Ymmärrettävästi puhumme kotona aika paljon opiskeluista, koska sekä Siippani että minä olemme opiskelijoita. Erityisesti minun alani (suomen kieli) on sellainen, josta käymme tuon tuostakin keskusteluja nelivuotiaan Esikoisen kanssa. Esimerkiksi seuraava keskustelu opetti Esikoiselle, että eräs tärkeä suomen kielen elementti on astevaihtelu:

 

Äiti: "Ehkä se on tuolla maton alla."
Esikoinen: "Ei täällä ole mitään matoja."
Äiti: "Mä puhuinkin tuosta matosta - siis matto - enkä madoista. Matto taipuu matto:maton ja mato taipuu mato:madon. Sitä kutsutaan astevaihteluksi."
Esikoinen: "Aika monimutkaista."

Toisaalta seuraava keskustelu yllätti äidin perinpohjaisesti ja täytti sydämen ylpeydellä:

Esikoinen kertoo päivästään puistossa. Sitten: "Auttoi mua."
Äiti: "Kuka auttoi sua?"
Esikoinen: "Auttoi mua!"
Äiti: "Niin mutta kuka auttoi sua?"
Esikoinen: "AUTTOI MUA!!!"
Äiti: "Mä en ymmärrä sun lausettasi, jos sä et kerro mulle sen subjektia!"
Esikoinen: "Poika auttoi mua."

Kaipa minussa on pieni ripaus äikänopea, kun jo (tuolloin) kolmivuotias lapseni tietää, mikä on subjekti.

Koska en kuitenkaan varsinaisesti ole suomen kielen opiskelija vaan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelija, kuuluu opintoihini mitä mielikuvituksellisempia kieliä. Tällä hetkellä hallitsen paitsi perusenglannin, -ruotsin ja -venäjän kielet myös pohjoissaamea, ersämordvaa, vähän viroa ja tietysti unkaria. Esikoinen on seurannut kiinnostuneena erityisesti viimeiseksi mainitun suomen sukukielen opiskelua. Yhdessä opiskelu on myös tuottanut tulosta, kuten seuraava suullinen tentti osoittaa:

Äiti: "Muistatko, mikä on "hei" unkariksi?"
Esikoinen: "Szia!" (nauraa hassua sanaa)
Äiti: "Entä jos haluaa sanoa "hei" yhteisesti äidille ja isälle?"
Esikoinen: "Sziasztok!"
Äiti: "Tosi hyvä! Mutta tiedätkös mikä on ampiainen unkariksi?"
Esikoinen: "No?"
Äiti: "Darázs!"
Esikoinen: "Onpa pelottavan kuuloinen sana! Melkein kuin kummitus."

 

Vaikeiden sanojen muistamisen ja oikean ääntämisen ihailun lisäksi en voi kuin ihmetellä lapsen mielikuvitusta. Kun kerroin tästä keskustelusta unkarin kielen opettajalleni, hänkin arveli, että lapsellani on tarkka kielikorva, kun jo näin nuorena vieraskielisten sanojen foneettinen rakenne aiheuttaa mielleyhtymiä tunteisiin. Olemme open kanssa yhdessä suunnitelleet myös unkarin kielisuihkukerhoa lapsille Turkuun. Jos on muita innokkaita, ottakaa yhteyttä, niin pistetään toimeksi.

Joka tapauksessa on ihanaa, että lapsenikin jaksaa omalla innokkaalla tavallaan olla kiinnostunut opinnoistani. Haluan uskoa, että opiskelevat tai muuten tietoa janoavat vanhemmat antavat myös lapselle esimerkin siitä, että maailma on täynnä kiinnostavia asioita, joita kannattaa tarkastella syvällisesti ja pitkäjänteisesti. Esikoisen kohdalla esimerkin vaikutukset ovat olleet positiivisia, kuten vuonna 2013 tehty retki Gamla Uppsalan muinaisjäännösalueelle Ruotsiin osoittaa:

Äiti: "Onpas tuolla hienoja kumpuja. Kymmenen hautaa näkee yhdellä vilkaisulla!"
Esikoinen: "Miksi mä en näe niitä?"
Äiti: "Ehkä sun silmäsi ei vielä ole harjaantunut huomaamaan niitä. Mä olen opiskellut arkeologiaa, niin mä osaan etsiä niitä. Sitten kun sä olet vanhempi, voit mennä opiskelemaan arkeologiaa."
Esikoinen: "Ei, kun mä menen nyt heti opiskelemaan!"