Olin tänään aterioimassa veljeni kanssa Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijaravintola Montussa. Vauva istui sylissäni ja jälleen kerran katseli ruokaani kaihoisasti suu maiskuttaen. Itse juttelin syömisen lomassa opiskeluista ja (veljeni) väitöskirjatutkimuksesta, kun yhtäkkiä pieni käsi ojentui kohti lautastani ja sukelsi suoraan kasviskiusaukseni joukkoon. Saatte itse kuvitella, missä kaikkialla kiusausta sen jälkeen oli.

Vauva on jo rutinoitunut opiskelijaravintoloissa kävijä. Ensimmäisen kerran hän oli lounasseuranani noin kolmen viikon iässä. Nyt hän käy haistelemassa herkkuja usean kerran viikossa. Vauvan kanssa ruokailussa on omat ongelmansa (ja riemastuksensa).

 

Ruoan hakeminen on mahdotonta, jos Vauva on hereillä vaunuissa. Jos ravintola on kovin suuri eikä ruokalinjastolta ole näköyhteyttä ruokasaliin, en uskalla jättää Vauvaa ilman kaitsentaa hakeakseni ruokaa.

 

Vaunuja ei voi ottaa myöskään mukaan ruokalinjastolle. Oletko koskaan yrittänyt työntää vaunuja ja kantaa täyttä ruokatarjotinta yhtä aikaa?

 

Sitä minäkin. (PS. Meillä ei ole käytössä kantoreppua, koska Vauva ei viihdy siinä – kokeiltu on.)

 

Yleensä yritänkin järjestää lounastreffiseuraa: pari läheistä ystävääni, Siippani sekä pikkuveljeni on uskaltautunut syömään minun ja nyyttini seurassa.

 

No, kun ruoka on jollain pelillä saatu pöytään asti, Vauva haluaa tietysti syliin kerjäämään huomiota. Sitä hän myös saa. Eräässä ravintolassa on ihana rouva kassalla. Hän jaksoi muutama viikko sitten siellä syödessäni tuijotella Vauvaa heltynyt ilme kasvoillaan ja huokailla haikeasti. Hän meni jopa nykimään kollegoitaan hihasta ja osoitteli Vauvaa heille.

 

Kerran olin melkoisessa puolenpäivän lounasruuhkassa syömässä pienehkössä ravintolassa. Sattumalta sinne tuli toinenkin äiti vaunuineen. Tuona kertana taisimme herättää lähinnä pahennusta ruokailevien kanssaopiskelijoidemme keskuudessa, sillä vaunumme ja äitikollegani lapsen syöttötuoli tukki koko ravintolan.

 

Muutenkin tuntuu siltä, että (itseäni nuoremmat) opiskelijat suhtautuvat ruokaileviin opiskelijavanhempiin lähinnä pelonsekaisella kunnioituksella. Tänään sain osakseni ”Hui kamalaa, vauva yliopistolla” -katseen nuorelta miesopiskelijalta, jonka ruokapöydän toisen pään valtasimme. Toisaalta hiukan vanhemmat (jatko-)opiskelijat katsovat ruokasähläystämme ja hymyilevät. Joku tuli kerran sanomaan, että hänkin on vankkureineen aikoinaan ollut samassa tilanteessa.

 

Kaiken kaikkiaan ravintoloissa – tukkivatpa vaunut ravintoloiden ahtaat tilat tai eivät – on vain mukavia ihmisiä. Suosikkiravintolassani Bryggessä ei ole omaa astianpalautuspistettä vaan astiat pitää kuljettaa Bryggen isosiskona toimivan Assarin ullakon tiloihin. Valitettavasti Assarille ei pääse hissillä, joten kipuaminen vaunujen ja tarjottimen kanssa on melko suuri operaatio. Muutaman kerran kun olen ollut syömässä kahden Vauvan kanssa, on ravintolan henkilökunta tarjoutunut viemään tarjottimeni yläkertaan. Kerran Bryggen muut asiakkaat päästivät minut jonon ohi, koska Vauva oli hereillä vaunuissa, ja muut asiakkaat ajattelivat, että minun on hyvä päästä nopeasti ruokajonosta takaisin vauvani luokse. Vau, mitä ystävällisyyttä!

 

Ei mene montaakaan viikkoa, kun Vauva on niin vanha, että voi harjoitella sormiruokailua. Saa nähdä, millainen sotku siitä tulee ja miten siihen suhtaudutaan opiskelijaravintoloissa. Kokeiltava kuitenkin on! Bon appétit!