Haukotteluvaroitus: tänään on luvassa puhdasta tieteellistä tekstiä! Tai no...

Mietiskelin tässä viime viikolla nimittäin hohkaavani blogissani jatkuvasti, että aah, miten Vauva käyttäytyi hyvin luennolla tai että ääh, kun pitäisi kirjoittaa gradun tutkimussuunnitelma. Sitten pohdin, että jos olisin tämän blogin lukija, mieleeni nousisi jatkuvasti kysymys siitä, mitä tuo opiskelijaelämän hehkuttaja sitten oikeastaan opiskelee. Lyhyistä maininnoista opiskeluistani ei oikein saa tolkkua, ja lukijasta varmaankin tuntuu, että pänttään yhtä aikaa noin miljoonaa asiaa. Se on tietysti vain puoli totuutta. Tässä on koko totuus:

Luovimista luovassa kirjoittamisessa

”Násti ei saanut nukutuksi. Hän seisoi pienten koivujen katveessa joen mutkassa ja katseli yötyyntä vettä. Beaivi oli paistanut päivällä kuumasti, ja vaikka yö oli viileä, Nástin teki mieli mennä uimaan. Hän kastoi jalkansa rantaveteen avaten samalla nahkanuttunsa nyörit. Hän heitti vaatteen kivelle ja kahlasi syvemmälle.”

Tehtävänanto luovan kirjoittamisen johdantokurssilla oli: Kirjoita kahden henkilön välinen kohtaus, jossa käytät jotakin tarinan arkkityyppiä ja jossa on aristoteelinen draaman kaari. Kummallakin henkilöllä on oltava oma kehityskaarensa ja tahdonsuuntansa. Tämän tyyppisiä tehtäviä kurssilla on kirjoitettu yhtenään: on ollut luovaa tietokirjoittamista, runoilua, näytelmää ja vaikka mitä.

Yllä oleva sitaatti on ensimmäisestä aristoteelisen draaman kaaren sisältävästä yritelmästäni. Se oli huono. Kirjoitin uuden. Se oli hyvä. Sain opettajaltani siitä niin loistavat arvostelut, että hymyilin koko loppupäivän.

Niin, että jos tästä kurssista tulee tarpeeksi hyvä arvosana, saan luovan kirjoittamisen sivuaineoikeuden, mikä olisi suunnilleen yliopisto-opintojeni unelmien täyttymys. Suhtaudun sivuaineoikeuden saamiseen hyvin, hyvin pessimistisesti.

Novaliksesta on romantiikka kaukana

”Useimmat kirjailijat ovat kirjoittaessaan samalla lukijoitaan, ja niinpä heidän teoksiinsa syntyy niin paljon lukijan jälkiä – niin monen arvostelevan kannan huomioimista – niin paljon sellaista, joka kuuluu lukijalle eikä kirjoittajalle: ajatusviivoja – sanoja suurin alkukirjaimin – kursivoituja kohtia. Kaikki tämä kuuluu lukijan piiriin. Lukija asettaa koron oman tahtonsa mukaisesti – hän oikeastaan tekee kirjasta mitä tahtoo.” (Novalis, Fragmentteja. 1984. Helsinki: Otava. S. 84.)

Olen lukenut mokomaa hikistä yleiseen kirjallisuustieteeseen kuuluvaa romantiikan aikakauden kirjallisuuskurssia imettäessäni Vauvaa. Ette varmaan ihmettele, miksi olen nukahtanut kesken opiskelun aika monta kertaa... Tosin E.T.A Hoffmannin Kultainen malja oli erinomaisen mielenkiintoinen kirja. Kurssia varten pitää siis lukea 15 romaania sekä 500 sivua ruåtsinkielistä länsimaista kirjallisuushistoriaa.

Ja itse asiassa Novalis on (varhais)romantiikan merkittävä edustaja. Yllä oleva sitaatti kertoo selvästi, että romantiikan aikakaudellahan tässä ollaan. Tai oikeastaan sitaatti on aika moderni – siinä on lukijakeskeinen ajatus, mikä käsittääkseni tuli kirjallisuustieteen polttopisteeksi vasta 1900-luvulla. Hieno mies tämä Novalis, vaikkakin hiukan unettava.

Kirjallisuustiede ja ainakin 50 tutkimussuuntausta

Luento kerran viikossa, tentti vasta tammikuussa. Olen oppinut, että venäläiset formalistit eivät pitäneet kirjailijan biografian kirjoittamista kirjallisuustieteellisenä tutkimuksena. Lähiaikoina kuitenkin pari kirjallisuustieteen professoria ovat julkaisseet biografian kirjailija Olavi Paavolaisesta (never heard before). Ilmeisesti he eivät ole venäläisiä formalisteja.

Tutkimuskysymys ja dispositio – pro gradun alkumeri

Graduun olen tällä hetkellä panostanut enemmän henkevää aivotyötä kuin mitään konkreettista. Yhden teoksen historiallisen kielitieteen teoriasta ja metodiikasta olen saanut lukaistua, ja juuri äsken sain disposition valmiiksi. Vähän kyllä polttelee tuli hännän alla, koska tutkimussuunnitelma pitää olla valmiina ja professorin syynissä tasan viikon päästä.

Pro graduni käsittelee saamen lainasanakerrostumissa näkyviä uusia kontakteja ja ilmiöitä. Vertaan kielitieteellistä aineistoa arkeologian tutkimustuloksiin (koska arkeologina minun kannattaa hyödyntää myös arkeologista osaamistani). Tämän enempää en tästä asiasta vielä sano, koska henkevä aivotyö on vielä kesken. Pari ERITTÄIN mielenkiintoista huomiota olen jo tehnyt.

Tällaista tällä hetkellä. Kaiken älyllisen opiskelupohdinnan lomassa ehdin sentään onneksi myös miettimään sitä, minkä väriset vaatteet haluan huomenna lapsille pukea (Esikoiselle mustaa ja Vauvalle oranssia – tai ehkä sinistä). Välillä onkin mukava lepuutta aivonystyröitä ihan tavallisissa lapsiperheasioissa. Tänään leivoimme muffineja ja kilpailimme Esikoisen kanssa, kumpi tekee nopeammin palapelin valmiiksi. Se oli hauskaa.