”No nii, mite teillä on sujunu viime neuvolakäynnin jälkee?”

Ahdistaa ne sun syytökset, edellee. Sä et taida tajuta, että opiskelu, tiede, on mulle sama ku uskovaiselle uskonto. Voisit yhtä hyvi syyttää uskovaisen jumalauskon olevan vaarallista lapsen kasvulle.

”Iha hyvää. Samaa vanhaa.”

”Että sitä kasvua nyt sit katottais.”

”Nii.”

”No nii, katotaan. Oo hetki paikoillas, Vauva... 7990... Ei, ku sillä on jalka puntarin ulkopuolella. Nosta hetkeks pois... Noi. Sitte uudestaa... Joo, 8010 grammaa. Sitte pituus.”

”Mä laitan vaipan, ku tääl on nii kylmä. Älä itke, Vauva, se on koht ohi... Mitataa sitte.”

”Tasa 71 cm. Laita vaa Vauvalle vaatteet päälle, mä meen kirjaamaa tietokoneelle.”

”Heei, Vauva, ei sun tartte enää itkee. Joo, laitetaa housut, tääl on iha kylmä.”

”No nii, täs on nyt nää käyrät. Toi on pituus. Se on nyt tasottunu tälle käyrälle. Iha hyvä. Mutta tää paino... No, sitä on nyt tullu kohtalaise paljo pituuteen nähde, mut kyllä sun nyt täytyy olla tarkkana niide syömisten kanssa.”

Mä olen tarkkana syömisten kanssa! Tajua jotain!

”Miten tota... Meillä on kyllä nyt tän imetyksen kanssa ongelma. Mä olen nyt sit antanu viis ateriaa päiväs, mut nyt Vauva ei enää ime päivisi ollenkaa. En mä oo kertakaikkiaa voinu luopua yösyötöistä, vaiks sää kehotit. Ei toi sit saa enää yhtää maitoo.”

”Ootko sä kokeillu imettää eri aikoina?”

Duh!

”Just enne ruokailua ja heti ruokailun jälkee, tunti syömise jälkee, tunti enne syömistä...”

”Eli sä et nyt anna ollenkaa imeä päivisi?”

Mitä?! Pidätkö sä mua oikeasti noi idioottina? Varmaan siks, kun mä oon opiskelija. Aattelet, että oon liian kiireine ehtiäkseni imettää lastani... Luulet varmaa, että oon helpottunu, ku ei tartte imettää päivisin.”

”Tietenki mä kokeilen joka aterian jälkeen. Vauva vaa ei koskaa ota ku yhden siemasun. Mun tissit on koko aja kipeet, ku ne on nii täynnä, ja mä vaa haluisin, et se imis.”

”No nii. Meijän pitää seurata tilannetta. Ehkä se vatsalaukku sitte venyy, ja Vauva alkaa syömään päivälläki. Annatko neuvolakortin, ni kirjotan tiedot ylös.”

”Tossa.”

”Okei... Oho! Hänellähä on viime kerrasta paino lisääntyny yli 500 grammaa. Kuin mä sen vast nyt huomasin... Sitähä on tullu tosi hyvi. Ei täs nyt tarttekaan olla nii huolissaa. Jatkat vaa samaa mallii. Hieno juttu.”

”Joo. Kyllä Vauva mun mielestä syö iha hyvi. Mulla vaa ei oo mitää vertailukohtaa, ku Esikoinen eli ton ikäsenä pyhäl hengel. Puol purkillista sosetta on mun mielestä tosi hyvi. Ilmeisesti se sitte oikeesti on tosi hyvi.”

”Juu, on se. Vauva taitaa olla aika hyväntuuline ja ilone pieni lapsi?”

No nythä muuttu ääni kellossa. Hah! En mä taidakaa olla nii huono OPISKELIJAäiti, vai!

”On se. Vaariki sano kerra, ku tuli lapsia katsomaan, että onko Vauvan naamas joku vika, kun se vaa hymyilee koko aja.”

”Hehhehhee, aijaa. No nii, tavataan sit joulukuussa neuvolalääkärin merkeissä.”

”Joo. Kiitos. Moikka!”

”Moi moi!”

Nyt mä kyllä kirjotan tästä blogiini ihan mahtavan dialogin ja niitän mainetta ja kunniaa OPISKELIJAäitinä. Olen VOITTAMATON!