Sääntö numero yksi: jos haluat osata kirjoittaa, lue. Varmaankin siksi luovan kirjoittamisen opettaja tänään kysyi, mitä on tullut viimeisen viikon aikana luettua. Kysymystä ei esitetty minulle, mutta rupesin joka tapauksessa miettimään omaa vastaustani.

Suuri osa lukemisistani on liittynyt opiskeluun. Olen lukenut Laila Hirvisaaren romaania Minä, Katariina edestakaisin, koska teen siitä esitelmää kriittisen lukutavan kurssia varten. Kirja on erinomaisen hyvä, se kannattaa lukea. Historiallisesta luonteestaan huolimatta se ottaa vahvasti kantaa myös nykypäivän diskursseihin.

Kriittisen lukutavan kurssin puitteissa olen myös lukenut pätkiä monilta kirjailijoilta, muun muassa Riku Korhoselta, Katja Ketulta, Kjell Westöltä ja Maria Jotunilta. Riku Korhosen novellin Urheilulukion tytöt maailmaan loin harjoituksessa uuden henkilön. Tehtävässä piti käydä ilmi henkilön ajatusmaailmaa, ajankuvaa, näkökulma ja tyyli. Se oli hauska tehtävä.

Kulttuurijournalismin kurssia varten olen lukenut Kaksplus-lehteä. Tehtävänä oli etsiä aikakauslehdestä mahdollisimman tylsä aloitus, perustella miksi se on tylsä ja kirjoittaa uusi, parempi. Sekin oli kiinnostava tehtävä.

Oma suosikkini oli kuitenkin tehtävä, jossa piti etsiä tylsähkö uutinen, josta piti ruveta suunnittelemaan pitkää kertovaa aikakauslehtijuttua. Valitsin tylsääkin tylsemmän uutisen otsikolla Sdp keventäisi verotusta pieni- ja keskituloisilta. Ideani oli, että artikkeli olisi osa juttusarjaa, jossa tarkasteltaisiin eri puolueiden eduskuntavaaliohjelmia ja sitä, mitkä niiden konkreettiset vaikutukset onnistuessaan olisivat. Sain tästä ajatuksestani kovasti kehuja. Se oli mukavaa.

Lapsille olen menneellä viikolla lukenut muunmuassa Myyrä-kirjoja, Vanttu-kirjoja ja Lorutoukkaa. Esikoinen ei jaksa tällä hetkellä oikein kiinnostua tarinoinnista, vaikka on aikaisemmin ahminut kirjoja niin paljon, että minulta lähti lukiessa ääni. Vauva sen sijaan on hyvin kiinnostunut kirjoista.

Toivon, että molemmat lapseni rakastuvat lukemiseen yhtä paljon kuin minä. Se kasvattaa ja opettaa ja tuottaa suurta nautintoa. Parasta oli teini-iässä, kun ei ollut vielä aikuisten kiireitä ja sai maata koko viikonlopun sängyssä lukemassa romaanin toisensa perään. Viisitoistavuotiaana olin lukenut lähestulkoon kaikki Turun Lastenkirjaston nuortenkirjat.

Menneen viikon lukurepertuaariini kuuluu niin ikään oma blogini, kaverini blogi ja oma National Novel Writing Month -käsikirjoitukseni. Nämä ovatkin ainoita puhtaasti vapaa-ajan lukemisia Petri Tammisen esseekokoelman Muita hyviä ominaisuuksia ja Anne Ricen uusimman romaanin Prince Lestat lisäksi.

Olisipa enemmän aikaa lukea! Ehkä pyydänkin joululahjaksi lukupäivän. Että joku ottaisi lapset hoitoon ja Siippa keksisi itselleen viihdykettä. Sen päivän käyttäisin lukien jonkin hyvän kirjan. Enpä kyllä tiedä, toteutuuko moinen toive. Siitä huolimatta joululomalla on aikaa olla eskapisti ja uppoutua kirjojen maailmaan paljon syvemmin kuin arkena. Vähintään sen aion tehdä, jos en saa lukupäivää. Sitten on taas jotain, mitä kirjoittaa, kun proosan kirjoituskurssi tammikuussa alkaa.