Väsyttää. Väsyttää. VÄSYTTÄÄ!

Yritäpä siinä sitten opiskella, kun Vauvan unentarve on kovasti vähäinen. Päiväunien aikana ei ehdi paneutua mihinkään, joten illat venyvät pitkiksi, jotta tenttialue olisi ajoissa luettu, essee kirjoitettu ja harjoitukset tehty. Nukkumaan puolilta öin, noin miljoona imetystä yössä ja aamulla kello kuusi ylös, kun Vauva kiekuu vieressä kuin kukko.

Eikä liikunnallekaan ole aikaa johtuen samaisesta Vauvan vähäunisuudesta. Jäykkä niska on vaivannut jo kuukausia, ja se on tuonut mukanaan tajuttomat päänsäryt. Arvaan, että housut eivät joulusyöpöttelyn jälkeen enää mene kiinni, kun turvottaa ja vatsalihakset ovat olemattomat eivätkä enää saa vedettyä korsettia kokoon.

Asiaa ei myöskään auttanut se, että viime viikolla oli kolmannen Hobitti-elokuvan ensi-ilta. Näytös alkoi kello 00.03, ja sinne oli päästävä, vaikka henki menisi. (Kuriositeettina: odottaessani kolmannen Taru Sormusten Herrasta -elokuvan ensi-iltaa vuonna 2004 pelkäsin ihan oikeasti, että kuolisin ennen elokuvan näkemistä. Se oli niin tärkeää, koska Legolas.) Pääsin nukkumaan kolmelta, joten sinä yönä tuli nukuttua mahtavat neljä tuntia noin sadanmiljoonan yösyötön säestyksellä.

***

Ihan on oma vikas, ei äitiyslomalla kuulu opiskella eikä varsinkaan hillua yötä myöten mäysteilemässä jossain Orlando Bloomin fanitustapahtumassa.

Älä valita siinä. Itse olet valinnut tollasen hullun elämän.

Jos sä et opiskelisi niin paljon, ehtisit liikkua JA nukkua.

Vauvasikin voisi paremmin, jos ottaisit vähäsen iisimmin.

***

Kyllä. Nämä voisivat olla jonkun muun kommentteja valitukseeni. Eivät ne kuitenkaan ole. Ne ovat itsereflektointiani. Mietin usein, että jos on valinnut jonkin tien, eikö sen tuomista huonoista puolista saisi valittaa. Jos olisin valinnut hiljaisen äitiysloman, enkö silloin valittaisi?

Mulla ei oo mitään tekemistä!

Miten voi olla näin tylsää!

En kestä tätä! Haluan jotain haastavaa ajateltavaa!

Valittaisin kyllä. Valittaisin paljon, paljon enemmän kuin nyt. Niinpä olen päättänyt antaa itselleni luvan valittaa, että väsyttää ihan kamalasti ja vihaan tätä päänsärkyä. Se ei silti tarkoita, että katuisin opiskelijaäitiyttäni. Äitiys ja opiskelijuus ovat nimittäin niin tärkeitä asioita elämässäni, että minulla on niihin viha–rakkaus -suhde. Sellaisessa suhteessa täytyy välillä vähän valittaa ja välillä hehkuttaa, muuten en huomaisi, kuinka ihana ja kamala valitsemani tie on.

Siellähän se opiskeluistani huolimatta hyvinvoiva Vauvani taas vikisee maidon tarpeessa. Tästä se taas lähtee, tämän yön imetysrumba ja tunnin pätkissä nukkuminen. Huomenna onkin luvassa tenttiin lukua väsymyksestä syöpyneillä aivoilla.

Hyvää yötä teille kaikille, jotka saatte nukkua, ja pahaa yötä meille kaikille, jotka emme saa!