Suomalaisuusidentiteettini on kriisissä, kiitos pro gradu -tutkielmaani varten lukemani tutkimuskirjallisuuden. Lyhyestä blogiteksti kaunis.

Arkeologien ja kielitieteilijöiden keskuudessa on vallinnut 1980-luvulta lähtien hyvä yhteisymmärrys niin sanotusta jatkuvuusteoriasta, jonka avulla tutkijat ovat osoittaneet, että suomalaiset (tai siis suomalais-ugrilaista kieltä puhunut väestö) ovat asuneet Suomessa kivikaudelta pronssi- ja rautakauden kautta meidän aikaamme asti. Aikaisemmin vallitsi arkeologiassa käsitys siitä, että suomalaiset olisivat asuttaneet Suomen joskus rautakaudella, ja kielitieteilijät kannattivat uudisasutusteoriaa 1980-luvulle asti.

Lähivuosina kielitieteilijöiden näkemykset ovat jälleen muuttuneet. Monet tutkijat ovat nyt sitä mieltä, että suomen kieli (ja sitä puhunut väestö) on tullut Suomen alueelle vasta huomattavasti jatkuvuusteorian oletuksia myöhemmin. On ehdotettu muun muassa, että Suomen rannikon pronssikautiset (arkeologiset) kulttuurit, joita on pitkään pidetty suomalais-ugrilaisina, ovatkin olleet kantabalttia puhuneen väestön käytössä. Näin suomea puhuneen väestön ”alkukotina” (kielitiede – ja arkeologiakin – on aina ollut kiinnostunut siitä, missä minkäkin kielen alkuperäinen kotimaa on) ei olisikaan Suomen alue vaan alue, joka jää Suomen ja Mordvan (nykyinen suomen sukukieli mordvan puhuma-alue sijaitsee jossakin Moskovan takana) välille.

Viimeiset kymmenen vuotta – sitä ennenhän en vaivannut päätäni tällaisilla asioilla – minulle on arkeologian opiskelemisen kautta muodostunut selvä käsitys omasta menneisyydestäni: olen suomalainen, ja suomalaiset ovat asuneet Suomessa jo 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nyt olen kielitieteilijä, ja minun pitäisi harkita näkökantani muutosta. Enkö enää voikaan ajatella olevani suomalainen Suomessa, jota suomen kielen esiasteita puhunut väestö on asuttanut tuhannet vuodet? Olenko suomalaisena arkeologina opiskellut ja tutkinut jonkun muun kuin suomalaisten esihistoriaa? Onko koko Suomen esihistoria rautakaudelle asti jonkun muun historiaa kuin minun? Kriisi. Kriisi!

Ekaa kertaa on hankala olla arkeologi ja kielitieteilijä. Kumman näkemyksen minä valitsen? Ainakaan tällä hetkellä en osaa sitä päättää, koska en tiedä tarpeeksi tästä uudisasutusteoria 2.0:sta. Ehkä pystynkin löytämään kultaisen keskitien? Esihistorian tutkimisessa jännittävää on se, että mikään ei koskaan ole täysin varmaa.


PS. Jos jotakuta kiinnostaa, mitä lähteitä olen tätä blogikirjoitusta varten käyttänyt, ottakoon yhteyttä.