Tein tänään luennolla kirjoitusharjoituksen. Siinä piti kirjoittaa kymmenen minuuttia nostamatta kynää paperista. Kun teksti oli valmis, sieltä piti nostaa keskeiset ajatukset ja tiivistää ne yhteen virkkeeseen. Tässä minun virkkeeni:

”Haluan kirjoittaa romaanin, jossa hyödynnän arkeologista ja kielitieteellistä osaamistani, mutta en osaa editoida kaunokirjallista tekstiä julkaistavaan asuun.”

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä edessä on kevät, jonka jälkeen ehkä olen lähempänä tajunnanvirrastani poimimaani ajatusta.

Tässä on teille tarjolla lyhyt katsaus siitä, mitä opiskelun saralla teen tänä keväänä.

 

Lipsuvat nastarenkaat, pomppulinna ja selkäkakka – hyvää ja huonoa proosaa

Olemme luovan kirjoittamisen ytimessä: proosan kirjoittamisen kurssilla. Ensimmäisellä luennolla kirjoitimme kaksi neljän virkkeen mittaista ”novellia”: toinen oli luonteeltaan hyvä, toinen huono. Nauroimme vatsamme kipeiksi niitä kirjoittaessamme.

Kurssilla kirjoitetaan novelli, josta saa perinpohjaista palautetta. Sen lisäksi kirjoitetaan useita lyhyitä pätkiä. Ensimmäisenä kotitehtävänäni kirjoitin sivun mittaisen tarinan vauvasta, joka täräyttää selkäkakat kesken pitkän automatkan. Sopiva aihe opiskelijaäidille, sanon ma.

 

Gradupahiksen monologi – luovaa kirjoittamista gradusta

Kyllä, gradusta voi kirjoittaa myös luovaa (kaunokirjallista) tekstiä. Tässä minun viidessä minuutissa kirjoittamani teksti tämän päivän luennolta. Tehtävänä oli henkilöidä gradu pahikseksi ja antaa hänelle puheenvuoro, jossa hän paahteisesti julistamalla puolustaa paikkaansa maailmassa.

”Luuletko tosissasi, että olen olemassa vain sinun kiusaksesi? Että teen itseni tiettäväksi heti, kun avaat tietokoneen vain, jotta sinun olisi paha olla? Että ryskytän lukittua kaappiasi saattaakseni sinut raivon partaalle?

Olet väärässä.

Jos minua ei olisi, ei maailmassa olisi mitään moraalia. Kukaan ei saattaisi velvollisuuksiaan loppuun, kukaan ei pitäisi lupauksiaan. Ihmiset murhaisivat toisiaan, ryöstäisivät toisiltaan, ajattelisivat vain omaa itseään.

En minä ole mikään pahis. Minä olen se, joka pitää maailman tolpillaan, tolkuissaan. Jos sinulla ei olisi omatuntoa, sinulla ei olisi mitään. Kolkuttava omatunto on vain sinun mielestäsi pahis, mutta oletko koskaan ajatellut, miten paljon hyvää se saa aikaan?

En minä ole pahis. Ihminen, joka ei anna minun kolkuttaa, on moraaliton. Hän on pahis. En minä.”

Arvaatko, mitä graduni minulle symboloi?

 

Ei pelkkää fiktiota, neiti Laina Sananen

Olen vihdoin aloittanut graduaineiston keräämisen, ja tekstiä pro gradua varten on kasassa jo kolmisen sivua, vau! Parikymmentäsivuisen seminaariesitelmän pitäisi olla valmis helmikuun puolivälin jälkeen, ja nyt jo vähän hiostaa. Miten tämä nyt onkin näin rankkaa?

Graduni alkaa virkkeellä, ”Saamen kielen sanastoon on lainattu sanoja monesta eri kielestä tai nykykielien esiasteista.” Houkuttaako lukemaan? (Jos joku on unohtanut tai jos olen itse unohtanut kertoa, graduni käsittelee saamen vanhoja lainasanoja ja niiden aihepiirien korrelointia arkeologisen aineiston kanssa.)

Pikanttina yksityiskohtana kerron, että kutsun ystävääni gradua Laina Sanaseksi, ja pelkään, että hänestä tulee tunkeileva rakastaja.

Näiden opintojen lisäksi on tulossa – yllätys, yllätys – lisää kirjoittamisen kursseja: lyriikkaa ja draamaa, mutta kurssit alkavat vasta myöhemmin. Joka tapauksessa kirjoitusten kevät, mutta ei onneksi ylioppilaskirjoitusten (toisin kuin veljelläni...). Esihistoriallinen romaani, here I come!