Eipä tule palloteltua tai käytyä kaupassa Vauvan kanssa tällä viikolla. Eikä edes luettua. Olen nimittäin kauheimmassa flunssassa ikinä. Veikkaan influenssaa. Minulla oli influenssa viimeksi vuonna 2009, ja muistan oloni olleen silloin jotakuinkin yhtä kuollut kuin nyt. (Toisaalta jos olisi kuollut, ei olo varmaan tuntuisi miltään. Nyt kyllä sattuu, kolottaa ja tykyttää joka paikasta.)

Pari päivää sitten oli opettajan pedagogisten opintojen soveltuvuuskoe, jonne minun oli pakko mennä, vaikka olo oli puolikuntoinen. Samana iltana oli draaman kirjoittamisen kurssin teatterikäynti (Seili Turun Kaupunginteatterissa – oli hyvä!), jonne niin ikään oli mentävä toinen jalka haudassa. Se tietysti kostautui, sillä sitä seuraavana yönä ja päivänä olin niin kipeä, etten juuri jaksanut kättäni nostaa.

Ja sitten Esikoinenkin sairastui eilisiltana. On kamalaa olla kipeä ja on vielä kamalampaa, kun lapsi sairastaa ja on niin surkea, että äitiä itkettää. Kaikkein kamalinta on kuitenkin itse sairastaa yhtä aikaa lapsen kanssa.

Yleensä flunssaisena olen kuumeeton, joten jaksan aika hyvin hoitaa lapsia. Mutta kun kuumetta on 39,5 astetta, ei lapsista huolehtimisesta tule yhtään mitään, varsinkaan jos lapsetkin ovat sairaina. En tiedä, miten kävisi, jos joutuisin yksin olemaan näin sairaana lasten kanssa. Kaikki kunnia kuuluu lapsia hoitaneille Siipalleni sekä Mummulle ja Vaarille, jotka pystyivät suuresti auttamaan ollessani taju kankaalla peiton alla. Jälleen kerran olen kiitollinen tukiverkostostamme.

Haluan myös nostaa hattua kaikille niille vanhemmille, jotka joutuvat influenssaisinakin itse huolehtimaan lapsistaan. Olette rautaa!

Koska tapani on löytää jokaisesta asiasta pienikin valon pilkahdus, sanon näin: minulla ei joululoman jälkeen ole ollut yhtäkään sellaista päivää, etten olisi opiskellut jotain. Nyt niitä on ollut peräjälkeen kaksi. Mieluiten olisin ottanut vapaapäiväni terveenä, mutta käy se näinkin. Huomisiltana on pakko palata novellin pariin, oli kuumetta tai ei. Olo ei onneksi ole enää ihan niin kauhea, mistä tämä lähes koherentti tekstikin todistaa. Kunpa vielä Esikoinen tokenisi pian!