Vauva menee hoitoon. Tämä on viimeinen viikko kotona ennen hoidon alkua. On ihan käsittämätöntä, että syntymästä ollaan tultu niin pitkä matka, että on aika laittaa pikku ipanakin Esikoisen seuraksi hoitoon.

Fiilikseni ovat haikeat mutta helpottuneet. Hoidon alkaminen helpottaa sekä minun että Siippani opiskelua, kun molemmilla on tämän hetkisen 2,5 päivän sijasta viisi kokonaista päivää aikaa päntätä. Viidessä päivässähän ehtii vaikka ja mitä! Eikä enää tarvitse käyttää kaikkia iltoja gradukirjojen lukemiseen eikä valvoa öitä esseiden parissa. Vau! Mitenköhän sitä osaa suhtautua?

Haikeus on kuitenkin suurta. Vauva on vain yhdentoista kuukauden ikäinen hoitoon mennessään. Aika pieni ja parka. Mietityttää, miten pikkuinen pärjää, itkeekö ikävää, tuleeko ymmärretyksi.

Esikoinen oli vuoden ja kuukauden mennessään hoitoon. Pieni hänkin, mutta kuitenkin yli vuoden ikäinen. Toisaalta Vauva on luonteeltaan todella sosiaalinen ja innostunut kommunikoinnista niin aikuisten kuin muiden lasten kanssa. Esikoisen taidot ovat vauvasta asti olleet muualla, joten hiukan myöhäisempi hoidon aloittaminen oli hänelle hyvä. Vauva puolestaan tuntuu tylsistyvän kotona ja kaipaavan virikkeitä. Nähtäväksi jää, miten hän käytännössä hoitoon sopeutuu.

Onneksi hoitaja on hyväksi ja kokeneeksi havaittu tämän vuoden aikana, jonka Esikoinen on hänen hoivissaan ollut. Varmaan Vauvan hoidon aloittamista helpottaa myös ensinnäkin se, että Esikoinen on samassa hoitopaikassa. Toiseksi Vauva tuntee jo hoitajan – sen verran monta kertaa Vauva on ollut mukana viemässä ja hakemassa Esikoista hoidosta.

Nyt minulla on kuitenkin vielä tämä viikko kotona pikkuisen Vauvani kanssa. Valitettavasti painin kauhean flunssan kourissa, eli mitään isoa ja ihmeellistä en voi Vauvan kanssa harrastaa. Mutta ehkäpä riittää, että luemme (jos ääneni ei petä) yhdessä, heittelemme palloa (Vauva on hienosti oppinut pallottelun jalon taidon) ja käymme kaupassa ihmettelemässä tavaroita.