Musta tuntuu että mä läähätän. Ihan ku joku koira ku täällä kerra lattial nelinkonti ollaa. Ai jumalauta! Misä se Siippaki on ku tarvitsen. Eikse jo kuullu että ei suihkust oo enää mitää hyötyy! Kui se auttoki sillo Esikoise syntymäs nii paljo. Nyt ei nii mitää hyötyy misää vaihees. Voi jumalauta nyt se tulee taas!

”Siippa!”

Huusinko mä vai olikse vaan joku kirahdus? Tai ajatus. Voi elämä ei tää voi olla tämmöstä enää kaua. Mä kuolen iha just. Onneks kukaa ei oo nyt sanonu mulle etten mä kuole. Jos joku uskaltais sillee sanoo mä vetäisin sitä lättyy. Sillo Esikoise aikaan en uskaltanu. Yrittäkööt ite vaa synnyttää ilma kivulievitystä helvetti soikoo. Kuolema se o.

AI JUMALAUTA!

”Joo, aika huonos kunnos.”

No nyt se tuli, voi vittu ja saatana lähettämään mut sinne yläkertaa jonku viide muun naisen kaa samaa huoneesee niin ku ne uhkas jos jotai ei tapahdu ja pia. Saavat kantaa.

”Jumaliste, mä en lähde yhtää mihinkää.”

Oho myötätuntone ilme. Ai joo, mut toi ei ollukaa se oikee kätilö vaa se harjottelija. Ne on aina paljo kivempii ku ne ei oo viel nähny nii paljo ja ne ottaa kivun ja kaike sillee tosissaa.

”Autatko, Siippa, mua siirtämään hänet tohon sängylle. Tehdään sisätutkimus, jos se vaik ois vihdoin lähteny käyntii.”

”Saatanan vittu perkele!”

Se on yhtä isoo supistusta, koska se oikee loppuu?

Onneks ei sentää selkä katkee niinku Esikoisesta sillo. Mut yritä sii olla sit nii nätisti jalat veenä, ku joku sorkkii ja törkkii vittu vittuu nii et voi helvetti sentää.

”Ohoo, on tää jo, hei seittemä senttii auki!”

Seittemä? No on se parempi ku kuus. AARGH! Enää kolme kolme kolme. Se oli nii ihanaa ku pääsi ponnistamaa sillo sai tehä jotai. Mä oon semmone tekijä aina pitää olla langat käsis tieks. Joo nii et voi ite vaikuttaa mitä tapahtuu. Siks mä en niit neuloikaa halu ku en ite saa niit pistää. Ja siis epiduraali on iha viho viimeine. Mieluummi mä kuolen ku et joku tökkii selkärankaa AAARGH!

Voinpaha sit ainaki leijuu jos ei muuta. Joo se leijumine on tärkeetä. Mä oon niinku ne kivikaude ihmiset jotka ei tienny mistää epiduraaleist mittää ja kärsi vaa kaike tuskan joka niille annettii.

VOI PASKA MITE SATTUU!

Mut hei, mä en oo huutanu yhtää nii paljo ku sillo Esikoisesta. Sillo mä huusin koko aja et mä kuolen ja ne kaikki oli nii ärsyyntyneitä siihe. Yrittäköö ite. Onneks toi Siippa sentää on tajunnu olla hiljaa. Jos se rupee mulle saarnaamaa ni saa ite synnyttää seuraavaks. Jos sellasta tulee. Ei tuu. IHA TOSI MÄ KUOLEN!

”Mä en pysty tähä. Tää ei oo luonnolline kipu.”

”Miltä se tuntuu?”

”En mä tiedä. AIAIAI. Mun lantio, joku repii sitä kahtia!”

”No menes tohon vielä hetkeks makuulle, niin mä koitan...”

Ei pliis ei selällee. Iha hirveetä.

”Oo nopee. Mä en iha oikeesti voi olla näi.”

”Katos, sä olet jo täysin auki. Mut vauvan pää on vähän vääräs tarjonnassa. Siks se kipu on sellaista.”

”Mitä se tarkottaa?”

”Pään synnyttäminen voi kestää vähän normaalia kauemmin. Sä voit ponnistaa heti, kun siltä tuntuu.”

Ei jumaliste ja helvettiperkele. Iha ku se ei muutenki kestäis iha tarpeeks. Ja mähän en muute vapaaehtosesti ponnista. Sit ku kroppa sanoo. Siihe asti mä oon täs ja odotan. Noi vauvan sykkeetki on iha hyvät, pompotus vaa kuuluu. Sillo ku mä tunsin viikol 13 ekat potkut ni tiesin heti. Tää on semmonen terhakka taistelija. Ja ilmeisesti vaikeemma kautta vetää kaike, ku pitää vääräs tarjonnas tulla. Esikoine tuli helposti ja sil oli käsi kuulemma poskel. Tai nii siin synnytyskertomukses sanottii. AII! Pitäis nukkuu, oikeesti. Mä nukun vähä.

”AARGH! SE TULEE NYT!”

Hnngh. Eihä täs happi riitä. Mite tää muka toimii ku keuhkoil o tilaa milli siit mitä normaalisti. Hnnh. Emmä vaa saa nii pal ilmaa, et se pää poksahtais sielt.

”Tukka näkyy jo! Ponnista!”

No sitähä mä täsä vittu teen menköö helvettii komentamasta. HNNGGH!

”Mahtavaa, se on siinä, pää tuli.”

Miks se ei itke? Onks se kuollu?

”Mä repeen kahtia!”

”Vauva on juuttunu hartioistaan synnytyskanavaan. Sun on pakko ponnistaa uudestaan.”

Mitä vittuu miten se voi olla juuttunu sillee! Ei tämmöstä Esikoisen synnytykses ollu se vaa pullahti ulos. Ei kai se vauva kuole?

”Me ei pystytä vetämään sitä päästä, sun pitää ponnistaa!”

”Ponnista nyt!”

No nyt se Siippaki rupee jakelee neuvojaa. No mä rutistan sen käde murskaks ni tietää sit olla... Ei kai se vauva kuole?

”HNNGH! HNNGH!”

”Ota nilkoista kiinni... Ei noin. Käsi tohon. Toinen samalla tavalla. Ja nyt. Ponnista!”

Vitu kana mitä sä mua tuut siihe neuvoo! Ja onks pakko kuulostaa nii vihaselta!

”TUU NYT JO ULOS!”

Oho. Oho. Nyt se tuli. Ohmaigaad. Ja mikä kauhee lorotus seuraa perässä. Onks se verta? Apua mä vuodan kuivii. Onks lapsella kaikki hyvi?

”Ei hengitä. Tosta, hiero. Just noin...”

”Miks se ei itke? Onks se kuollu?”

”Ääää!”

Hei, se o mun vauva! Meijä vauva, tajuuttekste! Meille o syntyny toine lapsi. Just semmone taistelija ja draama kviin joka tulee maailmaa ku toimintasankari.