Sykkeeni kiihtyi taannoin maksimaalisiin lukemiin, eikä syynä ollut jokakeskiviikkoinen spinning-tuntini. Luin nimittäin artikkelin lapsesta, jonka äiti oli ottanut mukaansa kuntosalille, oli tehty lastensuojeluilmoitus. Sen artikkelin lukemisen jälkeen kiitin onneani siitä, että minun lapsistani ei ole tehty minkään sortin ilmoituksia. Ovathan he voineet altistua vaikka minkälaisille epäilyttäville virikkeille!

Ensinnäkin Esikoinen on kulkenut mukanani kuntosalilla viisiviikkoisesta lähtien. Olkoonkin, että hänellä oli parin ensimmäisen elinvuotensa aikana Mummo vahtina salilla, nyt hän on jo pitkään käynyt heittämässä treenin ihan kahdestaan kanssani.

Toiseksi Vauva on kulkenut mukanani yliopistolla: kirjastoissa, luennoilla, opiskelijaravintoloissa, tapaamisissa proffan kanssa. Eikä hänellä ole ollut minkään valtakunnan hoitajaa mukana lukuunottamatta tietysti tunnollista opiskelijaäitiä! Itsekkäästi hoidan opiskeluitani enkä lepertele Vauvalleni kotona neljän seinän sisällä. Vauvan vieminen meluisaan uimahalliin tai äiti-vauva -jumppaan, joka on oikeastaan enemmän äidille kuin vauvalle tarkoitettu, on ihan ok, mutta yliopiston kirjasto tai luentosali voivat ehdottomasti olla vahingollisia lapsen kehitykselle.

Miten minun toimintani lasteni kanssa eroaa siitä äidistä, joka otti lapsensa salille? Paitsi että lehtiartikkelin mukaan myös lapsen isä oli mukana ja he vahtivat lasta vuorotellen. On aivan ihme ja kumma, että meille ei ole jo tipahtanut postiluukusta lastensuojeluilmoitusta!

Tulipa tässä vain mieleeni, että artikkelin lastensuojeluilmoituksen tekijä ei ehkä ole ajatellut asiaa ihan loppuun asti. Ehkä mukana ollut vauva viihtyi salin aktiivisessa ilmapiirissä? Minun Esikoiseni rakastaa salilla käymistä! Mieluiten käyn salilla yksin, mutta aina Esikoinen jaksaa kysyä, milloin hänkin taas pääsisi. Mitä siinä muuta voi tehdä, kun sydän sulaa toisen innostusta katsellessa! Koskaan ei ole ainoatakaan vaaratilannetta ollut. Esikoinen tietää, että salille ei enää ole tulemista, jos ei osaa käyttäytyä: muita treenaajia ei saa häiritä eikä laitteisiin ja painoihin koskea ilman äidin lupaa. Kaiken muun hyvän lisäksi Esikoisen salivierailut kirvoittavat hymyn karuimmankin bodaajaäijän huulille!

Minun Vauvani puolestaan rakastaa yliopistolla käymistä. Kotona hän tylsistyy, hakkaa matalalla olevaa ikkunaa ja vaatii päästä ulos. Kun lykkään hänet rattaissa bussiin, hän hymyilee kuin olisin antanut maailman hänelle lahjaksi. Yliopistolla Vauvan pää kääntyilee sinne tänne, kirjaston kirjoja hän osoittelee kiinnostuneena ja vilkuttelee suloisesti kaikille vastaantulijoille.

No, eipä siinä mitään. Käyn nykyään salilla yleensä vasta lasten mentyä nukkumaan. Ja nyt Vauva on jo päivähoidossa, joten hän ei enää edusta vauvaopiskelijaa yliopistolla. (Onneksi Vauvalla on kuitenkin uusia, jännittäviä virikkeitä hoidossa.) Mutta jos joku lapsen viemisestä salille onnistuu tekemään lastensuojeluilmoituksen, odotan innolla ja kauhulla sitä uutista, kun vanhempien työn tai opiskelun takia lasten päivähoitoon vieminen poikii lastensuojeluilmoituksen. Tai vanhemman työttömyys. Tai se että lapsi leikkii kattiloilla ja kauhoilla duplojen ja pikkuautojen sijasta. Kuulostavat mielestäni ihan mahdollisilta skenaarioilta.

Mitä vikaa siinä on, että tarjoaa lapselleen vähän toisenlaisia virikkeitä? Eivätkö tällaiset aikuisten asiat, joita hoidetaan yhdessä lapsen kanssa, opeta lapselle, että ihan koko maailma ei pyöri lapsen ympärillä, vaan että äidillä ja isälläkin on omia menoja? Ei se, että ottaa lapsen harkinnan mukaan omiin menoihinsa, tarkoita vanhemman olevan itsekäs tai laiminlyövän lastaan, niin kuin tällaisesta asiasta lastensuojeluilmoituksen tekevä näyttää ajattelevan.

Onneksi lastensuojeluviranomaiset osaavat tunnistaa tämänkaltaiset ilmoitukset aiheettomiksi. Ehkä minun ei tarvitse enää kiihdyttää sykettäni lähelle kahtasataa.

Tekstissä kommentoimani Ilta-Sanomien artikkeli: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1427767308033.html