Aamulla kaksikymmentä muroa ja siemaus kaakaota, lounaalla 1/10 pizza, josta on kaavittu pois juusto, jauheliha ja tomaattikastike sekä siemaus kaakaota, välipalaksi ¼ osa ruisleipä ja vähän voita sekä siemaus kaakaota, päivällisellä viisi lusikallista makaronia ja yksi lihapulla, iltapalaksi sama kuin välipalaksi ja yksi haukkaus omenaa. Kaikki tämä tietysti hirvittävän kiukun, huutamisen ja riitelyn säestämänä.

Tervetuloa Esikoisen ruokailuongelmien pariin.

Kaikki on kokeiltu. Kaikki, eli turha tulla sanomaan, että oletteko kokeilleet rasvaa ruoan joukossa. Kyllä olemme, lapsi jättää sellaiset ruoat syömättä. Turha tulla sanomaan, että oletteko yrittäneet tehdä ruokailuista hauskoja hetkiä. Kyllä olemme. Kotimme ruokapöydän lisäksi olemme kokeilleet ulkona syömistä, piknikejä, ravintoloita, sohvaa, sänkyä, lattiaa, autoa, junaa, ruoan asettelua hauskasti lautaselle... You name it, we've done it. Ei kannata kysyä, auttaako muiden lasten seura. Ei auta. Ei kiristys, ei uhkailu, ei lahjominen, ei tunteisiin vetoaminen, ei selittäminen. Ei mikään. Esikoinen ei syö.

Esikoinen kasvaa jollain -7 käyrällä, pituus kohtalaisen tasaisesti, painon ja pituuden suhde täysin mollivoittoisena. Viiden vuoden iässä hän painaa kaksivuotiaan lapsen verran.

Lastenpoliklinikka on tuttu, käymme siellä kaksi kertaa vuodessa. On tehty kaikki kuviteltavissa olevat mahdolliset ja mahdottomat verikokeet ja muut labratutkimukset, koitettu refluksilääkitystä (jota lapsi ei tietenkään suostunut ottamaan), tutkittu, koputeltu ja kuunneltu. Missään ei ole mitään vikaa. Sen on pakko olla lapsen mielessä. Hän itse sanoo, ettei syöminen kiinnosta häntä yhtään mutta ei osaa sanoa, miksi ei kiinnosta.

Peruna, lihapullat, ranskalaiset perunat, kanasuikale joka on maustettu currylla, ruisleipä, piimälimppu, omena, kurkku, valkoinen riisi, kaakao, vesi, kananjauheliha, kalkkunaleike, murot. Eipä hänen kurkustaan paljon muuta saa alas, ja nämäkin menevät minimaalisina annoksina.

Kukaan ei kysy meiltä, miten me vanhempina jaksamme päivästä toiseen jatkuvaa syömättömyyttä.

Välillä nimittäin tuntuu, etten jaksa enää. Äiti ja isä, jotka eivät pysty ruokkimaan lastaan. Ahdistaa enemmän kuin uskottekaan. Tekisi vain mieli antaa lapsen syödä jäätelöä, suklaata ja vanukasta niin paljon kuin mieli tekee.

Ilmoitimme Siippani kanssa Esikoiselle, että mitään koko kesänä herkkuja ei syödä, jos ruokalautanen ei ole tyhjä aterian päätteeksi. Emmekä siis puhu mistään jättiannoksista, joita kukaan ei jaksaisi syödä: tänään yksi ruokalusikallinen kastiketta ja puolikauhallista makaronia sekä neljä cashew-pähkinää jäivät lähes koskemattomiksi lautaselle. Ainoastaan kurkut hän söi, tosin vain keskustan, koska kurkun kova osa kuulemma maistuu pahalta. Eikö ole kohtuullista odottaa lapsen syövän 20 haarukallista ruokaa? Ja jos ei syö, eikö ole kohtuullista jättää hänet ilman jäätelöä, vaikka me muut sitä söisimme?

Onneksi, onneksi Vauvalla on hyvä ruokahalu. Hänen syntymänsä jälkeen en enää voi syyttää pelkästään itseäni siitä, että Esikoinen ei syö. Silti mietin koko ajan, mitä olen tehnyt väärin niin, että lapsella on niin kauheat traumat syömisestä, että hän mieluummin kärsii huimauksesta kuin syö ruokaa, joka ei hänelle maistu ihan niin hyvin kuin jäätelö.