Tänään vietetään Kalevalan päivää. Liputuksen arvoinen tapaus siis! Vanhana folkloristina ja tulevana äikänopena olen toki ennenkin Esikoisen kanssa jutellut Kalevalasta, ja hän on mielellään myös kuunnellut Kantelettaren runoja, vaikka en osaakaan niitä laulaa. Nyt ajattelin kuitenkin, että kun kerran Kalevalalle on oma päivä, täytyy myös lapsia sivistää oman kansan kulttuurihistoriasta.

Lauantaina luimme Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa. Kyllä vaan aina jaksaa naurattaa se, miten vanha partasuu uros Väinämöinen kuvittelee ottavansa Ainosta kodinhoitajan mutta saakin kauhukseen pirttihirmuvaimon. Myös kuva Seppo Ilmarisen takomasta kultaisesta lehmästä on mainio.

Olisi meillä hyllyssä Suomen lasten Kalevalakin, mutta vielä toistaiseksi ei Esikoinen siitä ollut kiinnostunut. Parin vuoden päästä varmaan jo sekin jaksaa innostaa.

Koirien Kalevala oli kuitenkin hyvä lämmittely varsinaiselle Kalevalan päivälle. Tänään nimittäin suuntasin molempien lasteni ja heidän Mummonsa kanssa kohti Taidemuseoa, jossa vietettiin Kalevalan päivää. Lapsille järjestettiin Kalevala-kierros, jonka aikana Esikoinen oppi tuntemaan kaikki Kalevalan parhaimmat hyvikset ja pahikset. Samalla koottiin eri puolilta museoa löytyneistä paloista Sampo, joka sitten ryöstettiin. Esikoinen oli innoissaan! (Vauvakin oli innoissaan, nimittäin Taidemuseon portaiden ravaamisesta ylös alas ja äidiltä pakoon juoksemisesta.) Ylpeyttä Esikoisessa ehkä aiheutti myös se, että Koirien Kalevalan ansiosta monet museopedagogin kertomista tarinoista olivat jo tuttuja hänelle.

Kuuntelin itse lasten opastuskierrosta puolella korvalla (lue: aina kun Vauva suvaitsi pysähtyä viideksi sekunniksi), ja olin vaikuttunut. Ryhmässä oli monta lasta, jotka osasivat Kalevalan tarinoita ulkoa, siis paremmin kuin esimerkiksi minä olisin osannut samat kohdat tarinoida (terveisin, Äikänope). Niin monesti saa kuulla, miten retuperällä lasten Kalevalan tuntemus - tai ylipäätään suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemus - nykyään on. Niinpä tällainen innokkuus lämmittää sydäntä.

Taidanpa ottaa tämän vuoden tavoitteeksi viimeinkin lukea koko Kalevalan - enkä vain niitä mielenkiintoisimpia osia. Olenhan sentään harjoitellut keskeneräistä romaaniani varten kalevalaisen runouden kirjoittamista. Ei hääviä mutta toimii loitsuna romaanissani:

Etsi esiin emon esine

anna ilmoiksi isän asiat.

Rautapata roihun reunaan,

kannus kohti kalmonmaata,

rohto Rutoa ravistamaan.

Keksi keino omaan kotaan.