Olen viime aikoina kuullut monia iloisia vauvauutisia lähipiirissäni. Se on kirvoittanut muunmuassa Siippani kysymään, että onkos sullakin nyt, Opiskelijaäiti, vauvakuume. Olen itse moneen kertaan sanonut, että kun läheiset alkavat lisääntyä, tulee minullekin aivan varmasti vauvakuume.

Vaan eipä ole tullut, ihme kyllä! Ehkä elämäni on niin intensiivisessä käymistilassa tällä hetkellä, että vauva tähän väliin ei oikein houkuttele.

Tuli minulle sentään vähän haikeat fiilikset. Itse asiassa niin haikeat, että käväisin kääntymässä jollain netin vauvakeskustelupalstalla, jossa vietin aikaa omien raskauksieni aikaan. Löysin foorumilta kiinnostavan ketjun, jossa raskautta toivovat listaavat (kuviteltuja) raskausoireita ovulaatiosta menkkojen alkuun taikka positiiviseen raskaustestiin. Keskusteluketjua silmäillessäni muistin, että minähän olen myös joskus aikoinani tehnyt samanlaista raskausoireseurailua (en tosin millään nettifoorumilla). Seurailutiedosto oli pakko kaivaa esiin tietokoneen syövereistä, ja sitä oli huvittavaa lukea.

Liitän sen tähän teitä kaikkia hauskuuttamaan. Kuvailtuna on kaksi eri kiertoa: sellainen, josta tulin raskaaksi ja sellainen, josta en tullut. Saanen kuitenkin huomauttaa, että raskaaksi tulemisen yrittäminen on varsin limaista puuhaa, jossa erinäiset ruumiin eritteet ovat hyvin keskeisessä osassa. Yritin karsia tekstistäni pahimmat talletukset, tahmeat valkovuodot ja muut ällötykset, mutta herkkikset (esim. Siippani), älkää kuitenkaan vaivautuko :)

YK 1 Keskenmenon jälkeen

 

Dpo 0

Ovulaatio tuntui tällä kertaa hentona kipuna vasemmalla. Kipu alkoi myöhään iltapäivällä ja jatkuu koko illan, mutta on niin vähäistä, ettei häiritse.

 

Dpo 1-5

En voi sanoa tuntevani mitään erikoista. Vasemmalla välillä viiltelee ja pistelee ja valkovuotoa valuu jatkuvasti, mutta muuten on täysin epäraskaana oleva olo. Repäisykipuja on myös ollut, mutta niitä nyt on muutenkin aina.

Ai niin, dpo 5 alkoi ihon kutina. Yhdistin sen heti allergiaoireisiin, joita minulla on ollut, mutta luin netistä, että muillekin raskaaksi tulleille on tullut ihon kutinaa. Otin nyt allergialääkkeen, joten katsotaan, häviääkö kutina.

 

Dpo 6

Jep, kutina hävisi allergialääkkeen myötä.

Aiempien päivien oireettomuus jatkuu. Illalla lenkillä käydessä alavatsalla pisti ja painoi, vatsalihasten tekeminen sattui nivuseen/häpyluuhun/kohdun alaosaan sen verran, että luovuin niiden treenaamisesta kahden sarjan jälkeen.

Eli oireetonta on.

 

Dpo 7

Tänään pitäisi kiinnittyminen tapahtua, mutta mikään ei viittaa siihen. Vähän vihloo ja valkkaria tulee, mutta samaan tapaan kuin aiempinakin päivinä. Kaikki oireetkin voivat olla tuleviin menkkoihin liittyvää. Maanantaina niitä odottelen.

Alkuillasta kuvittelin pientä päänsärkyä ja lämmönnousua mutta mitatessani ruumiinlämmön, se näytti 36,8. Ihan normaali iltalämpö siis.

Ei oikeastaan yllätä, etten tullut tästä kierrosta raskaaksi. Kohtu tarvitsee levähdystauon kaikesta ronkkimisesta. Silti käyn läpi tämänkin kierron kuukautisten alkuun asti.

 

Dpo 8

Aamulämpö 36,6, siitä parin tunnin päästä 37, eli huomattavasti normaalia korkeammalla... Pieni särkytuntemus päässä, kurkkutuntemusta pukkaa myös.

Seisomaan noustessa vihlaisi niin järkyttävän lujaa kohdun oikealta puolelta, että henki salpaantui. Kipu jatkui noin minuutin vielä seisomaan nousun jälkeen.

En edelleenkään usko olevani raskaana, mutta koska haluan olla supervarovainen, soitin neuvolaan kysyäkseni, uskallanko käyttää allergialääkettä (mahdolliseen) positiiviseen raskaustestiin asti. Kyllä kuulemma uskallan.

Nyt on perjantai, ja maanantaina pitäisi kuukautisten alkaa...

Tuli muuten mieleen, että päänsärkyasia liittyy varmaan juurikin siihen allergialääkkeeseen! On ennenkin ollut sellaista sivuoiretta. Kohonnutta kehonlämpötilaa se ei kyllä selitä.

Illalla kaamea kuumekohtaus, joka menee ohi.

 

Dpo 9

Alkaa tiputteluvuoto ja Dpo 11 kunnollinen kuukautisvuoto...

 

YK 2 Keskenmenon jälkeen

 

Dpo -1 (?)

Illalla pistelee hennosti oikealle.

 

Dpo 0 (?)

Alkuiltapäivällä tuntuu pientä kipua oikealla n. 15-30 minuutin ajan. Myös sen jälkeen vielä vähän pistelee ihan iltaan asti. Kipu on kuitenkin niin pientä, että en edes ole varma, onko kyseessä ovulaatio vai vaan joku kehon oikku... Päivä kyllä on KP 19 eli ovulaatiopäivä...

Haaveet raskautumisesta ovat kovat mutta tunne siitä, että raskaaksi tulisin tässä kierrossa on heikko. Enpä usko.

 

Dpo 1 (tai 0)

Yöllä oli kovia ovulaatiokipuja, mutta en ole varma olivatko ne vain unta.

Mitään oireita ei ole tänään ollut. Ei niin mitään, ei edes valkkaria.

 

Dpo 2 (1)

Aamulla oli tullut ruskeaa vuotoa ihan minivähän. Mitä ihmettä?

Iltapäivällä alkoi pistää pikkuisen oikean munasarjan kohdalta, tuntui ensin kävellessä, mutta myöhemmin myös liikkumatta ollessa. Tuntui vähän myös vasemmalla puolella, ei kuitenkaan munasarjassa vaan lähempänä kohtua.

 

Dpo 3 (2)

Aamulla hampaita pestessä tuli ikenistä verta hammastahnan mukana... Ei kyllä voi liittyä mitenkään raskausjuttuun, koska ovulaation jälkeisiä päiviä on niin vähän!

Näin myös koko yön kummallisia ja todentuntuisia unia...

Päivän mittaan valkkaria tulee jonkin verran.

 

Dpo 4 (3)

Taas oli ihan vähän verta hammastahnan joukossa. Koska illalla ei ole, veikkaan, että verenvuoto johtuu purentakiskosta. Outoa vaan on, että ennen ei ole tällaista tullut...

Mulla on täysin epätoivoinen olo. Tiedän, etten ole raskaana, mutta toivon niin kauheasti, että olisin. Kaverikin sai eilisiltana vauvan...

Iltapäivällä alkaa aivastuttaa, mutta se johtuu todennäköisesti allergiasta ja jatkuvasta räkäisyydestä. Silti aivastelua ei ollut viime kierrossa eikä ekassa yrityskierrossa tammi-helmikuussa...

Lisäksi viiden jälkeen oli pakko ottaa tirsat, ramaisi niin kamalasti, mutta ei sekään raskauteen liity.

VOI EPÄTOIVO!

Illalla pientä menkkamaista tunnetta?

 

Dpo 5 (4)

Ei oireita paitsi jotain pientä tuntemusta alavatsalla, lähinnä vasemmalla, myös keskellä. Valkkaria joo.

Aivastanut olen taas koko päivän, mutta kun mulla on näitä allergiaoireita muutenkin.

Aamulla ei tullut verta ikenistä...

Olen jo luovuttanut.

 

Dpo 6 (5)

Mitäs tämä nyt sitten on? Koko päivänä ei ollut mitään oireita, paitsi normaaliin tapaan valkkaria... Sitten iltapäivällä n. klo 17, kun kävelin kaupunkiin, tuli pieni epämääräinen vatsatuntemus. Siitä n. 30 minuutin kuluttua alkoi viillellä kohdun kohdalla tai häpyluun paikkeilla. Samalla kyllä tuli kummallisia suolisto-oireitakin, joten kyseessä voi olla ihan mikä vaan... Viiltely ja melskeen tunne jatkuivat n. 30 minuuttia, sitten loppuivat, mutta sen jälkeen on ollut pieni tuntemus edelleen. Viiltelee häpyluun kohdalla, melkein koko illan!

EN KESTÄ TÄTÄ EPÄTOIVOISTA TOIVOMISTA! NÄMÄKIN OVAT VARMASTI LÄHESTYVIEN MENKKOJEN OIREITA :( :( Jos torstaihin tai perjantaihin mennessä ei ole tullut muita oireita, tiedän, että raskaana en ole... :(

Illalla hampaita pestessä tuli vähän verta hammastahnan mukana! Joo, ja illalla närästää.

*itkee toivottomana*

 

Dpo 7 (6)

Kaikki eilisiltaiset oireet ovat poissa, tietysti.

Voin sentään sanoa, että olen jo useana yönä nähnyt tosi selkeitä unia, niin viime yönäkin. Muuten nukuin tosi huonosti.

Iltapäivällä tulee sisäreisien kuumotusta ja muuta menkkakrampin kaltaista kipua. Sitten tulee vähäsen vaaleanpunaista vuotoa! Se on tasan varmasti kiinnittymisvuoto. Olenko vai enko ole? ÄÄÄÄÄ!!!

Vuoto jatkuu, vähäisenä mutta sitä tulee... Kyseessä on siis neljä päivää liian aikaisin alkavat menkat :( Voi suru! Mä tiesin, että kun annan itseni toivoa, tulen alas lujaa ja kipeästi.

Kuumia aaltoja on, mutta nyt on nihkeän painostava ukkosilma... Koko illan on myös vatsa sekaisin ja menkkatuntemuksia. Vuotoa ei ole ollut muutamaan tuntiin.

 

Dpo 8 (7)

Menkat. Koko ajan, kun ajattelen parin päivän tapahtumia, jotenkin rationaalisesti ne tuntuvat siltä, että raskaana pitäisi olla: edellispäiväinen mahan möyryäminen ja siitä puolen vuorokauden päästä alkanut vuoto... Voiko olla, että munarakkula toissapäivänä saavutti kohdun (josta viiltely), mutta koko homma ei ollut hedelmöittynyt ja siksi vuoto alkoi?

Tänään vuotoa on tullut tiputellen, vähän. Kipuja ei ole.

Miten voi menkat alkaa Dpo 7?!

Olen surullinen, vittuuntunut ja epätoivoinen.

Vatsakin on sekaisin... Illalla edelleen pientä tiputtelua.

Päivällä ihoa kutisi kovasti jaloista, käsistä, sormista... Luin, että alkuraskaudessa joillakin on tällaistakin oiretta ollut. Kohdun kohdalla on ollut pieni tunne tai pistos silloin tällöin päivän aikana. Tuntuu, että nyt kyllä hakemalla haen näitä oireita. VITTU!

Illalla hampaita pestessä tuli verta... Ja puolilta öin piti nousta rasvaamaan ihoa, kun oli niin jäätävä kutina!

 

Dpo 9 (8)

Yöllä oli tullut jonkin verran verta... Vatsa on sekaisin. En ole raskaana.

Kutina jatkuu mutta ei ihan niin pahana kuin viime yönä. Saas nähdä, mitä ensi yö tuo tullessaan!

Vuoto jatkuu samanlaisena kuin eilen, ehkä vähän niukempana?

Salilta tuli kaksi havaintoa: Aerobinen kunto oli huomattavalla plussalla: crosstrainerilla kevyesti (normaaliin verrattuna) 17-22 km/h! Muistan Esikoisen alkuraskaudesta saman kuvion, että hapenottokyky kohosi ihan huimasti verimäärän lisääntymisen seurauksena. Ennen raskausväsymystä pystyi uskomattomiin suorituksiin. Toinen havaintoni oli ”tylppä” pistoksen tunne kohdussa. Jos siellä ei ole jotain, niin olen kyllä onnistunut kehittämään uskomattomat valeoireet itselleni!

Ai niin, haluan vielä mainita pari juttua: selkeät unet JOKA YÖ ja vähäisellä unimäärällä pärjääminen. En ole koko viikkona saanut unta ennen yhtä ja silti väsymys on aamulla väistynyt. Olen lukenut molemmista em. oireista, että joillain tällaisia on ihan alkuraskaudessa.

Iltasella vasenta jalkaa/kylkeä vähän väsyttää ja kohdussa on tunne, että siellä on jotain.

Klo 23.20: No, nyt ne menkat taisivat oikeasti alkaa. Ainakin paperiin jäi ihan kunnolla verta. Raportoin kyllä vielä huomenna ainakin, niin nähdään... Mutta jos ne alkoivat, niin onpa huojentavaa saada tämä ahdistus pariksi viikoksi pois!

 

Dpo 10 (9)

Menkat ei alkaneetkaan! Aamulla tuli vielä verta jonkin verran, mutta sen jälkeen on tullut tosi vähän. Ei erityisoireita. Iho kutiaa jonkin verran, ja illalla turvottaa vatsaa kamalasti. Päivällä oli myös jäätävää väsymystä, mutta siinä ehkä kostautuivat viikon huonosti nukutut yöt...

Mutta HUOMENNA ne kuukautiset sitten alkavat!

 

Dpo 11 (10)

MENKAT EIVÄT OLE ALKANEET! Sen sijaan tuhruvuoto on loppu, tilalla valkkaria, joka on ihan aavistuksen vaaleanpunaista.

Tänään on ollut pientä kevyttä pahoinvointia, hirveää ihon kutinaa ja kauhea väsymys.

Jotenkin raskaudentunne vahvistuu kyllä... Mutta voivathan ne menkat sieltä vielä alkaa...

 

Dpo 12 (11)

Aamulla taas lorahti ihan enemmän verta ja hyytymiäkin. Ajattelin jo, että menkat alkoivat, mutta sitten se vuoto taas väheni. Ihoa vähän kutittaa mutta muita oireita ei oikein ole. Mua epäilyttää, että mitäs jos tämä onkin kohdunulkoinen raskaus?

Illalla turvotti, oli vähän kipeä olo. Helpotti, kun menin lenkille.

 

Dpo 13 (12)

POSITIIVINEN RASKAUSTESTI! :D <3 <3 :D

Vatsa toimii superhyvin ja iltaa kohden alkaa vatsaa turvottaa ihan kauheasti... Here we go. Tervetuloa, Vauva!