Osallistuin taannoin sosiaalisessa mediassa keskusteluun siitä, mitä lukiolaisten (siis 16-18-vuotiaiden) kannattaisi lukea kesällä. Keskustelijoina oli äidinkielen ja kirjallisuuden opettajia, jotka halusivat antaa opiskelijoilleen kirjasuosituslistan lomaa ajatellen. Osallistuin keskusteluun kysymällä, saako kirjalistalle antaa vinkkejä nuortenkirjoista. Yksi keskustelijoista vastasi suurin piirtein, että joo, koska nuortenkirjoista nuoret voivat saada kimmokkeen lukea oikeaa kirjallisuutta.

Hetkinen. Oikeaa kirjallisuutta?

Mitä nuortenkirjat sitten ovat? Vasenta kirjallisuutta? Väärää kirjallisuutta? Feikkiä kirjallisuutta?

Kyllä tuli taas paha mieli kaikkien nuortenkirjailijoiden puolesta.

Oikea kirjallisuus on ilmeisesti sellaista, jossa puututaan johonkin usein yhteiskunnalliseen epäkohtaan ja kirjoitetaan siitä tarinan muodossa hienoja oivalluksia. Joskus oikea kirja esittää silmät avaavia havaintoja vaikkapa yksilön elämästä tai tunteista upealla vertauskuvallisella kielellä ja pääsee näin klassikkokirjan asemaan, vaikka yhteiskunnalliset pohdinnat olisivat niin ja näin. Nuortenkirjoissa ei yleisen käsityksen mukaan tällaisia syvällisiä mietintöjä tai hienoja kielikuvia ja muita tyyliseikkoja ole.

Mutta kun on. Otetaan nyt esimerkiksi kaikkien tuntema Salla Simukan Lumikki-trilogia, joka on saavuttanut maailmalla niin suuren suosion, että kuulemani mukaan siitä kaavaillaan elokuvaa peräti Hollywoodissa asti. Teemoja tässä merkittävässä nuorille suunnatussa kirjasarjassa on vaikka millä mitalla. Siinä käsitellään erittäin vakavaa yhteiskunnallista ongelmaa, koulukiusaamista. Sarjassa pohditaaan, miten traaginen tapahtuma lapsuudessa voi varjostaa yksilön elämää vuosikymmenien ajan. Siinä käsitellään seksuaalivähemmistöjä, uskonlahkoja, seksuaalista lähentelyä uhrin näkökulmasta. Kirjasarjan jokaikinen teema on yhteiskunnallisesti tärkeä ja tarjoaa tuoreesta näkökulmasta kerrottuja oivalluksia lukijalleen. Kielellisesti ja tyylillisestikin Lumikki on varsin kiinnostavasti kirjoitettu.

Mutta.

Salla Simukan Lumikki on nuortenkirjasarja eikä näin ollen ole oikeaa kirjallisuutta ja siksi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat eivät mielellään saisi luetuttaa sitä opiskelijoillaan.

Ko?

Minä sanon, että ha! Ja laitan jokaisen opiskelijani lukemaan ja analysoimaan juuri tuon kirjasarjan, kunhan joskus saan ensimmäisen lukioryhmäni opetettavakseni.

Ei kirjallisuutta voi lajitella genreittäin oikeaan ja väärään kirjallisuuteen. Olipa kyseessä dekkari, nuortenkirja, historiallinen romaani, spekulatiivinen fiktio tai minkä tahansa genren edustaja, se voi olla joko hyvin tai vähemmän hyvin kirjoitettu. Usein tietenkin esimerkiksi dekkarit ovat viihdekirjallisuutta, josta voi olla vaikea analysoida metaforisuutta tai jotain muuta lennokasta eivätkä ne siksi sovi lukion muutenkin suppeaan lukusuunnitelmaan. Silti poikkeuksiakin on, ja kirjat pitäisikin valikoida yksilöinä eikä oman genrensä edustajina. En näe mitenkään mahdottomana, ettenkö laittaisi opiskelijoitani lukemaan vaikka Anne Ricen sekulatiivisen fiktion genreen kuuluvan romaanin Veren vangit ja pohtimaan, minkä metaforana vampyyri romaanissa toimii tai millaisia kielellisiä keinoja Rice on käyttänyt luodessaan filosofiset vampyyrinsä.

Loppuun vielä myönnän, että itseenikin on iskostettu tämä "nuortenkirjat ovat ajanhukkaa" -ajattelu. Jos jossakin alitajunnassa en ajattelisi näin, en olisi sosiaalisen median keskustelussa varovaisesti kysellyt, saanko suositella myös nuortenkirjoja vaan olisin vain muitta mutkitta antanut listan laadukkaista nuortenkirjoista.

Jos joku haluaa kokeilla oikean nuortenkirjallisuuden (siis muutakin kuin edellä käsitellyn Simukan) lukemista, annan mielihyvin suosituslistan. Saatat yllättyä nuortenkirjojen paremmuudesta!

Kesäisin terveisin,

Äikänope, joka aikoo lukea pelkkää oikeaa kirjallisuutta koko kesän