Olimme perhelomalla Virossa.

Ennen matkalle lähtöä muutama (lapseton) kaverini ihmetteli, että mitä ihmeen tekemistä Virossa voi keksiä kokonaiseksi viikoksi. Katsotaanpa.

Vietimme kolme päivää Tallinnassa ja kolme Tartossa (sekä kaksi päivää matkalla). Ekana Tallinna-päivänä kävimme vanhassa kaupungissa ihmettelemässä keskiaikaisia kaupunginmuureja. Muurit olivat varsin hienoja, ja erityisesti Esikoinen oli niistä vaikuttunut, mutta muuten vanhassa kaupungissa oli lasten kanssa kauheaa. Kaikki Tallinnan reilut 400 000 asukasta ja tuhannet turistit olivat ilmeisesti kerääntyneet sinne pitämään kansankokousta, sillä lastenrattaiden kanssa oli mahdotonta päästä etenemään. Tallinnan muut alueet olivat lähes autioita.

Tallinnassa ehdimme käydä myös eläintarhassa ja shoppailemassa. Kullekin päivälle oli siis varattu yksi kohde, eikä enempää olisi jaksanutkaan - eivät aikuiset eivätkä lapset. Eläintarhassa satoi kaatamalla, mutta onneksi kuuden ja puolen vuoden lapsiperhekokemuksella olimme varanneet mukaan hard core -sadevaatteet. Tallinnan eläintarha oli oikein kiva paikka, vaikka ei vedäkään vertoja Kolmårdenin eläintarhalle.

Tartoon matkasimme viikon puolivälissä. Fennougristina tiedän, että siellä voi opiskella suomalais-ugrilaisia kieliä, ja syy sinne matkustamiseen oikeastaan olikin halu tutustua jälleen yhteen fennougristiikan eurooppalaiseen keitaaseen. Rakastuin Tartoon ensisilmäyksellä! Se on ikivanha yliopistokaupunki täynnä esihistoriaa ja historiaa. Kaupungin vanhassa keskustassa on vanhoja kivitaloja vieri vieressä sekä ihania puistoalueita, ja koko kaupunkia halkoo kaunis Emajogi. En pidä lainkaan mahdottomana, että tulisin Tartoon tutkijavaihtoon jossain vaiheessa tutkijanuraani.

Tartossa pääkohteemme oli Tarton yliopiston museo, joka on perustettu 1200-luvulla rakennetun katedraalin raunioihin. En ole moista ennen nähnyt, paikka oli valtavan hieno. Lapset pitivät erityisesti Hullun tiedemiehen kabinetista, jossa he pääsivät tutkimaan mitä merkillisempiä tieteen ilmiöitä.

Koska kyseessä oli lapsiperheen loma, asiaan kuului, että joku sairastui. Syntymäpäivänäni, jota siis vietimme Tartossa, Vauvalle nousi kuume. Niinpä vietin lähes koko päivän hoivaten sairasta lasta hotellissa. Illalla sentään pääsin ravintolaan syömään ja jokirantaaan tuulettumaan. Onneksi kuume laski seuraavana päivänä, jolloin pitikin jaksaa rankka kahdentoista tunnin matkustus Tartosta Tallinnan ja Helsingin kautta takaisin kotiin. Asiaan tietysti kuuluu myös se, että nyt Esikoisella, Siipallani ja minulla on kurkku kipeänä.

Jokaiseen päivään kuului tietysti myös paikallisessa leikkipuistossa kieppumista, Viron kielen opiskelua, hassuille vironkielisille sanoille nauramista, hyvää ruokaa ja aikaa lukea hömppäromaaneja. (Myös Siippani, joka lukee yhden romaanin kahdessa vuodessa, luki matkalla peräti niinkin hienon klassikon kuin Oliver Twistin.)

En siis voi sanoa, että meillä olisi matkalla ollut tylsää, vaikka vietimmekin lomaviikkomme arkisesti Virossa. Itse asiassa ajatus jonnekin Thaimaan viidakkoon lähtemisestä kahden pikkulapsen kanssa on varsin kauhistuttava. Näille Viron matkamme ihmettelijöille Viro on varmaankin yhtä kuin Tallinna, tai pikemminkin Tallinnan vanha kaupunki. Kun heiltä nimittäin kysyi, mitä kannattaa mennä Virossa katsomaan, he nimesivät Tallinnan vanhan kaupungin eivätkä mitään muuta. Meiltä kaikki Tallinnan vanhan kaupungin museot jäivät sattuneesta syystä katsomatta. Ehkä sitten kun Siippani ja minä pääsemme matkalle kahdestaan. Tai näin ainakin lupasimme toisillemme, kun uupuneina lojuimme majapaikkamme sängyllä lasten viimein nukahdettua (kello 23).