Aloitin viime torstaina uuden kielen opiskelun. Se on yhdeksäs koskaan opiskelemani kieli. Okei, kymmenes jos lasken mukaan Tolkienin kehittelemän haltiakieli quenyan.

Eteläsaame. Åarjelsamien-giele. Eteläsaamea puhuu äidinkielenään noin 500 ihmistä keskisessä Skandinaviassa, eli Ruotsin ja Norjan sisäosissa. Se on siis hyvin pieni kieli verrattuna esimerkiksi pohjoissaameen, jota puhuu Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa noin reilu 20 000 ihmistä. Opiskelen eteläsaamea, koska väitöskirjatutkimukseni käsittelee kyseistä kieltä.

Eteläsaame poikkeaa pohjoissaamesta melko lailla (olen opiskellut myös pohjoissaamea). Kun ensimmäistä kertaa näin eteläsaamenkielistä tekstiä, tuntui siltä, että kieli poikkeaa kaikista saamen kielistä ihan valtavasti, eikä siinä ole mitään yhtymäkohtia suomeenkaan. Pohjoissaamesta pystyin löytämään paljon sellaisia morfologisia, äänteellisiä, leksikaalisia ja syntaktisiakin ilmiöitä, jotka tunnistan myös suomesta.

Nyt, kun olen opiskellut eteläsaamea kolme päivää ja tutustunut väitöskirjatutkimuksen puitteissa sen sanastoon puolen vuoden ajan, pyörrän sanani. Eteläsaame muistuttaa suomea valtavasti, enemmän kuin pohjoissaame. En tiedä, ovatko muut kielentutkijat kanssani samaa mieltä. Perustan mielipiteeni yksinomaan omalle kielitajulleni ja vähäiselle kokemukselleni eteläsaamesta. Esimerkiksi sana voileipä on eteläsaameksi voejelaejpie [voejelääjpie], ja sijapäätteet muistuttavat kovasti suomalaista järjestelmää, samoin persoonapronominit. Yksi kurssilainen, jonka kanssa tein paritöitä, ihmetteli, miksi olen niin hyvä kääntämään eteläsaamenkielistä tekstiä. Vastasin, että kaikissa lauseissa on vähintään pari sanaa, jotka ymmärrän suomen kielen perusteella, joten vieraan näköisten sanojen merkitys on helppo arvata kontekstin perusteella.

Eteläsaamea ei voi opiskella Suomessa. Tai no, Helsingin yliopistossa taitaa olla yksi kolmen opintopisteen eteläsaamen kurssi. Minun kurssini on 15 opintopisteen laajuinen, ja sen järjestää Uumajan yliopisto Östersundissa Mittuniversitetetin tiloissa. Kurssi on etäkurssi, joka suoritetaan netissä ja neljän live-tapaamisen voimin. Siihen on luvassa jatkokurssi, 15 op, keväällä, mutta en ole vielä päättänyt, haenko sille. Haluaisin, mutta reissaaminen Östersundiin tulee kalliiksi.

Joka tapauksessa kokemukseni eteläsaamen helppoudesta voi perustua myös siihen, että kaikki muut kurssilaiset olivat ruotsalaisia tai norjalaisia. Heille kaikki eteläsaamessa (paitsi jotkin skandinaavisista kielistä lainatut sanat) oli outoa ja vaikeaa. Heidän oli vaikea ymmärtää pitkiä vokaaleja, diftongeja, sanan loppuun tulevia sija- ja persoonapäätteitä sekä sanojen tavurakennetta. Tämä oli kaikki selvää minulle. Tietenkin osaan tavuttaa eteläsaamea, koska tavutus käy siinä samoin kuin suomessa ja painokin on pitkälti samanlainen kuin suomen kielessä. Tietenkin tajuan, miksi olemista jossain paikassa ilmaistaan päätteellä eikä prepositiolla. Tajuan, mikä on diftongi ja mikä on pitkän ja lyhyen vokaalin ero.

Olen tosi innoissani. On jännittävää opetella uusi kieli. Toivon, että eteläsaamesta tulee kieli, jota en unohda. Tänään nimittäin kävi selväksi, että unkarin kielen olen unohtanut melkein kokonaan. Vähän se muistui mieleen taannoisella Unkarin matkallani, mutta en silti muistanut mitään, kun Siippani hetki sitten tenttasi minua. No, lohduttaudun sillä, että tärkeintä minulle on (kielentutkijana), että hallitsen kielistä teoreettisen puolen: että pystyn vertaamaan eri kielten morfologiaa ja syntaksia, leksikkoa ja muita kielten tutkimuksessa tarvittavia ulottuvuuksia. Mutta eteläsaamen haluaisin hallita yhtä hyvin kuin englannin tai ruotsin. Pitää varmaan muuttaa eteläsaamelaiselle alueelle asumaan.