Suunnilleen vuosi sitten kerroin blogissani perheemme rahahuolista (lue teksti täältä). Nyt ajattelin jälleen kirjoittaa rahasta, sillä luin vuosi sitten kirjoittamani tekstin, ja onhan se kauheaa luettavaa. Tavallaan rahaongelmat ovat yhä mielessäni, mutta vasta lukiessani tuota blogikirjoitusta, tajusin, miten paljon silloin pelkäsin, että meillä ei ole varaa ostaa lapsille ruokaa.

Rahatilanne helpotti viime keväänä, kun rupesin saamaan opettajansijaisuuksia ja sitten kesäksi opetustöitä. Kun sitten sain ensimmäisen tutkimusapurahani lokakuussa ja toisen tammikuussa, on pelko rahojen loppumisesta väistynyt moneksi kuukaudeksi.

Olen peräti höllentänyt kukkaronnyörejä. Aikaisemmin en totisesti ostanut nyhtökauraa tai härkistä, vaan söimme kaupan halvimpia jauhelihoja ja kananfilesuikaleita. Olen käynyt ostamassa lapsille alusvaatteita ja sukkia miettimättä sen kummemmin, kuinka monen päivän ruokarahoista kahdenkympin vaateostokset ovat pois. Ostin itselleni uuden poolopaidan, koska jokainen vanha oli kainalosta tai kyynerpäistä hiutunut rikki. Olen kulkenut surutta linja-autolla yhden työmatkan päivässä (toiseen suuntaan kävelen), kun bussikortin lataaminen ei ole tehnyt nälän mentävää aukkoa lompakkoni rahataskuun.

Viime viikonloppuna olin yksin kotona. Tai siis lähinnä vietin aikaani kaupungilla ystävien kanssa: kävin ravintolassa ja elokuvissa sekä kahvilla. Käytin rahaa 40 euroa. 40 euroa. Kokonaan itseeni. Siis kaikenlaiseen turhuuteen, jota ilman elän vallan mainiosti. Viime talvena edes ajatus tällaisesta ei olisi käynyt mielessäni.

Nyt ei kenenkään pidä ajatella, että olen ihan holtittomaksi ryhtynyt. Ehkä joskus puolen vuoden päästä (jos on rahaa), voin toteuttaa samanlaisen tuhlausreissun uudestaan. Vaikka en enää stressaakaan tämänhetkisestä rahatilanteesta, on meidän elettävä säästeliäästi. Koskaan ei tiedä, saanko uuden apurahan tai opettajansijaisuuksia. Tai entä jos vaikka pesukone hajoaa? Meidän budjetillamme ei tuosta vaan mentäisi ostamaan uutta.

Silti toivon, etten enää ikinä koskaan joudu elättämään perhettäni kuudellakymmenellä eurolla viikossa. Mielestäni ei ole kohtuutonta, jos perheemme ruoka-, vaate- ja huvimenoihin kuluu 500 euroa kuukaudessa. Vai onko puoli tonnia liikaa? Jotenkin on hämärtynyt se, minkä pitäisi olla normaalia rahankulutusta.

Niin, ja olen yhä kiitollinen kaikille meitä viime vuonna auttaneille.