Nyt se sitten on tapahtunut.

Kaikki viimeaikaiset yritykseni liikunnan lisäämiseksi ja sokerin vähentämiseksi ovat kiireiden, väsymyksen ja laiskuuden takia haipuneet olemattomiin. Niinpä kun mittautin tällä viikolla vyötärönympärykseni, lukemaksi tuli 83 cm. Tyypin 2 diabetekseen sairastumisen riski kasvaa, kun vyötärönympärys ylittää 80 cm.

Tämä pysäytti huolimatta siitä, että painoindeksini on edelleen normaalin rajoissa, vaikkakin häilyy ylipainon lähellä. En ole lähiaikoina ollut kovin kiinnostunut siitä, miltä näytän (koska näytän aina rähjäiseltä vaikka tekisin mitä...), mutta terveydestäni haluan pitää kiinni. Päätin, että

NYT ON AIKA OIKEASTI TEHDÄ JOTAIN.

Palkkasin personal trainerin. (Kyllä, minulla on varaa tähän, mutta siitä lisää myöhemmin.)

Sanoin trainerille, että haluan toukokuun puoliväliin mennessä laihtua viisi kiloa. Sovimme ruokavaliosta ja kolmesta yhteisestä treenistä.

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa salilla yhdessä. Tarjolla oli kiertoharjoittelua, jota en ole kovin paljon harrastanut. Harjoitteet sen sijaan olivat tuttuja, ja sain kiitosta puhtaista liikeradoista ja oikeasta hengitystekniikasta. Jotain sentään on siis vielä muistissa muinaisilta fitness-ajoiltani. Trainerini totesi myös näin: "Sä oot tosissas ollut aikaisemmin rautaa, kun olet vieläkin näin kovassa kunnossa." (Jos käyttäisin hymiöitä blogissani, tähän tulisi itsetyytyväinen hymy.)

Ruokavalio onkin kinkkisempi homma. Ruokavaliostani karsittiin leipä ja hedelmät. Jo kahden päivän päästä minulla oli niin kova nälkä, että minua huimasi jatkuvasti enkä saanut nälältä nukutuksi.

Nääntyminen ei tietenkään ole tarkoitus. Se saattaa hidastaa painon putoamista, ja kaiken lisäksi herkkuihin repsahtamisen vaara kasvaa, jos on jatkuvasti nälissään. Ruokavalioon palautettiin hiilaripitoista ruokaa kahdelle aterialle. Tänään silmissäni ei enää ole vilahdellut mustia länttejä, enkä ole joutunut nojailemaan seiniin pyörrytyksen takia.

Ehkä nyt viimein pääsen tavoitteeseeni ja voin pukeutua minulle nyt vähän liian pieneen mekkoon, kun juhlimme Siippani kanssa 10-vuotistaivaltamme toukokuussa. Pitäkää peukkuja!