Välillä on rankkaa olla äiti.

Erityisen rankkaa se on silloin, kun lapsi huutaa jatkuvasti äitiä, päivin ja öin. Meillä on lähiaikoina ollut sellaista. Kummallakin lapsella on koko ajan asiaa, kymmenen sekunnin välein jompikumpi kutsuu äitiä, ja ennen kuin hän on ehtinyt sanoa asiaansa loppuun, toisella lapsella on äitiasiaa tai samalla lapsella jo mielessään uusi asia.

Äitiäitiäitiäitiäiti.

Sen kestäisi vielä, jos sitä voisi kuunnella vain päivisin. Mutta ei. Samalla tavalla äitiä huudetaan yölläkin. Ei kymmenen sekunnin välein mutta aivan tarpeeksi monta kertaa yhden yön aikana. Öisin kysymys on Kuopuksesta; Esikoinen on vauvasta asti nukkunut öisin varsin mallikkaasti.

Ja isä siis ei kelpaa, ei vastaamaan kysymyksiin ja kuuntelemaan mielessä olevia asioita eikä varsinkaan yöllä peittelemään ja rauhoittelemaan. Jos isä yrittääkin mennä Kuopuksen luo öisin, alkaa sellainen tunteja kestävä huuto, että siihen herää paitsi Esikoinen myös naapurit. Se on vaikeaa Siipallenikin, tuntea itsensä kelpaamattomaksi.

Rauhoittuminen yöllä kestää tunteja. Esimerkiksi viime yönä isä meni rauhoittelemaan Kuopusta, mistä Kuopus suuttui ja kirkui äitiä niin, että lopulta minä istuin hänen sängyllään puolitoista tuntia. Sen jälkeen en saanut enää nukahdettua ennen kuin varhaisina aamun tunteina. Sain nukuttua noin kolme tuntia koko yönä. Koska viime yötä edelsi aika monen yön univelat, olin aamulla sellaisessa tilassa, että hädin tuskin pysyin pystyssä.

Kolme vuotta. 1095 yötä, joista olen saanut nukkua heräämättä ja lasta rauhoittelematta arviolta enintään 20-30.

On vaikeaa olla tutkija ja öitä valvova äiti samaan aikaan. Tänään en pystynyt siihen. Makaan kotona ja yritän nukkua yön univelkoja pois mutta en saa unta.

Omituisinta on, että tuntien huutomaratonien jälkeenkin Kuopus herää meistä ensimmäisenä, on tyytyväinen ja pirteä eikä kaipaa päiväunia tai erityisen aikaista nukkumaanmenoa iltaisin.

Onneksi lapset ovat hoidossa enkä joudu kuulemaan yhtään kertaa äitiä ennen iltapäiväneljää. 

 

 

(Onneksi on paljon myös niitä päiviä, kun lapset ovat aivan ihania ja täydellisiä ja kaikki sujuu eikä mikään ole ihanampaa kuin äitiys.)