Monet lapsuuteni ja nuoruuteni (ja aikuisuutenikin) parhaista muistoista liittyvät kirjoihin ja lukemiseen. Perheessäni kirjallisuutta arvostetaan. Olemme nähneet vanhempiemme lukevan kirjoja, ja meille lapsille on vauvasta asti luettu.

Opin myös hyvin varhain kehottamaan äitiäni lukemaan: pari-kolmevuotiaana, kun äitiä kovasti väsytti ja hän olisi halunnut nukkua, hain Pupu Tupunan hyllystä ja komensin häntä lukemaan sitä. Äiti on myös myöntänyt, että joskus hän piilotti Pupu Tupunan taakse oman kirjansa saadakseen lukea rauhassa.

Ensimmäisen luokan jälkeisenä kesänä rupesin lukemaan lastenromaaneja. Muistan yhä ensimmäisen lukemani kirjan: Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Ei muuten ole mikään lyhin lastenromaani! Luin sen parin päivän aikana sairastuttuani kesäflunssaan. Sen flunssan jälkeen ymmärsin, että sairastaminen voi olla ihan siedettävää, jos vain jaksaa lukea.

Ensimmäisen itsenäisen lukukokemuksen jälkeen luin muutkin Lindgrenin kirjat, vaikka vanhempani olivat jo aiemmin lukeneet ne minulle. Vähän myöhemmin rupesin lukemaan Neiti Etsiviä ja muita salapoliisiromaaneja sekä heppakirjoja. Pidimme äitini kanssa myös lukuviikonloppuja. Silloin isä vei veljeni mökille, ja me jäimme äidin kanssa kotiin, ostimme valtavan säkin irtokarkkeja ja luimme koko viikonlopun. Se oli ihanaa.

Vaikka luin paljon itse, myös vanhempani lukivat minulle. Isä luki minulle Tintin seikkailuja -sarjakuvia, ja kun olin noin kymmenen, luimme yhdessä romaanin nimeltä Aaveranta. Se oli hyytävin kirja, jonka olin koskaan lukenut. Myöhemmin luin sen vielä itse uudestaan, ja pelkäsin, vaikka tiesin jo, miten se loppuu.

Viimeinen kirja, jonka äiti on lukenut minulle ääneen, oli Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Olin yksitoista, ja nuorin veljeni oli pikkuvauva. Neljän lapsen hulabaloosta huolimatta äiti ehti lukea minulle! Lukuprojekti tosin päättyi niin, että jonain kertana äiti ei ehtinyt lukea niin pitkään kuin olisin halunnut, joten lopulta luin romaanin loppuun itse. Luin sen uudestaan kymmenen vuotta myöhemmin, kun asuin jo itsekseni ja opiskelin yliopistossa.

Yläkoulussa kiinnostuin nuortenkirjallisuuden lisäksi aikuisten kaunokirjallisuudesta. Luin Hevoskuiskaajan kolmetoistavuotiaana, ja sen jälkeen Laila Hirvisaaren romaanien myötä rakastuin historialliseen fiktioon.

Joitain kirjoja, joita vanhempani lapsuudessani lukivat, on myös jäänyt mieleeni. Muistelen äitini jossain vaiheessa lukeneen esimerkiksi Peter Høegin Lumen tajua, ja isä luki paljon dekkareita.

Nykyään omat lapseni näkevät, kun luen. Kirjojen lukeminen lasten nähden on mielestäni tärkeää, koska esimerkki on kokemukseni mukaan paras kasvatusmenetelmä. Lapseni ovat myös tottuneet siihen, että äiti makaa sohvalla ja lukee. Toki lasten kanssa lukeminen on rikkonaista, koska jommallakummalla on asiaa vähän väliä. Siksi olenkin lähiaikoina valinnut kirjoja, joiden lukeminen ei vaadi liikaa ajattelua ja tulkintaa.

Esikoinen vähän väliä kyselee, mitä luen. Koska luen paljon spekulatiivista fiktiota, hän usein kiinnostuu tarinan juonesta ja haluaisi, että luen hänelle ääneen. Toistaiseksi en ole suostunut, mutta pian koittaa aika, kun lapseni ymmärtää Hobbitin tai Harry Potterin. (Okei, myönnän: olen lukenut kaksi ekaa Harry Potteria Esikoiselle, mutta pitemmälle en vielä suostu sarjaa lukemaan. Kuulemani mukaan tarina muuttuu sitä hurjemmaksi, mitä pitemmälle sarjassa edetään.)

Ehkä olen osannut siirtää lapsuuteni kirjallisen elämäntavan myös omille lapsilleni. Esikoinen ei itse pidä kirjojen selailusta, mutta ehkä asiaan tulee muutos, kun hän menee syksyllä kouluun ja oppii lukemaan. Tarinoita hän kuitenkin kuuntelee mielellään. Tällä hetkellä luemme Peppiä - sitä samaa fyysistä nidettä, jonka itse luin seitsemänvuotiaana - ja nauramme kippurassa Pepin hassuille edesottamuksille. Kolmevuotias Kuopus taas on vauvasta asti "lukenut" itse. Välillä hänelle tulee niin sanottuja kirja-frenzyjä (Siippani keksimä termi), jolloin hän kiskoo kaikki kirjansa hyllystä ja lukee ne. Eilen luin Kuopukselle Astrid Lindgrenin Marikkia hänen omasta pyynnöstään. Kolmevuotiaalle!

Kertokaa toki omia lapsuutenne lukumuistoja. Niitä olisi kiva kuulla.