Onpa ollut muikea sade. Oikeastaan aika kotoisaa, ja hyvä tekosyy olla kotona löhöämässä!

Tai no. Aamun alkajaisiksi lähdin kaatosateessa juoksemaan. Kyllä, luit oikein: juoksemaan. Minä. Eräs tuttu personal trainer juoksi heinäkuussa Suomen päästä päähän, Nuorgamista Helsinkiin. Ajattelin, että jos joku pystyy juoksemaan 1400 kilometriä kuukaudessa, pystyn minä kesän lopussa juoksemaan puoli tuntia putkeen.

Puoli tuntia ei ole mikään helppo juttu. Kuntoni kyllä riittäisi, mutta yhdeksän vuotta sitten saamani välilevynpullistuma on edelleen saanut selkäni reistailemaan, ja juokseminen on ollut pitkään mahdotonta.

Tänään juoksin jo kaksi kertaa 14 minuuttia (alkulämmittelynä minuutti kävelyä ja toinen kävelty minuutti juoksuosuuksien välissä). Selkä kesti, kunto kesti, mieli kesti.

Olin läpimärkä, en edes muista, koska viimeksi olen kastunut niin läpikotaisin. Mutta lenkille lähdetään, jos niin on suunniteltu!

Lenkillä ollessani lapset puuhailivat omiaan kotona. Esikoinen sai viime viikolla oman kirjastokortin, ja se on jo nyt ollut ahkeralla käytöllä: hän on lainannut äänikirjoja. Äikänope (ja vähän äitikin) minussa on ollut vähän huolissaan, kun Esikoinen ei osoita kiinnostusta kirjoihin. Hän kyllä kuuntelee mielellään tarinoita, mutta kannustuksesta huolimatta ei itse jaksa katsella kirjoista kuvia. Kuopus sen sijaan saattaa "lukea" kymmenen kirjaa putkeen, kuten olen kertonut. Esikoinen on kuitenkin eskarissa viime vuonna löytänyt äänikirjojen salat, jotka ovat minulle täysin tuntemattomat. Äiti ja äikänope on tyytyväinen. Ja sitä paitsi, milloin olisikaan parempi kuin kuunnella jännityskertomus muumion kirouksesta kuin sateen hakatessa ikkunaan?

Kuopus on tänään lukenut kirjoja sekä itse että minun että Siippani avustuksella, katsellut Kaapoa, rakentanut duploilla ja pelannut palloa kanssani. Juoksemisen jälkeen makasin kaksi tuntia raatona sohvalla ja luin. Samalla Kuopus teki sohvalle kirjoista tunneleita ja esteitä, joiden läpi vieritimme ja heitimme palloa, eikä minun tarvinnut nostaa edes päätäni tyynyltä.

Iltapäivällä ryhdistäydyimme ja peräti siivosimme. Olemme tosi laiskoja siivoamaan, joten eräs periaatteeni pikkulapsiarjen pyörteissä on, että sekainen koti voi olla onnellinen koti. Niinpä siivoamme vasta, kun tuntuu siltä, että täällä ei voi olla. Nyt on pyykkikorit melkein tyhjinä, astiat tiskattuna, hiekat imuroituna lattioilta ja Esikoisen kymmenenmiljoonaa legopalikkaa laatikoissaan. Kämppä pysyy siistinä ainakin huomisaamuun asti, jee!

Lapset kävivät ulkona riehumassa heti, kun sade taukosi. Molemmilla on uudet sadehousut, ja niitä oli tietysti päästävä testaamaan. Iltapalan jälkeen vähän riideltiin, koska neljeä henkeä neljän seinän sisällä koko päivän ajan saattaa synnyttää jännitteitä puolin ja toisin.

Mutta nyt on kaikki hyvin. Ja huomenna taas töihin!