Esikoisen lempiväri on ollut pinkki niin kauan kuin hän on erottanut värit toisistaan (hän oli noin puolitoistavuotias osatessaan osoittaa punaisen, sinisen, vihreän ja keltaisen). Pinkkiä pitäisi tietysti saada myös vaatteisiin. Vaan eipä ole pojille sopivia pinkkejä vaatteita.

Ihan oikeasti, eihän Esikoinen nyt mitään prinsessan kuvia paitoihinsa halua. Ja tyttöjen pinkit housut ovat aivan vääränmalliset pojalle. En ole vielä(kään) löytänyt sopivia, ja uskokaa pois, olen etsinyt. Sen sijaan yhden järkevän pinkin unisex-paidan löysin aikoinaan Lindexiltä, mutta se on käynyt pieneksi Esikoiselle, eikä uutta ole löytynyt. Esikoinen on allapäin, kun Kuopuksella on kaupoissa mistä valita: pinkkeä mekkoja, pinkkejä paitoja, pinkkejä housuja, pinkkejä alusvaatteita, pinkkejä sukkia ja sukkahousuja, takkeja, sadevaatteita, haalareita. Kaikissa tietysti sellaisia kuvioita, joista Esikoinen ei pidä.

Olen sitten ostanut Esikoiselle pinkkejä kenkiä ja esimerkiksi pinkit kurahanskat. Kerran löysin pinkit sukatkin, joissa ei ollut prinsessoita, keijuja tai kukkia. Ne ovat kuitenkin laiha lohtu. Jopa kirkkaanpunaisia vaatteita, jotka Esikoinen kelpuuttaisi, on useimmiten vaikea löytää! Kaupat tursuavat sinistä, harmaata ja mustaa, ja jos oikein hyvä tuuri käy, voi löytää vihreää.

Valitin tästä kerran vaatekaupan myyjälle. Hän sanoi heti, että hänen oma poikansa on ihan samanlainen: pinkkifani, joka haluaisi myös pukeutua lempiväriinsä. Enkä todellakaan usko, että olemme ainoita tämän asian kanssa painiskelevia.

Tähän loppuun vielä totean, että en pidä jaottelusta tyttöjen ja poikien vaatteisiin. Totuus on kuitenkin, että pojille ei välttämättä sovi tyttöjen vaatteiden mallit tai toisin päin. Jotkut pojat ehkä haluavat pukeutua Frozen-kuvioiseen paitaan, ja se on täysin sopivaa. Minun poikaani sellaiset paidat eivät (tietääkseni) ole kiinnostanut.

En myöskään pidä jaottelusta tyttöjen ja poikien väreihin, ja sitä vaateteollisuus itse asiassa on enemmän kuin tyttöjen ja poikien vaatteisiin jaottelua.  Kaikkien lasten pitäisi saada pukeutua niihin väreihin, joihin he haluavat, oli se sitten pinkki, sininen tai vaikka ruskea. Nyt sellainen ei ole mahdollista, kun pinkkejä pojille sopivia vaatteita ei yksinkertaisesti ole.

Miksi kukaan näistä suomalaisista lastenvaatesuunnittelijoista - Punainen Norsu, Nosh, Paapero ja mitä näitä nyt on - ei suunnittele pinkkiä vaatemallistoa, jonka pojat haluaisivat pukea päälleen? Ja saisi pinkkiä tehdä jokin halvempikin vaatekauppa, vaikkapa Lindex. Uskon, että ne menisivät kuin kuumille kiville! Minä ainakin ostaisin.