Viimeksi pää, nyt jalka. Tapaturmatilanteet tosin poikkesivat melkoisesti toisistaan, sillä nilkkani nivelsiteen revähdyksellä ei ollut mitään tekemistä ju-jutsun tai muun liikuntarupeaman kanssa. Olin juuri menossa nukkumaan ja vaihdoin asentoa sängyssä. Käänsin jalkaterääni vähän ulospäin ja - NAPS! - nilkkaa alkoi jomottaa. Jomotus paheni nopeasti niin, että lopulta ähisin kylmänhikisenä ja tärisin kivusta, kun Siippa harjoitti kolmea koota ensiavukseni. Soitin keskellä yötä jopa päivystykseen, kun tuntui, etten pärjää kivun kanssa. Siellä oltiin haluttomia ottamaan minua vastaan, joten vetelin parasetamolin sekä buranan ja sain nukuttua ehkä tunnin.

Sain lääkäriajan terveyskeskukseen seuraavalle päivälle. Minua hoitaneet sairaanhoitaja ja lääkäri oikein paneutuivat asiaan. Lääkäri huomasi painelemalla, että kyseessä oli nivelsiteet revähdys. Hän katseli millaiselta kävely kipeän jalan kanssa näytti, ja näki heti jalkojeni asennosta, että minulla on lattajalat. Tämä on ollut tiedossani jo lapsesta asti, ja jalkapohjieni matalia holvikaaria on yritetty jumppauttaa ja hoitaa tukipohjallisilla. Nyt minulla ei taas muutamaan vuoteen ole ollut tukipohjallisia, mistä lääkäri oli varsin pöyristynyt. Hän arveli, että jalkojeni virheasento on pitkään altistanut nivelsiteitä rasitukselle, eikä sitten loppujen lopuksi tarvittu kuin pieni liikahdus, niin revähti. Olisi kyllä voinut käydä pahemminkin - nivelside olisi voinut revetä vaikka kokonaan. Nyt selvisin viikon sairaslomalla ja jalalla, jolla sentään pystyn konkkaamaan vessaan ja keittiöön. Jos jalka on alhaalla yli puoli tuntia, huomaan, miten se väsyy ja sitä alkaa särkeä. Kun makaan sängyssä jalka tyynyjen varassa, olo tuntuu ihan normaalilta.

On outoa olla kotona sairastamassa, kun en tunne itseäni jalkaa lukuunottamatta kipeäksi. Pääni siis toimii. Olenkin tehnyt vähän etätöitä sängyssä maatessani. Melkein kaikki tarvitsemani materiaali tosin on valitettavasti yliopistolla, joten ihan täysiä työpäiviä kotona ei tule.

Kuin kohtalon sanelemana kävin maanantaina viimeiseksi ennen kotiinlähtöä kirjastossa lainaamassa artikkelikokoelman, joka minulla on nyt kotona. Sitä olen lukenut. Ruotsin- ja englanninkielisiä artikkeleita jaksan keskittyä lukemaan viisi päivässä, norjan- ja saksankielisiä kaksi tai kolme. Täytyy sanoa, että kyllä on hidasta lukea kielellä, jota en ole koskaan opiskellut! Norjan kielestä sentään ymmärrän 90 % sanoista, mutta siitä huolimatta välillä on vaikea ymmärtää virkkeiden merkityksiä, kun kielen syntaksi vähän poikkeaa ruotsista. Saksaa luen noin kaksi tai kolme sivua tunnissa, ja ymmärrän ehkä joka neljännen sanan jos sitäkään.

Vähän harmittaa kökkiä kotona, kun töissä olisi vaikka ja mitä tehtävää. Mutta parempi vain levätä. Sitä paitsi jonkun päivää nilkkani nyrjähdys sentään ilostutti: sairaanhoitaja sanoi minulle vastaanotolla, että olen hänen päivänsä piristäjä ja pelastus, sillä hän on kuusi viikkoa joutunut hoitamaan flunssapotilaita, ja siksi vaihtelu tulee tarpeeseen. Ehkä tämän voimalla kestän loppuviikon tylsistymisen.