Olemme molemmat - Esikoinen ja minä - pitkäjänteisesti ja innokkaasti harrastaneet ju-jutsua vuoden alusta saakka. Olemme myös suorittaneet ensimmäisen vyökokeemme ja peräti läpäisseet sen! No, Esikoisen läpäisyä en epäillytkään, mutta omaa suoritustani kyllä jännitin.

Ju-jutsun harrastaminen ei kuitenkaan ole ilmaista. Peruskurssi maksoi 130 euroa per nuppi, vyökoe 20, harrastuspassi 20, puvut ja keltaiset vyöt 60 e, salin jäsenyys kympin. Kaikki nämä siis tuplana. Nyt kun peruskurssi on ohi, pulitin omista seuraavan puolen vuoden treeneistäni 240 euroa. Esikoinen sentään saa harrastaa peruskurssin maksulla kevään loppuun asti, ja seuraava maksuerä on vasta ensi syksynä. Sen sijaan lapsen ju-jutsuleirin hinta oli 85 euroa. Eli on tässä jo neljän kuukauden aikana maksettu tonni tästä harrastuksesta.

Esimerkiksi työttömän tai yksinhuoltajan on melkein mahdotonta laittaa lastaan tällaiseen harrastukseen, saati harrastaa itse. Eikä ole kauan niistä vuosista, kun itsekin rutiköyhinä opiskelijoina taistelimme siitä, että saisimme lapsillemme päivittäisen ruoan pöytään. Niinä aikoina panostus, jonka nyt suruttomasti tililtäni maksoin, olisi ollut aivan utopiaa.

Ei ju-jutsu varmaankaan ole niin kallis harrastus kuin vaikkapa jääkiekko, jonka huikeisiin sfääreihin nousevista hinnoista olen kuullut huhuja. Siitä huolimatta koen vähän surua siitä, että minun lapseni (ja minäkin!) voi harrastaa tällaista mutta jonkun toisen ei, vaikka lahjoja ja tahtoa olisi. Kokemuksesta tiedän, miten kurja on sanoa lapselle ei tai ehdottaa jotakin halvempaa vaihtoehtoa. Minun lapseni olivat kaikkein kriittisimpinä vuosina niin pieniä, etteivät he vielä osanneet haluta kovin kalliita asioita, mutta helpostihan kouluikäinen lapsi syrjäytyy, jos ei voi osallistua vaikkapa kaveriporukan yhteisiin harrastuksiin rahan puutteen takia.

Ju-jutsu on niin kiva ja monipuolinen laji, että sitä pitäisi kaikkien halukkaiden päästä kokeilemaan ja harrastamaan. Ju-jutsu on siitä oiva laji, että se on yksilölaji mutta silti siinä treenataan yhdessä parin ja koko ryhmän kanssa. Se sopii Esikoiselle, joka on mieluusti yksinäinen susi mutta tarvitsee myös rohkaisua ja mahdollisuuksia kommunikointiin ikätoverien kanssa.

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta myös iloinen, että voin tarjota lapsilleni mahdollisuuden harrastuksiin, eikä niiden hintaakaan tarvitse jatkuvasti miettiä. Saa nähdä, millaisia liikuntalajeja Kuopus haluaa kokeilla. Kaikki vauhdikkaat lajit tuntuvat erityisesti miellyttävän häntä: jalkapallo, rullaluistelu, skeittaus, pyöräily (hän oppi juuri ajamaan ilman apupyöriä!).

Huomenna taas treeneihin, niin minä kuin Esikoinen!