Pitäisi lukea arkeologian teoriaa. Yöks, kuka jaksaa?

Ei tullut yllätyksenä, että artikkelini referee halusi vankemman teoreettisen pohjan tutkimukselleni. Teoria ei todellakaan ole vahvimpia puoliani. Mutta niin sitä vain piti harjoittaa tiedonhakua ja kiskoa kirjaston hyllyistä keskeistä esineiden typologiaa, kategorioimista ja monitulkintaisuutta käsittelevää (teoreettista ja tutkimushistoriallista) kirjallisuutta. Aivan järjettömän puuduttavaa!

Eipäs kun ei olekaan. Sairastin nimittäin (taas) flunssaa viime viikolla, ja koska keuhkoni meinasivat irrota paikoiltaan koittaessani pyöräilyä töihin, jäin suosiolla kotiin makaamaan. Sohvalla tartuin viimein yhteen valitsemistani teoksista, ja siis ihan oikeasti: sain langanpäästä kiinni! Ymmärsin kaiken ja halusin lukea lisää. Huomasin, että tutkimukseni oli teoreettisesti aivan järjellisellä ja vakaalla pohjalla - ajatukseni kaipasivat tuekseen vain muutaman lähdeviitteen.

Mikä sitten vaikutti tähän historialliseen kiinnostumiseen alani tylsimmästä aiheesta?

No sohva. Ketä kiinnostaa lukea puuduttavaa ja ajatustyötä vaativaa tekstiä epämukavassa työtuolissa tai kirjaston levottomassa ympäristössä? Ei minua ainakaan. Oli paljon mukavampaa sulkea tietokone ja maata oman kodin rauhassa ja - kyllä - puhua ajatuksia ja epäselviä kohtia ääneen.

Helppo kieli. Olen ilmeisesti aikaisemmin lukenut aivan vääriä kirjoja, joissa on kilometrin mittaiset virkkeet ja vaikea sana toisensa perään. Tämä nyt valitsemani kirja keskittyi lyhyisiin lauseisiin ja uskaltaisinko sanoa tieteelliseen selkokieleen. Kaikki vaikeat ajatukset havainnollistettin konkreettisin esimerkein. Kyllä, helppo ja luettava kieli vaikuttaa. Tänään luin (työpaikalla epämukavassa tuolissani) erittäin teoreettisen artikkelin, jossa ei juurikaan ollut konkretiaa ja jonka virkkeet olivat kuin solmuun menneitä käärmeitä.

Oikeilla jäljillä oleminen motivoi myös lukemaan. Olen ajatellut ja kirjoittanut jotain tieteellistä, jonka joku toinen on jo ajatellut! Ehkä en ole siis aivan väärillä jäljillä myöskään muiden, aivan uusien ajatusteni kanssa! Mikäpä sen motivoivampaa? No, ehkä se, että olen pystynyt ajattelemaan ja kirjoittamaan monimutkaisista teoreettisista aiheista jotain, missä on järkeä.

Tästä lähtien siis luen vaikeita juttuja vain kotona, hylkään kaikki liian monimutkaiset kirjoitukset, koska monimutkaisista aiheista voi kirjoittaa myös selkeästi, ja pyrin tekemään täsmäiskuja sellaisiin teoreettisiin kysymyksiin, jotka liittyvät omaan tutkimukseeni. Tutkimukseni näkökulmasta täysin yhdentekevään asiaan on turha jäädä räpiköimään, varsinkin jos asia saa kerrassaan tajunnan siirtymään unimaailmaan.

Artikkeliini tuleva teoreettinen osuus alkaa olla valmis.

Paitsi että nyt tuntuu siltä, että arkeologinen osuus painottuu paljon vahvemmin kuin kielitieteellinen, vaikka muuten kielitiede onkin vahvempi näistä kahdesta hallitsemastani tieteestä. Nyt kun arkeologisen aineiston luokittelu on hallussa, pitäisikö kirjoittaa vielä lisää ja pohtia seuraavaksi leksikaalisten löydösten semanttisen kategorioinnin teoriaa? Tai jospa kirjoittaisin ihan erillisen artikkelin, jossa pohdin näitä asioita oikein syvällisesti ja teoreettisesti arkeologian ja sanastohistorian yhdistämisen näkökulmasta?