Viime viikolla harjoitin arkeologiaa pitkään ja hartaasti, kun me saamelaisarkeologiasta kiinnostuneet tutkijat kokoonnuimme Inarin Siidaan. Oli esitelmää jos jonkinmoista - myös omani -, muinaisjäännösretkeilyä sateessa ja tuulessa, hyvää ruokaa, ja jäipä käteeni myös pari uutta tuttavuutta, jotka ovat jo nyt parin päivän jälkeen poikineet tieteellistä keskustelua yllättävään suuntaan.

Konferenssimatkat ovat innostavia paitsi tieteellisestä myös taiteellisesta näkökulmasta. Matkustaessa on nimittäin aikaa kirjoittaa fiktiota tai vähintään miettiä kirjoittamista! Työn alla minulla on tällä hetkellä nuorisodekkari, joka on kyllä lipumassa hälyttävästi ihmissuhdedraaman suuntaan. Mutta mitäpä siitä - en ole koskaan halunnut pysyttäytyä yhdessä genressä. Joka tapauksessa matkani kuluivat kirjoittaen ja vapaa-aika Inarissa tehden taustatyötä. Kyllä tulee hieno tarina, vaikka tällä hetkellä se on sekaisempi kuin Esikoisen huone.

Ja Esikoisesta ja hänen huoneestaan tulikin mieleen, mitä kotona puuhaillaan minun seikkaillessani konferensseissa. Ainakaan täällä ei siivota tai pestä pyykkiä. Taitaa muutenkin olla monella tapaa rennompi meininki, kun äiti on poissa komentamasta.

Esikoinen oli tehnyt kaverinsa kanssa (ja mummunsa avustuksella) "limaa" perunajauhoista, shampoosta ja pinkistä väriaineesta. Sitä sitten videopuhelun välityksellä esiteltiin äidille Inariin asti. Lisäksi Esikoinen kavereineen kävi etsimässä luurankoja hautausmaalta. Tuleva arkeologi työssään...

Kuopus oli isoveljensä suosiollisella avustuksella tehnyt elämänsä ensimmäisen legorobotin sekä rakennuspalikoista hienon auton. Autoa on säädetty vielä myöhemminkin: tänään Kuopus rakensi siihen neljätoista tykkiä.

Kun viimein tuntikausien matkustamisen jälkeen vedin kotioven perässäni kiinni, sain vastaani riemusta kimeät huudot: "Äitii!" Olin pakannut tuliaiset mahdollisimman helposti saataville, koska odotin lasten saman tien vaativan lahjuksiaan. Vaan ei! Molemmat lapset juoksivat luokseni ja ojentelivat itse piirtämiään kortteja. Kuopuksen korttiin oli isoveli kirjoittanut Kuopuksen puolesta: "Äiti minä tykkään sinusta." Omaan korttiinsa Esikoinen oli piirtänyt runsaasti sydämiä ja kirjoittanut yhden sisään: "Äiti".

Ihanaa tietää, että äitiä oli kuin olikin kaivattu kaikesta huolimatta. Myöhemmin ikävä purkautui molemmilla ipanoilla kiukutteluna, ja äidin silmät olivat sydämiä täynnä.

Ja vaativathan he viimein tuliaisensakin: nekkuja, poronsarvesta tehdyt kaulakorut sekä Kirste Palton lastenromaanin Valkoinen kivi.