Neljän viikon kesälomastani olen nyt sairastanut kaksi ja puoli viikkoa. Reilu viikko jäljellä lomaa, mutta en osaa sanoa, näyttääkö tauti talttumisen merkkejä. Tauti alkoi varsin vähäisenä kurkkukipuna ja nuhana, joka pitkittyi ja muuttui antibiootilla hoidettavaksi sinuiitiksi. Nyt nuha on poissa, eikä yskäkään enää vie kaikkia voimia, mutta jäljellä on uupumus, lihaskrampit yläkropan lihaksissa (epäilemättä yskimisestä) ja käsittämätön päänsärky. Epäilin, että päänsärky ja uupumus voisivat johtua helteestä - eikä kuumuus ainakaan helpota toipumista - mutta olo on niin jyrän alle jääneellä, että ei tämä kaikki voi auringosta ja helteestä aiheutua.

Olen joutunut perumaan lähes kaikki lomasuunnitelmani ja ylipäätään koko elämäni. Toissa viikon Skotlannin matkasta viimeiset päivät kärvistelin kurkkutautisena, eikä mikään enää huvittanut paitsi kotiinpääsy. Koko paluuni jälkeisen viikonlopun, jolle olin suunnitellut vapaaharjoittelua ja kirjoituspiirin tapaamisen, meni maatessa. Viime viikolla meille tuli kavereitani Prahasta, mutta en jaksanut kuljettaa heitä minnekään, joten joutuivat sitten tutustumaan nähtävyyksiin itsekseen. Mökilläkin makasin tai korkeintaan istuin rannassa lukemassa. Synttäreitäni jaksoin juhlia syömällä ibuprofeiinia ja paracetamolia. Tällä viikolla päivieni ainoa aktiviteetti on ollut Esikoisen vieminen uimakouluun, minkä jälkeen olen ollut niin poikki, että olen nukkunut koko iltapäivän. Huomenna pitäisi jaksaa kestitä sukulaisille synttärikahveja, mutta tarjoilut saattavat olla vähän laihanlaiset ja siivoamiset jäädä puolitiehen.

Ei liene tarpeellista sanoa, että viime ja tämän viikon treenit olen joutunut perumaan, ja se harmittaa vietävästi. Olin ruusunpunaisissa unelmissani kaavaillut käyväni tatamilla ainakin kolmesti viikossa ja harjoittelevani oranssin vyön koetta varten. Kyllä taitaa olla muutama kyynel vierähtänyt niinä aikoina, kun ajattelin olevani treenaamassa mutta makasinkin sängynpohjalla. Esimerkiksi nyt. Treenit alkavat aivan näinä hetkinä, ja täällä minä lojun.

Tämän valitussession jälkeen voinkin todeta, ettei parane valittaa. Ihan omaa syytäni sairastamani maratonflunssat ovat. Maksan nyt siitä, kun en nuorempana välittänyt pitää itsestäni parempaa huolta vaan treenasin sairaana ja puolikuntoisena. Kroppani ei ole ollut entisellään sen jälkeen, kun itseni rääkkäämisestä johtuen sairastin hinkuyskän ja ne kaikki muut kauheat alahengitystieinfektiot, korvatulehdukset ja muut taudit, jotka olisivat halunneet viedä minut mukanaan.

En enää ikinä harrasta liikuntaa, lomaile tai tee yhtään mitään muutakaan, jos mielessäni on pieninkin epäilys siitä, että hengitystieni eivät voi hyvin. Kieriskelen sitten vain itsesäälissä, valitan kurjuuttani blogiini, vaikka ei saisikaan valittaa, ja vietän kesälomani sairauslomina.

No, olen sentään lukenut yhden hyvän ja toisen vähän huonomman kirjan, sekä katsonut Netflixistä The Originals-sarjaa, joka ei ole lainkaan uskottava. Antoisaa sairauslomaa minulle!