Katsoin taannoin peiliin.

En katsele itseäni peilistä kovin usein. Toki katson hiuksiani, kun harjaan niitä, tai silmiäni, kun meikkaan niitä, mutta kokonaisuutta - sitä en juurikaan tarkastele. Se johtuu siitä, etten halua nähdä, miltä näytän. Tämä juontaa ehkä juurensa syömishäiriöön, josta kärsin vuosia sitten. Jos katson liian tarkkaan, itseinho nostaa päätään. Noinko lihava olen? Miksi en osaa pukeutua niin, että näyttäisin tyylikkäältä? Päälläni on aina huppari ja löysät housut. Kaukana takanapäin ovat ne valoisat goottiajat, kun olin cooleista coolein gootti, jonka vyötärö oli korsettiin kursittuna - no jos ei ihan Scarlett o'Hara, niin ainakin lähellä. Sen jälkeen kun kyllästyin kulkemaan päälläni viisitoista metriä samettikangasta (yritäpä pyöräillä niiden helmojen kanssa!), en ole löytänyt uutta tyyliä. Kuljen niissä roiteissa, jotka kaapista ensimmäisenä käsiini osuvat. Enkä todellakaan tarkista, miltä ne päälläni näyttävät.

Ei. Liian tarkkaan ei kannata kuvajaista katsoa. Olen opetellut olemaan välittämättä, mutta ei kannata kiusata mielenrauhaa tuijottamalla peiliin. Ei kannata herättää uinuvaa kummitusta, syömishäiriötä. Ehkä en enää sairastuisi, vaikka rupeaisinkin tuijottelemaan itseäni peilistä tai puntaroimaan itseäni säännöllisesti, mutta pelko sairastumisesta pitäisi kenet tahansa syömishäiriön kokeneen varpaillaan.

No, joka tapauksessa katsoin itseäni peilistä muutama päivä sitten. Yllätyksekseni näytinkin aika hyvältä. En näyttänyt erityisen lihavalta. Verskat ja kirkas pinkki-oranssi treenipaita sekä musta vetskarihuppari sopivat päälleni kuin nakutettu. Tämähän on tyylini. Mitä tulee kompleksiini lihavuudesta, sen taitaa nyt pitää aisoissa säännöllinen liikuntaharrastus. Ei ole mitään sanahelinää todeta, että liikunta - tai oikeastaan onnistumisen tunteet liikunnassa - kohottavat itsetuntoa.

Nyt ei tarvitse katsoa kuvajaistaan muutamaan kuukauteen, kun tietää näyttävänsä riittävältä. Se sijaan voisin miettiä, miten saisin ulkonäöllisen riittävyyden ulottumaan elämäni muillekin alueille, vaikkapa tutkimuksellisiin intresseihini tai eteläsaamen puhumiseen. Se on varmasti mahdollista, ja ehkä yhtä yksinkertaista kuin hetken mielijohde kääntyä kohti peiliä.

Hymiö.