Johdanto

Kielten rakenteen eli tuttavallisemmin kieliopin omaksuminen on minulle helpohkoa, neljä (suomi, eteläsaame, ruotsi, englanti) paremmin ja 7 huonommin (liivi, pohjoissaame, ersämordva, unkari, norja, venäjä, quenya) hallitsemaani kieltä sen kertonee. Mietin, että olisiko ju-jutsun omaksuminen helpompaa, jos tarkastelisin sitä kuin kieltä.

Morfologia

Ju-jutsusta oli tätä esitystä varten vaikea löytää fonologisia eli äänneopillisia piirteitä, joten niitä en tässä käsittele.

Ju-jutsun morfologiaan eli muoto-oppiin kuuluvat piirteet (morfeemit) ovat lajin asentoja. Kielissä näitä ovat esimerkiksi sijapäätteet: -ssa (talossa). Niillä ei siis ole omaa erillistä merkitystä, vaan ne saavat merkityksensä vain liittymällä johonkin liikkeeseen. Ju-jutsussa morfeemeihin voisi siis vertautua esimerkiksi sormien, jalkaterien ja vartalon asennot. Näitä asentoja voi sitten myöhemmin yhdistellä eri tavalla eri liikkeissä.

Esimerkki 1.

Esimerkiksi iskuissa tai valmiusasennossa sormet ovat nyrkkiin puristettuina, peukalo muiden sormien päällä. Tämä nyrkki on siis morfeemi, joka yhdistyneenä liikkeeseen, esimerkiksi iskuun, muodostaa sanan.

Ju-jutsussa myös omaa erillistä merkitystä kantavat sanat voidaan laskea morfologian piiriin. Ju-jutsun sanoja ovat yksittäiset liikkeet, kuten ikkyu (nivellukko), tsuki (suora isku nyrkillä) tai maegeri (etupotku). Liikkeet yhdistetään useimmiten muihin liikkeiseen; yksinään ne siis eivät ole kovin toimivia. Sanamorfeemit ja syntaksi kuuluvatkin ju-jutsussa tiiviisti yhteen.

Esimerkki 2.

Tsuki eli lyönti on ju-jutsun sana, joka toimii itsenäisenä liikkeenä. Useimmiten siihen kuitenkin yhdistetään jotain muuta, vaikka potkuja.

Syntaksi

Ju-jutsun syntaksi eli lauseoppi yhdistää morfeemeja ja sanoja lauseiksi tai virkkeiksi. Kuten aiemmin todettu, yksittäinen morfeemi voi vertautua sanaan, ja ju-jutsussa yksittäinen sanakin voi muodostaa lauseen. Tämä sana vertautunee lähimmin persoonamuotoiseksi verbiksi.

Esimerkki 3.

Maegeri eli etupotku on selkeästi toimintaa eli sitä voi pitää verbinä. Ju-jutsussa maegerilla on aina tekijä, esimerkiksi yksikön ensimmäinen persoona (minä). Toinen usein käytetty persoonamuoto verbin yhteydessä on – potkun vastaanottajan (torjujan) näkökulmasta – yksikön (tai monikon) toinen persoona (sinä (te)).

Itse asiassa kaikki ju-jutsun sanat sisältävät sekä toimintaa että tekijän ja usein myös tekemisen kohteen. Niillä on siis sekä subjekti- että objektikonjugaatio (taivutusluokka). Haasteeksi muodostuu lauseiden rajojen merkitseminen: onko jokainen sana oma lauseensa, vai mihin piste tai pilkku asetetaan.

Esimerkki 4.

Kote-gaeshi eli rannekaato on verbi, joka sisältää sekä subjektin eli tekijän että objektin eli tekemisen kohteen. Yleensä kote-gaeshiin yhdistyy kuitenkin jokin lukko, jonka senkin voi laskea verbiksi, jolla on subjekti ja objekti. Nämä kaksi liikettä eivät kuulune samaan lauseeseen vaan samaan virkkeeseen: kote-gaeshi on päälause, jota lukko sivulauseena täydentää. Oma erillinen virkkeensä sen sijaan on liike, joka kote-gaeshiin johtaa, esimerkiksi hyökkäys puukolla. Hyökkäyksellä on myös sekä subjekti että objekti, mutta ne ovat päinvastaiset kuin kote-gaeshilla ja lukolla. (Puukkohyökkäyksessä hyökkääjä on subjekti ja objekti puolustautuja; kote-gaeshin ja lukon tekijä on puolustautuja ja kohde puukkohyökkääjä.)

Lopuksi

Yllä oleva esitys ei millään muotoa ole täydellinen ju-jutsun kielioppi vaan alustava hahmotelma siitä, millaisia tasoja ja rakenteita lajissa näen. Jos ju-jutsusta kirjoittaisi laajemman rakenteellisen kuvauksen, se olisi parasta tehdä kielentutkijoiden ja ju-jutsusenseiden yhteistyönä. Erityisesti sanamorfeemin merkitystä ja roolia pitäisi pohtia enemmän. Samoin fonologista näkökulmaa pitäisi tutkia ja kehitellä – olisiko osa morfeemeista sittenkin nähtävä foneemeihin vertautuvina? Ju-jutsussa ei ensikatsomalla näytä olevan esimerkiksi pronomineihin ja adjektiiveihin vertautuvia sanoja. Substantiivitkin sisältyvät verbeihin - kyseessä siis on varsin toiminnallinen kieli. Mutta voisiko siinä kuitenkin erottaa muitakin sanaluokkia kuin teonsanat?

On helpottavaa tietää, että ju-jutsussa, kuten kaikissa kielissä, on rajattu (vaikka suuri) määrä sanoja, jotka on mahdollista oppia hallitsemaan. Kun niiden yhdistelemisen tekniikat  keksii, on kielen opiskelussa jo varsin pitkällä. Tärkeää on oppia yhdistämään (sana)morfeemit toisiinsa niin, että lauseista tulee ymmärrettäviä. Sen jälkeen on aika ruveta harjoittelemaan virkkeiden muodostamista. Virheitä tulee tehneeksi niin kuin mitä tahansa vierasta kieltä opiskellessa. Nekin on helppo korjata pois, jos opiskelijalla on motivaatio ja sisu ja kielenopettaja on pitkämielinen ja jaksaa yhä uudestaan oikaista oppilaitaan. Yleensä senseit ovat juuri sellaisia.