Ihastuminen on hidasta. Ensimmäisenä hänessä kiinnittää huomiota jokin ulkonäöllinen seikka, vaikka silmät tai hymy, ehkä kädet. Tai Se Jokin, jota on vaikea sanallistaa. Sitten hänen kanssaan ajautuu puheisiin, ja hän vaikuttaa rehelliseltä, luotettavalta, turvalliselta, ystävälliseltä, ja tuntuu siltä, että onpa hän aivan erityisen mukava. Ja noin hyvännäköinen. Sitten hän tekee jotain, jotain niin merkityksellistä, että se aukaisee padot ja ihastumisen tunne vyöryy päälle. Hän on ihana, seksikäs, aina ajatuksissa, eikä hänessä ole mitään vikaa, sillä nekin asiat, jotka pitäisi laskea vioiksi, ovat osa häntä. Ilman niitä hän ei olisi hän, joten hän on täydellinen kaikessa epätäydellisyydessään.

On tietysti myös muunlaisia ihastuksia. Nopeampia, kevyempiä, usein johonkin yhteen piirteeseen keskittyviä. Ne tuovat hymyn huulille yhdeksi päiväksi ja sitten haipuvat. Syvä ihastuminen kestää. Siitä ei pääse eroon, eikä haluakaan päästä.

Minä ihastun jatkuvasti. Kerran kirjastossa opiskellessani ihastuin jonkun lähellä istuvan tuoksuun. Ajattelin sitä tuoksua koko loppupäivän ja kuvittelin, millaiselle ihmiselle se kuuluu. Kerran joissain juhlissa ihastuin erään pojan tukkaan. Ajauduin puheisiinkin hänen kanssaan, ja hän oli kiva, mutta ihastus meni ohi, kun tyyppi pian bileiden jälkeen leikkautti tukkansa.

Syvästi ihastun harvoin, mutta sitten ihastus kestää jopa vuosia. Viisitoista vuotta sitten ihastuin harrastukseni kautta, ja rakastin häntä neljä vuotta (kaukaa). Ennen häntä ihastuin pomooni ja olin ihastunut vuoden (se ihastus loppui siihen, että tutustuin tähän nelivuotiseen ihastukseeni). Viimeisen 11 vuoden aikana olen ihastunut kaksi kertaa.

Yleensä ihastun mieheen, mutta pomoni oli kyllä nainen. Kirjastoihastuksen sukupuolta en tiennyt, koska en kehdannut kurkistaa selkäni taakse nähdäkseni, kuka siellä istuu. Tuoksu vain oli jumalainen. Ehkä siitä olisi voinut päätellä jotain, mutta mielestäni tuoksu oli unisex. Mies tai nainen, väliäkö sillä.

Ihastuminen on ihanaa. On ihanaa välittää jostakusta niin paljon, haluta jotakuta niin paljon, että ajatukset sekoavat ja sydän hakkaa, kun hän tulee lähelle. Tai edes ajatuksiin. Ja miten puhua ihastukselle, kun haluaisi vaan sanoa, että tykkään susta ihan kauheasti, mutta ei voi sanoa niin, koska ei vaan voi. Sitten suusta ei tule muutakaan. Mutta ei se mitään, koska usein riittää, että saa olla lähellä ja salaa katsella.

Vaan jos ei riitä, mitä sitten pitäisi tehdä?

Nyt lienee aika alkaa suunnitella sitä rakkausromaania.