Olin entisessä elämässäni (koulutettu) personal trainer ja ryhmäliikuntaohjaaja.

Olin omavalmentajana erikoistunut liikuntaa aloittelevien ja painon putoamista tavoittelevien asiakkaiden ohjaukseen sekä pehmeisiin lajeihin (siis sellaisiin, jossa esimerkiksi selkärankaan ei kohdistu kovaa painetta). Ryhmäliikuntaohjaajana ohjasin erityisesti niska-hartiatunteja ja afrotanssia ja tarvittaessa kaikkea siltä väliltä. Ohjaamistyyliäni ja tuntejani kehuttiin kovasti omaperäisiksi, älykkäiksi ja tehokkaiksi. Rakastin ohjaamista ja asiakkaitani. Työni lisäksi treenasin fitness-kisoihin (uskokaa tai älkää!). Treeniä kertyi kevyet 20-25 tuntia viikossa hyötyliikunnan lisäksi.

Nykyään kuntosaliharjoittelu ja oikeastaan ryhmäliikuntatunnitkin aiheuttavat kauhun väristyksiä ja pakorefleksin.

Kärsin vuodesta 2011 lähtien ylirasitukseksesta, joka kulminoitui vuoden 2012 syksyllä hinkuyskään. Tauti tappoi lopulta oman personal training -yritykseni, kun jouduin kuukausiksi sairaslomalle. Samalla oli pakko myöntää, että kroppani ei kestä liikuntauraa (minkä takia sitten palasinkin yliopistolle, opiskelin itseni fennougristiikan maisteriksi ja loppu on historiaa). Vimeisen viiden vuoden aikana, hinkuyskästä toipumisen jälkeen, olen aloittanut liikunnan yhä uudestaan: menin kuntosalille ja jumppaan, kävin harrastusmielessä ohjaamassa ryhmäliikuntatunteja.

Treenaaminen tuntui ihan kivalta, ja olo oli kuntosaliharjoittelun tai jumpan jälkeen hyvä. Silti lähteminen tuotti hankaluuksia. En olisi millään jaksanut. Lähtemisen vaikeuden takia into lopahti nopeasti joka kerta, ja palasin sohvalle.

Minulla kesti pitkään ymmärtää, mistä vastenmielisyys johtuu. Itse asiassa olen oivaltanut syyn vasta viime aikoina ju-jutsun aloittamisen jälkeen. Palaaminen lajeihin, jotka olivat osasyy sairastumiseeni, ei ollut järkevää. Ne aiheuttivat alitajunnassani ja lihaksissani muiston väsymyksestä, totaalisesta uupumuksesta, sairastelusta, stressistä sekä ahdistuksesta ja tekivät treeneihin lähtemisestä raskasta. Mutta en tiennyt muusta, en tiennyt edes syytä kurjalle ololleni. Olin harrastanut fitness-tyyppistä liikuntaa vuosia. Miten olisin osannut hakeutua jonkin uuden lajin pariin?

Jälkiviisautta, jälkiviisautta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen yhä kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja mielelläni neuvon kavereitani, jos he pyytävät. Monet kysyvätkin, millaisia harjoitteita kannattaa tehdä saadakseen kestävyyskuntoa tai lihasvoimaa tai miten paino putoaisi helpoiten ajassa X. Saatte siis yhä kysellä ja autan aina, kun vain osaan (en ihan uusimmista trendeistä ja tutkimustiedosta siis ole perillä).

Liikunta-alan töitä en kuitenkaan enää ikinä, ikinä tee.