Tänä viikonloppuna olimme kolmen sukupolven voimin (lapset, heidän mummonsa ja minä) Euran Muinaisaikaan-tapahtumassa. Olen harrastanut kaikenlaista muinaistekniikkaa viime vuosina mutta en koskaan ole ollut missään tapahtumassa, jossa rautakautisia työtapoja, esineitä ja arkea esitellään. Toki olen lukenut näistä paljonkin arkeologin ominaisuudessani ja ollut erinäisillä muinaistekniikkakursseillakin, mutta tällaisissa tapahtumissa eri alojen osaajien skaala on suuri, ja niissä näkee ja kokee paljon.

Euran rautakausi on varsin rikas, Luistarin rautakautinen ja keskiaikainen kalmisto on varmaankin laajimmalti tutkittu kalmisto Suomessa, ja hauta-aineisto tarjoaa edelleen tutkimuskohteita menneisyyden tutkijoille. Muinaisaikaan-tapahtuma sijaitsi noin 15 kilometrin päässä Euran keskustasta pienen kylä- ja metsätien päässä. Paikalle on rakennettu parikymmentä vuotta sitten viikinkiaikaisen kylän rekonstruktio hirsisalvostaloineen ja aittoineen, ja tämän vuosittaisen tapahtuman lisäksi siellä järjestetään esimerkiksi leirikouluja.

Tarjolla oli taisteluesityksiä, herneleivän tekoa, jousiammuntaa, värttinällä kehräystä ja pystykangaspuilla kutomista sekä upeasti valmistettujen kinnasneulojen, rautapaitojen ja lautanauhojen ihailua.

Kysyin jälkeenpäin lapsilta, mikä heidän mielestään tapahtumassa oli parasta. Esikoinen taisi mainita taisteluesitykset ja rautakausisoturin varusteiden kokeilun. Taisteluesitykset olivat todellakin hurjia. Vaatii melkoista taitoa, että saa esityksen näyttämään aidolta, vaikka ei oikeasti hakkaa vastustajaa täysillä. (Hmm. Tätä olen joutunut harjoittelemaan itse ju-jutsussa, sillä eihän ukea voi jatkuvasti mätkiä täysillä, ja silti tekemisen pitää näyttää todelta...) Varsinkin aamupäivä oli aika viileä, mutta niin vain taisi taistelijoille tulla kuuma 13 kiloa painavissa rautapaidoissaan ja rautaisissa kypärissään. Rautamiekatkin painavat kohtuullisen paljon. Sen sai Esikoinenkin todeta kokeiltuaan soturinkypärää, miekkaa ja kilpeä. Painoinpa kypärän omaankin päähäni. Sen alle ei muuten olisi mahtunut esimerkiksi silmälaseja...

Kuopus piti eniten jousiammunnasta. Lapsilla meni hetki hakiessa oikeaa ammunta-asentoa, mutta kumpikin onnistui tähtäämään jotakuinkin maaliin. Ammuin itsekin muutaman nuolen ja totesin vanhojen taitojen olevan vielä tallella: ammuin keskelle maalia! Olen valmistanut itselleni pitkäjousen neljätoista vuotta sitten ja opetellut silloin ampumaan. Pitäisi tutkia, toimiiko jouseni vielä, jos vaikka kävisin tänä kesänä ampumassa jonkun kerran.

Lasten mummo ihastui värttinään. Olisikin hauskaa, jos osaisi itse kehrätä neulauslangat lampaanvillasta! Voisin laittaa tämän taidon opettelun omaan muinaistekniikkajonooni. Olen joskus aikoinaan kehrännyt pellavaa, eikä se nähdäkseni kovin paljon poikennut villan kehräämisestä.

Hankin markkinoilta pari uutta neulaa: kapean ja pitkän sekä lyhyen ja paksun, joilla voin sitten tehdä pientä tai isoa pistoa tarpeen mukaan. Lisäksi markkinoilla rohmusin kasviväreillä värjättyä villalankaa, joten taidanpa kesällä neulata muutamat neulakintaat rautakaudelle tyypillisillä väreillä ja malleilla.

Parasta tapahtumassa oli kuitenkin se, että se ei ollut tungokseen asti täynnä. Turun keskiaikaiset markkinat ja vastaavat jättitapahtumat ovat ahdistavan ruuhkaisia, eikä siellä voi ottaa askeltakaan törmäämättä edellä kulkevaan markkinaväkeen. Euran Muinaisaikaan -tapahtumassa väkeä riitti mutta ei liikaa. Lisäksi vapaaehtoiset näytteilleasettajat kertoilivat innoissaan tuotteistaan ja taidoistaan. Opin vaikka mitä muun muassa mammutin- ja mursunluun eroista, herneleivän valmistuksesta ja siitä, mistä kaikkialta sotavarusteiden valmistajat ottavat inspiraatiota suunnitellessaan rautakauden mallien mukaan tekemiään varusteita.

Lisää tällaisia viikonloppuja, kiitos!