Veljeni ja hänen tyttöystävänsä kutsuvat Vauvaa edustusvauvaksi: jos et ole varma, haluatko lapsia, tule katsomaan Vauvaa. Sen jälkeen kuvittelet, että kaikki vauvat ovat yhtä tyytyväisiä, seurallisia ja iloisia eivätkä itke koskaan. Varmasti on turvallista hankkia itsellekin moinen mainio käärö.

 

Myös yliopistolla Vauvasta on tullut jonkinlainen zen-lapsi. Lukuunottamatta fuksipäivän kakkakriisiä Vauva on ollut oikea joka äidin unelma aina vieraillessaan yliopistolla. (Eikä hän fuksipäivänäkään ollut mitenkään hankala – fuksit vain ehkä vähän säikähtivät, että yliopistolla voi oikeasti olla pieniä ihmisentoukkiakin.)

 

Fennougristiikan opiskeluorientaatiotapaamisessa Vauva ei inahtanutkaan. Hän katseli lelujaan sylissäni ja hymyili aurinkoisesti unkarin opettajalleni. Ope tulikin tapaamisen jälkeen lirkuttelemaan Vauvalle ja kyselemään minun kuulumisiani. Samassa tapaamisessa sovimme, että suoritan jäljellä olevat kolme opintopistettä unkaria minulle henkilökohtaisesti räätälöidyllä tavalla, jotta kurssin suorittaminen sujuisi sutjakkaasti.

 

”Onpa ihana maskotti”, totesi professorinikin tuon orientaatiotapaamisen jälkeen. Myöhemmin kun olin Vauva vanavedessäni neuvottelemassa graduni aiheesta hänen kanssaan, hän sanoi Vauvan olevan ihanan rauhallinen lapsi.

 

Muutama viikko sitten kävin myös kirjallisuustieteen opiskelijatapaamisessa, jossa Vauva sai jälleen ansaitsemaansa huomiota. Moni opiskelija katseli Vauvaa lempeä hymy huulillaan. Yksi kysyi Vauvan nimeä, toinen kommentoi Vauvan suloisuutta. Eräs kirjallisuustieteen henkilökunnasta näytti olevan erityisen myyty. Hän kysyi heti Vauvan sukupuolta (Jee! Kerrankin joku ei heti olettanut Vauvan olevan poika, vaikka tällä olikin yllään pelkkää sinistä.), ja hyvin sujuneen tapaamisen jälkeen totesi, että taitaa olla harvinaisen hyväntuulinen lapsi.

 

Eli edustusvauvan titteli tuntuu sopivan Vauvalle kuin nakutettu. Äidin ja isän todellisuus Vauvan kanssa on tietysti hiukan toinen, sillä me kyllä kuulemme Vauvan itkua ihan riittämiin. Myönnettävä kuitenkin on, että meidän Vauva on (harvinaisen?) helppo tapaus. Jos ei olisi, en taatusti ottaisi häntä mukaan tapaamisiin, lukupiireihin ja ties minne. Mutta entä luennot, uskallanko enää ottaa Vauvaa mukaan puolentoista tunnin luennoille? Se selviää, kun seuraavan kerran tarinoin blogiini. Until then!