Viimeisen kahden viikon aikana minulla on ollut neljä päänsärytöntä päivää. Siis 14 päivästä neljä päänsärytöntä. Niitä oli viime viikonloppuna kaksi ja tällä viikolla kaksi. Tästä päivästä en vielä osaa sanoa. Nyt ei ole huono olo, mutta pään sivuosassa jyskyttää niin, että se saattaa kehittyä päänsäryksi, tai sitten ei.

Päänsärkyyn ei auta tavallinen särkylääke; migreenilääke auttaa vaihtelevasti. Ainoa, mitä päänsärkyisenä oikeastaan voi tehdä, on maata. Kun särky on kovimmillaan ei todella voi muuta kuin maata silmät kiinni, jopa musiikin kuuntelu särkee niin, ettei sitäkään voi tehdä.

Onneksi särky ei ole sietämätöntä ihan koko ajan. Alkaessaan se on vain pientä. Silloin pystyy vielä puuhailemaan, vaikkapa laittamaan lapsille ruokaa. Kohtuullinen särky vie sohvalle, mutta ihan toimintakyvyttömäksi se ei tee. Mitä siis olen puuhaillut viimeisen puolentoista viikon sairauslomani aikana?

Olen lukenut puolitoista kirjaa. Lukeminen onnistuu vielä kivun kohtuullisessa vaiheessa sen jälkeen, kun tietokonetta ei voi enää käyttää. Sitten olen neulonut kamalasti, sillä neulomiseen ei tarvita näkökykyä jatkuvasti. Riittää, kun välillä tarkistaa, että silmukat ovat suunnilleen tallella ja neuletyön eri osista tulee ohjeiden mukaiset. Tarkempaa työtä vaatii esimerkiksi sukan kantapää tai kärkikavennukset, mutta ne ovat aika pieni osa kokonaisprojektia.

Olen myös yrittänyt tehdä vähän töitä. Artikkelin jättöpäivä arvioitavaksi on tässä kuussa, ja haluaisin ehdottomasti saada tekeleeni pois käsistäni. Kahta tai kolmea tuntia enempää en silti ole jaksanut. Päänsärkypäivinä en välttämättä pysty tuotakaan tuntimäärää, ja päänsäryttömiä päiviä on niin vähän, että käytän ne mieluummin muuten.

Päänsäryttöminä päivinä olen nimittäin pyrkinyt pitämään yllä fyysistä kuntoani. Tiedättekö, miten nopeasti lihakset surkastuvat sohvalla maatessa? Miten nopeasti niska-hartiaseutu menee jumiin, turvotus lisääntyy, elämänhallinta rapistuu, toimintakyky katoaa? Käytän siis päänsäryttömät päiväni mieluiten liikkumiseen, asioiden hoitamiseen ja ystävien tapaamiseen.

Olen käynyt dojolla pari kertaa ja tehnyt sen, minkä olen jaksanut (saatan kirjoittaa pienen tekstin yksistä tämän viikon harjoituksista, koska opin taas itsestäni jotain uutta). Olen käynyt kaupassa ostamassa varastoon ruokaa niille päiville, kun en pysty mihinkään (meillä syödään tällä hetkellä paljon eineksiä). Olen ravannut apteekissa hakemassa milloin mitäkin lääkettä ja kirjastossa lainaamassa äänikirjoja lapsille niihin hetkiin, kun en vain jaksa touhuta heidän kanssaan. Tällä viikolla tapasin myös muutamaa ystävääni ihan kaupungilla saakka. Olo oli noissa tapaamisissa aika euforinen: ystävä, chai latte, hälisevä kahvila eikä kipua. Jos en olisi niin tukkoinen ja yskisi niin paljon, voisin miltei kuvitella olevani kunnossa.

Vaan on jatkuvasti huono omatunto siitä, että en tee töitä. Olen sairauslomalla, eikä minun tarvitse tehdä töitä, mutta on silti huono omatunto siitä. Mietin, että saanko tehdä mitään muutakaan, jos olen sairauslomalla. Mutta lääkärin ohje oli, että itseään pitää hoitaa. Mielestäni hoitoa on se, että pidän huolta toimintakyvystäni lähtemällä liikkeelle sohvalta ja sängystä, joissa vietän varmaankin 80 % ajastani (nytkin makaan sohvalla). Se ei ole mitään luvatonta lomailua vaan yritys pitää minut järjissäni siihen asti, että olen fyysisesti terve.

Saan myös kiittää lapsiani siitä, että elämässäni on edes jonkinlainen rutiini tällä hetkellä: heidät pitää herättää ja lähettää hoitoon ja kouluun, heille pitää laittaa ruokaa, heidän pyykkinsä pitää pestä, heille pitää lukea iltasatu ja heidän kanssaan saa seurustella. En tiedä, miten vaikeaksi sohvalta ylöspääseminen menisi, jos lapsia ei olisi. En edes halua ajatella sitä.

Voi, kunpa päänsärky ei alkaisi tänään. Ajattelin mennä ostamaan lisää lankaa pannumyssyprojektiin ja sitten ehkä yliopistolle. Siellä alkaisi tänään eräs kurssi, jonka haluaisin suorittaa tohtorintutkintooni. Töitä, töitä.