Tänään minä ja lapset löhösimme koko päivän sohvalla. Koko päivän.

Töissä on ollut kaaos päällä viimeiset reilut kaksi viikkoa. Kesäkuussa kerroin, miten väitöskirjani lähti esitarkastukseen. Kaksi ja puoli viikkoa sitten esitarkastuslausunnot viimein tulivat. Molemmissa suositeltiin väittelyluvan myöntämistä, ja seuraavana päivänä lausuntojen saamisesta lupa tulikin!

Siitä alkoi hullunmylly. Piti valita vastaväittäjä ja arvostelutoimikunta, päättää väitöspäivä, joka sopi kaikille osapuolille (minä, vastaväittäjä ja kustos), valita karonkkaravintola, tehdä esitarkastajien ehdottamat korjaukset, pyytää painotarjoukset väitöskirjalle, selvittää, kuka taittaisi kirjan ja tekisi siihen kannen, etsiä eteläsaameen kääntäjä tiivistelmän kääntämistä varten (yhä etsinnässä), tehdä kielentarkastus englanninkieliselle tiivistelmälle, varata väitössali ja selvittää, miten väitös saadaan kuulumaan myös etäyhteydellä...

Kaiken väitöskaaoksen ohella olen hakenut yhtä lehtorinvirkaa, kirjoittanut kolmea apurahahakemusta, opettanut yliopistolla ja toimittanut sitä tieteellistä aikakauslehteä, jonka toimitussihteeri olen.

Sairastumiseni jälkeen en ole tehnyt enää töitä iltaisin enkä viikonloppuisin. Olen pitänyt siitä hyvin tiukasti kiinni lukuunottamatta viime alkukesää, kun olin jättämässä tutkimustani esitarkastukseen. Nyt on ollut pakko luistaa päätöksestäni jälleen. Työpäivät ovat venyneet kymmenen tai kahdentoista tunnin mittaisiksi huolimatta siitä, että sairastin flunssaakin (joka ei ollut Covid-19). Yhtenä iltana työpuhelu loppui vasta puoliltaöin. Nukuin sitä seuraavan yön todella huonosti.

Tarkoitukseni oli tehdä töitä tänä viikonloppuna - tieteellinen aikakauslehti pitää saada painoon ensi viikolla. Eilen olin niin poikki, että tunsin itseni melkein sairaaksi. Kurkkuani alkaa kutittaa sietämättömästi silloin, kun minulla on liikaa stressiä. Kutiaminen johtuu jotenkin siitä, että rupean jännittämään puremalihaksiani, kun stressaan. Jännitys laukaisee yleensä paitsi kurkkuoireet myös migreenin. Totesin, että nyt menee liian lujaa. Homma piti saada poikki.

Tänään en siis tehnyt mitään, eivätkä tehneet lapsetkaan. Makasimme sohvalla. Lapset pelasivat Minecraftia, minä neulasin. Sitten lapset piirsivät - molemmat ovat varsin eteviä piirtämään (toisin kuin äitinsä) - ja minä neulasin. Tilasimme kotiin pizzat, koska kukaan meistä ei jaksanut laittaa ruokaa. Sitten katsoimme yhdessä elokuvan (Iso kiltti jätti) ja söimme karkkia. Pelasimme lautapelejä, Kuopus ompeli, Esikoinen googlasi lempikirjailijansa (Cassandra Clare) kirjoja netistä. Minä otin päiväunet. Kukaan ei riidellyt, huutanut, kiukutellut tai valittanut.

Kurkun kutina on vähentynyt, migreeni talttui voimakkaalla kipulääkkeellä (en ole enää useinkaan joutunut käyttämään varsinaisia migreenikohtauslääkkeitä, jee!). Nyt pitää taas muistaa, että siihen on syynsä, miksi lopetin ilta- ja viikonlopputöiden tekemiset. Viikonloput on tarkoitettu rentoutumiseen, fiiliksen mukaan liikkumiseen, lötköttämiseen tai kavereiden tapaamiseen. Tänään oli sohvalauantai.