Otsikosta ymmärsitte varmaan. Vauva on oppinut puhumaan.

K-äänteelliset sanat näyttävät ilahduttavan Vauvaa erityisen paljon. En edes muista, mikä sanoista ensimmäisenä putkahti Vauvan suusta, varmaankin "kakka". Jouluna Vauva oppi sanan "karkkia" - kyllä, partitiivissa - joten ei varmaan ole vaikea arvata, mitä meillä jouluna syötiin.

K-sanojen jälkeen tulivat t-sanat, lähinnä "tutti". Vauva tosin ei koskaan sano "tutti" vaan "tuttia". Kunnolliset äikänopettajan lapset tietysti oppivat kaikista sanoista ensin taivutusmuodot, hyvä ettei Vauva jo osaa nimetä sijamuotoja. Luulen, että Esikoinen saattaa osatakin. Terveisin, Lasten Kanssa Kuuluu Analysoida Kieltä. No, ehkei nyt sentään.

Muitakin sanoja tulee. Arvaatteko, mitä tarkoittavat nämä Vauvankieliset sanat: "au", "uu", "kekki", "akki"? (Olen melkein varma, ettette tiedä, mihin jälkimmäisin sana viittaa.)

Parasta on kuitenkin se, että Vauvan ensimmäinen sana oli äiti.

Tai no, se oli parasta siihen asti, kunnes Vauva hoksasi, että onpa kivaa huutaa "äitiiii" keskellä yötä ja päättää, ettei isä yöhoitajana kelpaa. Koulutuksesta huolimatta ei Vauva ole vielä isää suostunut kutsumaan, mutta askel kerrallaan. Pari viikkoa sitten hän oppi jo sanomaan "pappa", ja se tarkoittaa hänen kielessään isää. (Valitettavasti mieleeni nousee Vauvan jokaisella papattelulla kuva Siipastani harmaantuneena ja koukkuselkäisenä vanhuksena, joka hän ei vielä sentään ole, vaikka juuri synttäreitään viettikin.)

Ymmärrystähän Vauvalla on ollut jo iät ja ajat. Olen ainakin vuoden ajan käynyt pitkiäkin keskusteluja hänen kanssaan esimerkiksi nukkejen hoitamisesta, hiusten pesemisestä ja kirjojen lukemisesta. Hän ymmärtää kaiken, joten välillä saa totisesti varoa sanojaan. Sormella osoittaminen, huudahdus "ö!", hymy ja irvistys tuntuvat riittävän kommunikoidessa varsin pitkälle niin, että äitikin ymmärtää. Kun Vauva oppi nyökkäämään ja pudistamaan päätään, niin mitä sitä sitten enää tarvitaan. Valmiudet filosofiseen keskusteluun ovat syntyneet.