Muutama kuukausi sitten pohdiskelin kotona ääneen, mikä sanan sepittää etymologia (so. alkuperä) on. Tuolloin 7-vuotias Esikoinen taisi pelata silloin kännykällään tai tehdä läksyjä, ja katsettaan nostamatta hän totesi: "No se liittyy seppään tietenkin." Jäin tuijottamaan lasta hölmistyneenä, kun tajusin, että hän lienee oikeassa. Huolellisempi sanan tarkastelu todella todisti, että näin on: sepittää on johdos sanasta seppä, joka taas on ikivanha omaperäinen sana (Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan).

Sepittää ei ole jäänyt ainoaksi sanoihin liittyväksi keskusteluksi, jonka olen käynyt Esikoisen kanssa. Juttelemme sanoista viikoittain. Useimmiten keskustelu alkaa Esikoisen kysymyksestä tyyliin: "Mistä sana maailma tulee?" Innostun näistä keskusteluista aina ja rupean selittämään perinpohjaisesti sanan historiaa. Haen etymologiset sanakirjat ja googletan, olenpa tainnut näyttää myös Kotuksen ylläpitämän Álgu-tietokannan lapselleni. Useimmiten nämä keskustelut loppuvat Esikoisen huokaisuun: "Tylsää!"

Siitä on oikeastaan tullut meidän juttumme, leikkimielisen kinastelun kohde: ovatko sanat tylsiä vai eivät. Esikoinen aina väittää, että ovat. Viimeksi tänä aamuna hän sanoi: "Sä tutkit sanoja vain, koska et osaa mitään muuta. Sä et esimerkiksi osaa laskea, mitä on kvadriljoona kertaa biljoona kertaa miljoona." (Tähän olen vakuuttanut, että osaamista on monenlaista, eikä yksi osaamisalue ole toista huonompi. Oppini lienevät menneet perille enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä.)

Vaikka Esikoinen aina toteaa, että tylsää ja eihän tuo ole mitään tiedettä, aina kieli ja sanat jaksavat kiinnostaa häntä. Hänellä on myös mielestäni melko laaja sanavarasto. Eilen leikimme leikkiä, jossa minä sanoin (mielestäni) vaikean sanan, joka Esikoisen piti selittää. Hän tiesi niin sanan äimä ('hämmästynyt' ilmauksessa olla äimänä; merkitys 'neula' minun piti vielä selittää hänelle) kuin kontrasti merkityksen. On totta, että hän on paljon kieltä kiinnostuneempi matematiikasta, mutta tavallaan matematiikkakin on eräänlainen kieli. Enkä oikeasti usko hetkeäkään, että sanat olisivat Esikoisen mielestä tylsiä. Minusta tuntuu, että hän sanoo niin, koska äidin kanssa pitää olla eri mieltä.

Tai ehkä siksi, että sanat ovat vaikeita! Ainakin etymologia on vaikeaa. Olen tässä sairaslomani ratoksi ratkonut  yliopistolla järjestettävän etymologiakurssin tehtäviä, ja niitä tehdessäni minusta tuntui, etten osaa mitään. (Täydellisyyden tavoittelun syndrooma: olen aina varma, että en ole osannut mitään, varsinkin silloin, kun tehtävä tuntuu liian helpolta.) Siis minä, joka teen sanojen alkuperään liittyvää tutkimusta työkseni (olkoonkin että tutkimukseni on soveltavaa, ei niinkään etymologista perustutkimusta). En siis ihmettele, jos jollakin muulla, esimerkiksi 8-vuotiaalla lapsellani sanojen historia käy yli hilseen.

Silti. Lapseni osaisi koulussa selittää - taikka vähintäänkin sepittää - opettajalle, mitä etymologia on ja mikä sanan opettaja alkuperä on. Itse en hänen ikäisenään osannut.