Uskoni itseeni äitinä, vanhempana ja kasvattajana ovat välillä olleet koetuksella.

On erittäin huonoja hetkiä, jolloin taannun kolmevuotiaan tasolle ja kiukuttelen lapsille aivan samalla kaavalla kuin he kiukuttelevat minulle. Väsyneenä en aina jaksa olla rakentava vaan komennan ja kiellän. Myöhemmin mietin, että eipä tuollakaan komentelulla oikeastaan ollut mitään syytä paitsi se, etten nyt jaksa sitä, kun lapset juoksevat, riehuvat, leikkivät kovaäänisillä leluilla tai mikä milloinkin on ärtymykseni syy. Välillä pohdin, halailenko lapsiani nyt tarpeeksi ja kokevatko he itsensä rakastetuiksi. Kun pidän säännöistä kiinni liian tiukasti, mietin, olenko liian ehdoton äiti. Kun lipsun säännöistä, mietin, pilaanko kasvatusperiaatteeni, kun en aseta lapsilleni tarpeeksi rajoja. Leikinkö liian vähän heidän kanssaan? On niin kurja olo, kun on liian vähän aikaa lukea ja pelata yhdessä. Kun lapsilla on jokin Vaihe, kuten Kuopuksella koko kevään on ollut (kiukuttelee, pelkää kaikkea, uhmailee eikä suostu puhumaan), olen varma, että olen tehnyt jotain väärin kasvatuksessani. Pelkään, että jokin menee vikaan omassa vanhemmuudessani eikä lapsista sitten tulekaan yhteiskuntakelpoisia, rakastettuja, fiksuja ja niin edelleen.

Enkä todellakaan usko, että olen ainoa tällaisista fiiliksistä kärsivä vanhempi.

Esikoisen kesäloma alkoi eilen. Menimme koko perhe seuraamaan todistustenjakoa. En oikeastaan ollut yllättynyt siitä, että Esikoisen todistus oli varsin oivallinen.Sen sijaan minut yllätti täysin se, että Esikoiselle myönnettiin hänen luokastaan ainoana stipendi. Hänet olivat luokkakaverit yhteistuumin äänestäneet luokan kivoimmaksi kaveriksi, joka on kaikille aina reilu ja ystävällinen. Olin todella häkellyksissäni tästä kunnianosoituksesta.

Sellaisen kunnianosoituksen saaminen on paljon tärkeämpää kuin hyvä todistus. Äitinä, vanhempana ja kasvattajana olen huolissani siitä, pärjäävätkö lapseni yhteiskunnassa, saako ystäviä ja kavereita. Tällainen stipendi varmasti luo häneen itsevarmuutta ja rohkeutta kohdata ne tilanteita, joissa ei välttämättä ole mukavuusalueellaan. Tällainen stipendi kertoo lapselle, että hän osaa toimia muiden ihmisten kanssa ja pärjää kyllä.

On pakko myöntää, että vaikka stipendi oli osoitettu Esikoiselle, se luo itsevarmuutta minuunkin. Ehkä olen sittenkin äitinä, vanhempana ja kasvattajana onnistunut tekemään jotakin oikein. Enkä tietenkään vain minä ole onnistunut, vaan kaikki lapsen läheiset isästä isovanhempiin ja Esikoisen entisiin päivähoitajiin ovat yhtä lailla osallistuneet lapsen kasvatukseen. Ehkä lapsellani on ympärillään turvallisia aikuisia, jotka ovat kohdelleet häntä niin hyvin ja reilusti, että hän on oppinut kohtelemaan ikätovereitaan samalla tavalla?

Eiliset koulunpäättäjäiset on yksi hienoimpia hetkiäni vanhempana.