Esikoinen ei ole erityisen innostunut lukemisesta. Ehkä se johtuu siitä, että hän on poika ja stereotyyppisesti pojat lukevat vähän. Tai sitten se johtuu siitä, että ajat ovat muuttuneet siitä, kun itse 25 vuotta sitten suunnilleen hänen ikäisenään olin lukenut jo Aaverannan, Bertin päiväkirjoja, kaikki Neiti Etsivät ja kymmeniä muita lasten romaaneja, Tintin seikkailut -sarjakuvia sekä Aku Ankkoja, Grimmin satuja, Koululainen-lehteä... Esikoiselle on tuskaa jo erityisopettajan määräämät r-harjoitukset: pitäisi lukea 10-15 minuuttia itse valittua kirjaa päivässä. Esikoinen on valinnut Harry Potterin, mutta sitä tulee luettua aika harvoin, koska viime aikoina hänelle on tullut koulusta lukuläksy melkein päivittäin ja senkin lukeminen lasketaan r-harjoitukseksi.

Olin vielä muutama kuukausi sitten varsin huolissani siitä, ettei Esikoinen halua harjoitella lukemista. Lukeminenhan on yhteiskunnassa toimimisen kulmakivi. Se kasvattaa sanavarastoa ja opettaa myötäelämisen kykyä. Lisäksi kirjan maailmaan on ihanaa paeta hetkeksi silloin, kun omassa elämässä kaikki on pielessä.

Esikoinen on kuitenkin aina pitänyt siitä, kun hänelle luetaan ääneen. Aloitimme säännöllisen iltasadun lukemisen kummallekin lapselle heidän ollessaan puolivuotiaita, ja iltalukemisen traditio jatkukoon niin pitkään kuin lapsi haluaa ja suvaitsee.

Pohtiessani Esikoisen kiinnottomuutta kirjoja kohtaan mieleeni juolahti, että onhan olemassa äänikirjoja. Kun Esikoinen kerran pitää tarinoiden kuuntelemisesta, miksi kuuntelu pitäisi rajoittaa vain vanhempien ääneenlukemiseen?

Kävin kirjastossa ja lainasin kasan Risto Räppääjiä. Esikoinen kuunteli ne kaikki alta aikayksikön. Kävin lainaamassa lisää.

Nykyään käyn kirjastossa viikoittain ja tuon aina 3-5 äänikirjaa, jotka Esikoinen mielihyvin kuuntelee. Hän kuuntelee kirjoja yleensä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, mutta jos kesken on oikein jännittävä kirja, esimerkiksi Harry Potter ja salaisuuksien kammio tai Hobitti (joka on tällä hetkellä kuuntelussa), kirja ajaa kaiken muun edelle: ei kiinnosta pelit, ei ohjelmat, ei syöminenkään. Edellä mainitun Harry Potterin Esikoinen kuunteli kolmessa päivässä, ja siinä on sentään 9 levyä kuunneltavaksi. Eipä häntä sitten paljon näkynytkään, kun hän oli sulkeutuneena omaan huoneeseensa mankkoineen, kuulokkeineen ja kirjoineen. Me Rosvolat -sarja oli myös hitti, suosittelen kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

No niin. Eihän äänikirjat harjoita lukutaitoa, joka olisi kyllä erityisen tärkeää oppia. Sitä kuitenkin harjoitellaan koulussa, ja lukeehan Esikoinen tosiaan itse ääneen neljännestunnin joka päivä. Se on parempi kuin ei mitään. Ja äänikirjat kyllä kartuttavat sanavarastoa - joka Esikoisella todella on jo nyt ilmiömäisen laaja - ja opettavat empatiataitoja. Empatiataidot ovat nähdäkseni Esikoiselle erityisen tarpeellisia oppia, sillä hänelle sosiaaliset tilanteet ovat varsin haastavia eikä hän usein tiedä, mitä pitäisi sanoa tai miten toimia kohtaamisissa ihmisten kanssa.

Enää ei siis laiska lukeminen huoleta. Nyt ongelmaksi on muodostunut lähinnä se, että Esikoinen on kuunnellut lähes kaikki kirjaston lasten äänikirjat. Jostain pitäisi saada lisää. Vinkkejä otetaan vastaan.

 

Jälkikirjoitus. Mahtaakohan Taru sormusten herrasta olla liian vaikea 9-vuotiaalle?