Takana on viikonlopun mittainen elämys - siis hokutoruy ju-jutsun kevätleiri. Leiri oli alusta loppuun vyötekniikkaa, eli kävimme läpi kaikki tekniikat, jotka tulevat seuraavan vyöasteen kokeeseen. Minun kohdallani kyse oli vihreän vyön tekniikoista.

Tasan vuosi sitten olin keltavöisenä suorittamassa oranssin vyön koetta, joka meni läpi, kuten voit käydä lukemassa täältä. Samaisesta viimevuotisesta blogipäivityksestä saat tietoosi myös sen, että vyökokeen jälkeen koko loppuleiri meni minulta ohi. Silloinkin oli vyötekniikkaleiri, enkä ollut lainkaan orientoitunut siihen, että heti vyökokeen suoritettuani rupeaisimme hirvittävällä vauhdilla käymään läpi seuraavan vyön tekniikoita. En oppinut mitään.

Tänä vuonna olin kartalla paljon paremmin. Olin vuoden aikana ehtinyt käymään läpi suurimman osan vihreän vyön perustekniikoista, joten tiesin suurin piirtein, mitä sellaiset asiat kuin taiotoshi, ushirogeri ja shuto tarkoittavat. Toisaalta vyökoevaatimukset ovat uudistumassa, ja listassa on myös uusia tekniikoita, joihin en ollut tutustunut ennen leiriä.

Ainoa asia, joka oli jäänyt vähemmälle harjoittelulle, oli kuristukset. Olen jo muutaman kuukauden haaveillut siitä, että oppisin vihreään vyöhön vaadittavat kuristusotteet. Olen kyllä treeneissä kokeillut kaikenlaisia kuristuksia, mutta mitenkään suunnitelmallisesti en ole niitä harjoitellut, enkä ole tiennyt, mitkä erilaisista otteista kuuluvat vihreän vyön tekniikkaan.

Olen viime viikkoina yrittänyt urkkia, mitä ne osattavat kuristusotteet oikein ovat. Ensin minulle sanottiin, että älä noista huoli, niitä ei koskaan kysytä vyökokeessa, ei sun niitä tartte osata. Tämä vastaus vähän ihmetytti, koska eivät kai kuristusotteita ole vyötekniikoiden joukkoon laitettu vain, jotta niitä ei tarvitsisi opetella. Urkin lisää ja sain demonstraation erilaisista otteista. Valitettavasti kyse oli videodemonstraatiosta, joten en päässyt itse kokeilemaan niitä.

Kevätleirin toinen treeni vaikutti erityisen lupaavalta kuristusotteiden suhteen. Teimme ensin jotain mattotekniikkaa, joka vaikutti johtavan siihen, että kohta kuristetaan.

Sitten kävi niin kuin minulle usein painityyppisessä treenissä. Tuli astmakohtaus. Paini on melko intensiivistä, ja lisäksi siinä on uken paino usein rintakehän päällä, ja tämä hengästyminen ja rintakehän ahdinko tuntuu usein laukaisevan astmakohtauksen. Se tapahtuu melkein huomaamatta. Nytkin huomasin kohtauksen vasta, kun hengitys tuntui jo tosi raskaalta. Kysyin lähimmältä senseiltä, voinko hakea astmalääkettä, ja kun juoksin laukulleni, oli kohtaus jo täysillä päällä, hengitys vain vinkui. Siihen päälle tuli vielä paniikkikohtaus.

Sain hengitettyä lääkkeen. Ympärilläni parveili vaikka kuinka monta senseitä varmistamassa, että en kuole. Yksi oli tuttu oman seuran sensei, joka tiesi astmastani, toinen oli lääkäri, joka varmaan olisi tiennyt, mitä tehdä, jos tilanne olisi eskaloitunut lisää.

Vaan ei se eskaloitunut. Kun henki kulki taas kumpaankin suuntaan ja sain paniikin taltutettua, senseit ehdottivat, että huilaisin hetken. Sekavasti selostin heille, että en voi, en voi, koska olen odottanut koko vuoden, että pääsen opettelemaan kuristustekniikoita kevätleirille. Eivätpä he voineet minua estää, kun lähdin takaisin tatamille. Joku taisi sanoa, että motivaatio on ainakin kohdillaan.

Niin, että sain nyt sitten lopulta kokea ne kuristukset. Ehdin missata niiden opetuksen, mutta onneksi ukeni pystyi opettamaan ne minulle. Jälkeenpäin nauroimme, että varmaan tosi järkevää heti astmakohtauksen jälkeen mennä kuristettavaksi. Hengissä olen kuitenkin, kuten näkyy.

Viisi erilaista kuristusta, osa kohdistuu henkitorveen, osa kaulan verisuoniin. Voi olla, etten enää muista niitä kovin hyvin, kun seuraavan kerran niitä kokeilen, mutta jonkinlainen muistijälki lienee kuitenkin jäänyt aivoihini. Epäselvää on myös se, mikä kuristus vastaa mitäkin listalla lueteltua kuristusta. On henkitorvi I, II ja III sekä verisuoni I ja II. Jos joku nyt sanoisi minulle, että teepä henkitorvikuristus ykkönen, niin ei kyllä olisi hajuakaan, mikä oppimistani kuristuksista pitäisi tehdä.

Plussalle jäin kuitenkin leirin jälkeen, sillä treeneissä käytiin kuristusten lisäksi oikein yksityiskohtaisesti läpi vartalon käyttöä esimerkiksi lyöntitekniikoissa. Tämä on ollut yksi hankalimmista asioista, joten kaikki harjoitus, jota siihen saan, on kotiinpäin. Opin myös, mikä on shuton tarkoitus. Olen tehnyt shutoa jo heti ju-jutsun peruskurssin jälkeisistä ajoista, mutta nyt vasta tajusin, miksi se on tehokas lyönti (siksi, että sillä saa vastustajalta tarvittaessa tajun kankaalle, koska se kohdistuu kaulan verisuoniin).

Parasta leirillä oli lisäksi seura: Paras ystäväni harrastaa ju-jutsua toisessa seurassa, joten leireillä pääsemme treenailemaan yhdessä. Toinen ystäväni, johon tutustuin ju-jutsun peruskurssilla, aloitti leirillä lajin uudestaan puolentoista vuoden tauon jälkeen. Leirillä oli myös monta muuta ihanaa ihmistä, joihin olen tutustunut tämän hienon lajin kautta. Tämän kunniaksi ostinkin leiriltä paidan, jossa lukee "I <3 my sensei". Koska, todellakin, I <3 my sensei(s).

 

PS. Reilu kaksi vuotta sitten en olisi ikinä uskonut koskaan haaveilevani kuristustuksista.