Kymmenen päivää. Huh. Kymmenen.

Väittelen tohtoriksi kymmenen päivän päästä.

Sain melkein päivälleen kaksi kuukautta sitten tietää, että minulle on myönnetty väitöslupa, ja sen jälkeen olen järjestellyt väitöspäivää jotakuinkin kokoaikatyönäni. Väitösstressiin on oman lisälastinsa tuonut koronatilanne, minkä takia on pitänyt ottaa noin sata ylimääräistä asiaa huomioon. Kaikki ei ole mennyt ihan niin putkeen kuin olisin toivonut.

Koronatilanteen takia väitös pitää järjestää niin etänä kuin paikan päällä väitössalissa. Ensimmäisenä tekonani osallistuin yliopiston IT-palveluiden etäväitöskoulutukseen, jossa sanottiin, että minun pitäisi lainata saliin asennettava kamera. Jouduin selvittämään asiaa kaksi ja puoli viikkoa. Ensin kameran lainaamisesta kerrottiin yhtä, sitten toista. Minua kehotettiin lainaamaan kamera paikassa X, josta sanottiin, että kameran saa paikasta Y, josta minut juuri oli ohjattu paikkaan X. Sähköinen varausjärjestelmä ei toiminut. Lopulta kirjoitin kiukkuisen viestin, että ei voi olla niin, että minä väittelijänä joudun selvittämään asiaa viikkotolkulla, kun järjestämistä on muutenkin riittämiin ja IT-palveluiden pitäisi olla tukipalvelu, joka auttaa tutkijoita tutkijantyön (kuten väitöksen) teknisissä järjestelyissä. Vihaisen viestini jälkeen sain viimein hyvää palvelua: kamera luvattiin toimittaa väitössaliin ennen h-hetkeä ja asentaa paikoilleen. Kävin taannoin myös yliopiston intranetissä, ja sinne oli nyt lisätty vastaus kaikkiin kysymyksiin, jotka olin viestissäni esittänyt.

Seuraava tärkeä asia oli karonkkaravintolan varaaminen. Lähetin tarjouspyyntöjä moniin paikkoihin, ja lopulta varasin syyskuun lopulla ravintolan, joka tuntui sopivan karonkan järjestämiseen täydellisesti. Se oli riittävän iso, jotta kaikki turvaväliasiat ja muut koronan aiheuttamat rajoitukset saisi järjestettyä. Sovin menusta, viineistä, teknikon varaamisesta (mikkiä ja illallisen jälkeistä soittolistaa hoitamaan) ja lähetin kutsut.

Sitten marraskuun alussa minulle soitettiin: karonkkaravintolani myyntipäällikkö oli vahingossa tehnyt väitöspäivälleni tuplavarauksen ravintolaan. Koska joku oli jo varannut ravintolan minua ennen, jouduin väistymään. Se oli kauhea päivä. Olin hoitamassa asioita yliopistolla saadessani puhelun ravintolasta. Pyöräilin kyynelet silmissä kotiin, ja kun pääsin ovesta sisään, aloin parkua. Siippa luuli, että ties mitä kamalaa oli tapahtunut, kuten onnettomuus tai läheisen sairastuminen vakavasti.

Kun toivuin järkytyksestäni vähän, kävin läpi muita kuukautta aiemmin saamiani ravintolatarjouksia. Päätin kysyä yhdestä niistä, olisiko heillä vielä tila vapaana.

Kyllä! Huokaus ja helpotus, oli kyllä. Minulle vastattiin melkein heti kyselyn lähetettyäni, ja sain varattua hyvän ja riittävän ison paikan. Haluan, että karonkkapaikassa on tilaa niin, että voidaan istua useassa pienessä pöydässä (vs. perinteinen pitkä u-mallinen pöytä) ja limittäin joka toisella paikalla. Palvelukin oli aivan ylenpalttisen ystävällistä. Olen menossa huomenna ravintolaan katsomaan paikkoja ja suunnittelemaan pöytien järjestystä, ja paikan myyntipäällikko kutsui minut tsekkauksen jälkeen lounaalle ravintolan piikkiin. Juuri tällaisessa paikassa haluan tärkeän juhlan viettää.

Muut asiat ovat rullanneet painollaan. Lektio on kirjoitettu ja ohjaaja piti sitä hyvänä tekstinä. Väitöskirja on ilmestynyt sähköisenä ja painettuna (juuri eilen). Kirjalla on myös upea kansi, jonka suunnitteli eräs hyvin lahjakas nuori saamelaistaiteilija. Olen vienyt kappaleen kirjaa kirjastoon, rehtorille sekä tiedekunnalle, postittanut väitöskirjat vastaväittäjälle ja ohjaajilleni ja jakanut ne työkavereilleni. Mediatiedote lähti yliopiston viestinnän syynättäväksi tänään, ja ehdin kirjoittaa myös eteläsaamenkielisen (!!!) esseen väitöskirjastani erääseen kulttuurilehteen. Kuulin myös, että tieto tulevasta väitöksestäni on levinnyt niin Ruotsiin kuin Norjaan. Suurin osa karonkkavieraista on ilmoittanut tulevansa, mutta ymmärrettävästi jotkut ovat myös peruuttaneet tulonsa koronatilanteen takia. Kiitospuheeni on jo valmis. Istumajärjestyksen olen miettinyt jotakuinkin valmiiksi. Koronan takia ja myös vähän kapinamielellä olen luopunut akateemisessa arvojärjestyksessä tehdystä istumajärjestyksestä. Vielä pitäisi väsätä nätit paikkakortit.

Olen varsin luottavainen, että osaan asiani ja pystyn väitöstilaisuudessa puolustamaan tutkimustani.

Ainoa pelkoni on, että ehdin tämän kymmenen päivän aikana sairastua johonkin tautiin, koronaan tai muuhun flunssaan. Olisi kauheaa joutua perumaan kaikki. Siksi olen päättänyt olla sairastumatta. Olen karsinut sosiaalisen kohtaamiset minimiin, vaikka kaikkia tapaamisia en voi välttää, kun järjesteltävää on niin paljon. Pääasiassa istun kuitenkin kotona ja toivon, että kukaan muukaan perheestäni ei sairastu. Perheessämme oli taannoin nuhaa (koronatesti näytti negatiivista). Toivotaan, että seuraava tauti tulee vasta 11 päivän päästä.

Kirjoitin muuten valmistumisesta noin puolitoista vuotta sitten ja arvelin silloin, että valmistun kahden vuoden päästä. No. Ei siihen sitten ihan kahta vuotta mennytkään.

Todella. H-hetki koittaa kymmenen päivän päästä!