Siitä tulee tasan vuosi, kun rakastuin.

Olin epäileväinen, kun hän pyysi minua kaverikseen: miksi tämä ihminen, jonka kanssa olen puhunut noin yhden lauseen, haluaa olla kaverini? Pohdinnan jälkeen hyväksyin kuitenkin hänen pyyntönsä, olinhan huomannut hänet jo kuukausia aikaisemmin enkä silloinkaan saanut hilattua katsettani hänestä pois.

Kun tapasin hänet seuraavan kerran, hän antoi huomionsa ainokaiselleni, lapselleni. Eipä siihen paljon muuta tarvittu. Sen jälkeen jokaisella tapaamisella hän teki jotain sellaista, mikä sai tunteeni syvenemään. Näin käy yhä, joka ikinen kerta. Tänäänkin, erityisesti tänään. Erityisesti joka kerta.

Oli pakko kertoa se hänelle.

 

***

 

Siit on nyt niinku vuosi ku mä rakastuin. Se pyysi mut frendiks, ja kylhän mä tietty suostuin. Olinhan mä jo kattellu sitä niinku useemman kuukauden.

Mut oikeesti mun tunteet heräs vast sit, ku törmäsin siihen sillo, ku mulla oli kakara käsipuoles. Se jutteli sille just sillee, et sai pojan lämpenee. Kyl sä tiedät milt se tuntuu ku joku on kiva sun muksulle. Jep. Mun reseptorit korvattii sen jälkeen jollai vitun jättikokosil sydämil.

Ja sit hei kamoon! Joka vitun kerta ku mä tapasin sen, se teki kaikkee helvetin hottii ja ne jättisydämet niinku juntattii mun silmiin nii tukevasti, et.

No. Nii. Oli pakko kertoo sille.

Eihä se ollu tajunnu mitää, silt ainaki sen vastaus tuntu. Vaiks mä olin kyl ollu nii saatanan helppo, et kuvittelin, et se näky niinku kuuhu asti. Mut ku eihä sitä nyt tajuu nähä sellast, mitä ei tajuu ees ettii.

Joo se oli sillä sit selvä. Oliski ollu joku vitun paratiisi, jos se olis sanonu mulle, et joo nii mäki suhu.

Mut mun tunteet ei jätä mua rauhaan, vittu ku ne ei lopu! Mä oon yrittäny kiskoo niit sydämii irti mun reseptoreista mut ei ne lähe! Vittu ku mä rakastan ja halun sitä voi helvetin helvetti.

Sori nyt tää kauhee kielenkäyttö, mut en oikeesti tiedä miten tää tarina loppuis. Ajatuksii?

 

***

 

Moi. Mitä kuuluu?

Ihan hyvää. Tai siis. Mä tapasin vuos sitten yhden ihanan äijän.

Aijoo, taisit kertoa! Oliko se siis se, joka lähti potkimaan palloa Tinon kans?

No just se! Miten sä voit muistaa?

Kyllä mä muistan kaikki, jotka on kivoja lapsille, omilleni tai sun. Mitä siitä tyypistä?

No kun mä olen vaan vieläkin rakastunut siihen.

Rakastunut?

No… niin. Tuntuu, et rakastun uudestaan joka kerta, ku tapaan sen. En mä tiedä, mitä muutakaan tää vois olla. Tai siis rakastanko mä sitä?

Miks tää kuulostaa mun mielestä nyt hirveän onnettomalta tarinalta?

No kun se on. Mä en voi unohtaa sitä, vaikka se sanoi…

OMG! Kerroitko sä sille?

Totta kai mä kerroin sille. Kyllä sä mut tunnet.

Ja se sanoi ei?

Niin. Se ei ollut edes tajunnut… Ja mä kun luulin olleeni niin läpinäkyvä.

Todennäköisesti sä olit läpinäkyvä. Mut miehet ei tajua mitään. Ei ellei niille sano suoraan, mieluiten tavuttaen ja hitaasti ääntäen. Ja kahteen kertaan.

Mut mitä mä teen? Mä en voi elää näin.

Se siis sanoi sulle ei?

Niin. Tai siis. En mä tiedä.

Et tiedä?

No en. En mä tiedä. Se sanoi, ettei pysty. Mut se ei sanonut, ettei olis kiinnostunut.

Sanoiko se, miks se ei pysty?

Joo mut… en mä voi sen yksityisiä asioita tässä lähteä avaamaan. Mut se oli sellainen vastaus, et mietin koko ajan, pystyiskö se nyt.

No sitten mun mielestä sulla on vaan yksi mahdollisuus.

Ai mikä?

Kysy uudestaan. Kysy, onko sulla ikinä mitään mahdollisuutta. Sano, että rakastat sitä ja odotat, jos on pienikin mahdollisuus, että se joskus pystyis.

Noinko mä sanon?

Ei sun ole mikään pakko kärvistellä tuskissas. Sulla on oikeus kuulla selkeä ei. Vasta sitten sä pystyt katsomaan eteenpäin.

Joo. Niin mä teen. Kiitos <3

<3

Kunhan vaan kerään eka rohkeutta…