Long time, no see. Mitä kuuluu?

Tänne kuuluu kiirettä, ja se on myös syy sille, etten ole kirjoittanut aikoihin. Aiheetkin ovat olleet vähän hukassa, johtunee kiireestä sekin. Miten aina onkin niin, että syksyllä on jatkuva kiire koko ajan? Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutamalla sanalla sekalaisia kuulumisia.

Lapset. Esikoinen on esiteini-iässä ja sanoo vastaan ihan kaikkeen, mitä hänelle keksii ehdottaa. Toisaalta hän odottaa edelleen yhteistä iltahetkeämme, jolloin luen hänelle Harry Potteria. Kuopus on jotakuinkin maailman liikunnallisin lapsi. Hän hyppii, juoksee ja temppuilee kaiket päivät. Kateellisena katson, miten hänellä riittää virtaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Syksyllä aloitettu parkour on hänelle aivan mainio harrastus, ja hän on siitä edelleen tosi innoissaan. Kaiken kaikkiaan lasten kanssa on nykyään helppoa. Molemmat ovat omatoimisia niin, että äidille jää aikaa istua sohvalla juomassa iltapäiväteetä ja edistää omiakin harrastuksiaan.

Ja harrastuksiahan riittää. Sen lisäksi että neulaan kovalla tahdilla joululahjoja, olen aloittanut uuden romaanin kirjoittamisen. Aihe on todella hyvä, mutta minulla oli paljon vaikeuksia aloittaa. Nyt viimein hahmot ovat alkaneet elää ja puhuvat minulle myös silloin, kun en istu koneeni ääressä kirjoittamassa kaikkea ylös. Olen rakastunut kaikkiin hahmoihini, jopa pahiksiin!

Ju-jutsussa pyrin käymään pari kertaa viikossa. (Tänään migreeni tosin esti treenit. Oli muuten eka paha kohtaus muutamaan viikkoon, eikä se edes ollut mitään verrattuna nielurisaleikkausta edeltäneisiin päänsärkyihin...) Päädyin myös vapaaehtoiseksi kamppailuseuramme toimintaan, joten jäsenillämme on vastaisuudessa ilo saada lukea kirjoittamiani tiedotteita ja muita henkeviä ja aiheeltaan soveliaita kamppailujuttuja.

Ajattelin myös aloittaa pilateksen (huomenna!) koska harjoittelimme viime viikolla kiertopotkuja. Sensei: "Hei sano vaan jos sua huimaa. Toi sun tekeminen näyttää aika hataralta." Minä: "Ei tää johdu huomaamisesta vaan siitä, ettei mulla ole lihaksia keskivartalossa."

Väitöskirja. Siellä se tekeytyy, melkein kuin itsestään! Paitsi että näen unta eteläsaamen ensitavun vokaaleista, kerron lapsilleni saamelaiseen ja suomalaiseen mytologiaan kuuluvasta karhukultista, pohdin jatkuvasti pitäisikö sitä sitten väitöksen jälkeen muuttaa ulkomaille (kyllä, minulta on kysytty kiinnostusta yhteen ulkomaassa toteutettavaan projektiin)... Eilen luin artikkelin alkuperäiskansojen asuinalueiden arkeologiasta eettisestä näkökulmasta ja kyynelehdin, kun ajattelin, että maailmassa on vaikka kuinka paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole tunnustettua ja hyväksyttyä historiaa. Niin ja minua pyydettiin arvioijaksi yhteen artikkeliin. Nyt se alkaa - urani arvioijana! (En tosin ajatellut olla yhtä kauhea kuin minun artikkeleitani arvioineet pari neropattia, joista voit lukea täällä ja täällä.)

Joulukin tulee, ja onneksi olen jouluihminen. Tykkään kynttilöistä, läheisteni seurasta ja tontuista. Ja erityisesti joululomasta, joka alkaa kahden ja puolen viikon päästä. Olen totisesti loman tarpeessa ennen kevään rankkaa työrupeamaa, jonka aikana kirjoitan väitöskirjan valmiiksi, pidän yhden arkeologiaa ja kielitiedettä yhdistävän yliopistokurssin ja rupean tosissani miettimään, että on mulla elämää väitöksen jälkeen.