Esikoinen täytti kolmisen viikkoa sitten yhdeksän vuotta. Tänään hän juhli kavereidensa kanssa. Aloin stressata saman tien, kun Esikoinen pari kuukautta sitten ilmoitti, että hän haluaa viettää juhlansa kotona. Olin ajatellut ulkoistaa tarjottavat, huvitukset ja leikittämiset Superparkille tai mitä näitä synttäripaikkoja nyt onkaan, mutta nyt joutuisinkin suunnittelemaan ja askartelemaan kaiken itse.

Kateellisena katselen somesta, miten jotkut äidit jaksavat näpertää teemasynttärit viimeisen päälle. On itse leivotut Frozen-kakut, lautasliinat sävysävyyn Minecraft-figuurien kanssa ja synttärit täynnä teemaan liittyviä leikkejä, jotkut koristelevat koko kämpän Kuolemantähdeksi tai Tylypahkaksi. Se on kunnioitettavaa ja kadehdittavaa, sillä minä en ole sellainen äiti. Ei riitä aika, ei tahto, ei kärsivällisyys.

Päätin, että tavalliset lautasemme saavat kelvata herkkujen syömiseen, lautasliinoiksi kaivelin jämät joistain vanhoista juhlista eikä kotiamme koristanut mikään teema. Kävimme yhdessä Esikoisen kanssa kaupassa valikoimassa herkut: mehujäätä, karkkeja, sipsejä, sokerikorppuja ja kuplamehua. Omat kommervenkkinsä aiheutti Esikoisen kaverin pähkinäallergia, minkä takia missään tarjottavassa ei saanut olla edes merkintää mahdollisista pähkinä- ja soijajäämistä. Tämä sulki tarjoiltavien ulkopuolelle mm. 99,9 % kaikista kekseistä. (Itse en jaksanut alkaa leipoa, koska pähkinättömien leivonta-aineiden löytäminen tuntui liian rankalta hommalta.)

Aamupäivä siivottiin, iltapäivä juhlittiin. Ja tiedättekö mitä? Yksikään juhlimassa olevista pojista ei kaivannut mitään teemaa astioihin, herkkuihin tai aktiviteetteihin. Karkeista rakennettu kakku hävisi hetkessä parempiin suihin ja loppuajan pojat touhusivat Esikoisen huoneessa suljetun oven takana. He rakensivat valtavaa legokaupunkia ja kokeilivat Esikoisen joululahjaksi saamia radiopuhelimia. Lähtijäisiksi kukin sai yllätyspussissa karkkia sekä Pokémon- ja Harry Potter -keräilykortteja kotiin viemisiksi.

Mitäkö minä tein? Istuin sohvalla ja neulasin. Vahdin, ettei yläkerrassa ala tappelu (no ei alkanut) eikä kenellekään mene sokerikorppua pöydässä väärään kurkkuun (ei mennyt). Oli todella rauhallista ja seesteistä, ja äänistä päätellen lapsilla oli hirveän hauskaa.

Näin onnistuneet synttärit näin vähällä stressaamisella!

En enää kadehdi teemasynttäreitä järjestäviä vanhempia. On mahtavaa, että joku jaksaa järjestää sellaisia, mutta mikään pakko ne eivät ole. Hauskaa voi olla vähemmälläkin tekemisellä, ja sellainen sopii juuri meidän perheellemme. Ja näköjään myös lasten kavereille.

Ja nyt Esikoinen on yhdeksänvuotias. Yhdeksän! On vaikea uskoa, että jäljellä on enää toinen samanmoinen, ja ensimmäinen ipanani on täysi-ikäinen. Mihin kaikki nämä vuodet katosivat? Enkä silti yhdeksän vuoden päästä itsekään ole kuin vähän päälle neljäkymmentä.