"Hyökkääjä tulee sua kohti pampun kanssa, ja sulla on toi puukko. Sä torjut sillä sen pampun ja otat tilanteen hallintaasi. Viillät käsivarteen, koukkaat puukon yläkautta ja työnnät pamppukäden puukon avulla pois. Ja sit vielä viillät tänne niskaan. Noin. Se puukkokäden liike on vähän niin kuin kahdeksikko."

Homma näytti yksinkertaiselta, kun sensei demonstroi sen meille. Mutta annas kun menimme harjoittelemaan, minä ja toinen keltavöinen.

En ihan hahmottanut.

Aivoni eivät vaan suostuneet vastaanottamaan kahdeksikkoa. Sain kyllä torjuttua pampun, mutta kun piti ruveta tekemään puukolla kahdeksikkoa, ei terä kiemurrellut lähellekään uken kättä.

Sensei tuli auttamaan. En ymmärtänyt, en vaan ymmärtänyt. "Unohda se kasi!" komensi sensei lopulta. No, yritin unohtaa, mutta sekään ei auttanut tekniikan hahmottamisessa lainkaan.

Tämä ei tietenkään ole ainoa kerta, etten hahmota jotakin tekniikkaa tai liikesarjaa. Itse asiassa näin käy joka ikinen kerta, kun alan opetella uutta tekniikkaa. Usein vaatii pari, kolme treenikertaa ennen kuin pystyn hahmottamaan ja muistamaan tekniikan jokaisen vaiheen. Niinpä en tätä nykyä enää jaksa hirveästi ahdistua, jos en heti opi jotakin. Olen myös hoksannut, että sanallistaminen auttaa analysoimaan liikettä: puhun itsekseni ääneen, mitä tulee seuraavaksi tai mikä tekemisessäni meni vikaan. Vielä en ole saanut hullun mainetta, vaikka sanallistamisesta on minulle kyllä jo huomautettu ("Älä sitten vyökokeessa puhu virheitäsi ääneen.").

Tämän kirjoituksen ensimmäisestä repliikistä saattaa huomata, että tuo pampun torjunta puukolla on jo hahmottunut minulle. Jos se ei olisi hahmottunut, en pystyisi kuvailemaan ohjetta noin selkeästi. (Nyt ylempivöiset ju-jutsukat voivat - jos sattuvat tämän lukemaan - korjata kaikki virheet, joita muistamassani ohjeessa todennäköisesti on.) Se oli siis selkeä, kun sensei sen meille ohjeisti; vika olikin kuulijassa. Jos en hahmottaisi sitä, ohje olisi mielessäni jotakuinkin seuraavanlainen: "Hyökkääjä iskee pampulla ja sä heilutat puukkoa ylös ja alas ja sit tonne ja tänne niin et oot niskan päällä. Liike on vähän niinku kahdeksikko."

Jossain vaiheessa treenejä oli parinvaihto, ja treenasin vihreävöisen tyypin kanssa. Hän osasikin ohjata liikkeeni yksi kerrallaan hi-taas-ti. Muutaman yrityksen ja töpeksinnän jälkeen onnistuin! Luulisin, että osaan nyt tehdä tekniikan jotakuinkin niin kuin on tarkoitus. Hyvä minä!

Treenejä seuraavana päivänä ränttäsin tekniikoiden vaikeudesta veljelleni. Tuli puheeksi myös tämä kahdeksikkotekniikka. Koska nyt hahmotin, mitä pitää tehdä, osasin selostaa myös kahdeksikon veljelleni. Hän kommentoi heti: "Ei ihme, ettet ymmärtänyt. Eihän toi ole kahdeksikon merkki vaan äärettömän!" (Kahdeksikko tehdään vertikaalisesti, ääretöntä merkitsevä kuvio horisontaalisesti, muuten kuviot ovat samat.)

Voinhan veljeni sanojen avulla lohduttautua, jos joskus puukot ja kahdeksikot ahdistavat. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että äärettömän hahmottaminen on vielä vaikeampaa.

Piti vielä kertoa, miltä pampun hankaaminen sääriluuta vasten tuntuu, mutta jätän sen toiseen kertaan. Odotellessanne voitte vaikka kuvitella sen itse.