En oikeastaan tiedä, miksi aloin kirjoittaa tätä postausta. Tai siis tiedän. Olen sanaton viime viikon kokemusten edellä ja haluan kertoa, kuinka sanaton olen. Ongelma vain on, että niitä sanoja kertomiseen ei nyt löydy.

Ehkä yritän aloittaa kertomalla, miksi olen sanaton: koska Hampurin talvikoulu (jonka mainitsin aikaisemmin täällä). En ole ennen ollut fennougristien talvikoulussa ja nyt se harmittaa. Mietin, kuinka monesta hienosta, hulvattomasta ja hyödyllisestä jutusta olen jäänyt paitsi.

Olen sanaton, koska tutustuin vaikeimpaan kieleen, minkä tiedän: samojedikieli nganasaniin. Kaverini sanoin nganasan on hyvin monipuolinen kieli - siinä on kaikkea sijamuodoista kahteentoista tapaluokkaan (vertailun vuoksi: suomessa on 4-6) ja niin hulluun astevaihtelujärjestelmään, ettei suomen astevaihtelu ole mitään siihen verrattuna. Viikon kurssilla ei aivan saanut kokonaisvaltaista oppia, mutta ehkä jatkan kyseiseen kieleen tutustumista itsekseni. Erityisen kiinnostavaa on nganasanin toisen ja erityisesti kolmannen persoonan posseessiivisuffiksin käyttö definiittisissä ilmauksissa (olen huomannut olevani possessiivisuffiksifani - voit lukea siitä myös täältä).

Olen sanaton, koska opin syntaksin tutkimuksesta enemmän kuin koko tähän astisen opiskelu- ja jatko-opiskelu-urani aikana. No, en ehkä ihan, mutta silti. En ole ollut kovin kiinnostunut syntaksista, ja oikeastaan yksi syy lähteä Hampurin talvikouluun oli se, että halusin haastaa itseäni leksikologian parista muille kielentutkimuksen alueille. Saavutin tavoitteeni yli odotusten mutta samalla huomasin, että kyllä minä aika paljon näistä aiheista tiesin jo ennestään. Välillä on vaan sellainen olo, että en osaa yhtään mitään. Sitten kuitenkin osaan.

Olen sanaton, koska pystyin pitämään koherentin ja onnistuneen esitelmän hirveässä migreenikohtauksessa. Päänsärky esitelmän aikana oli lähes sietämätön. En muistanut, mitä minun piti sanoa, eivätkä silmäni toimineet niin, että olisin voinut lukea esitelmän muistiinpanoistani. Kun viimein pääsin pois estradilta olin aivan loppu paitsi esitelmän pitämisestä myös kivun piilottelusta. Koin, että esitelmä oli ollut täysi katastrofi, mutta sitten vaikka miten moni tuli sanomaan minulle, että hyvä oli. (Soitin esitelmän jälkeen lääkärillekin kysyäkseni, voinko ottaa - ohjeiden vastaisesti - toisen annoksen migreenilääkettä, kun ensimmäinen ei tehonnut. Sain siihen luvan, ja kun otin tupla-annoksen, kipu hävisi muutamassa kymmenessä minuutissa, oi euforiaa.)

Olen sanaton siitä, että ympärilläni on niin hienoja ja ihania ihmisiä. Tämä tuntuu yllättävän minut aina vain uudestaan. Tutustuin uusiin ihmisiin ja opin tuntemaan ennestään yliopistolta tuttuja opiskelijoita paremmin. Nauroin viime viikon aikana niin, että olemattomat vatsalihakseni vahvistuivat. Kaiken lisäksi prahalainen kaverini matkusti seitsemän tuntia Hampuriin vain tavatakseen minut. Oloni on lämmin, kun ajattelen teitä, ja olen teistä kaikista niin kiitollinen.

No niin. Löytyihän niitä sanoja nyt kuitenkin, ehkä vähän liiankin paatoksellisia. Mutta siltä nyt tuntuu. Pateettiselta ja nostalgiselta.

Ńaagəə sanotaan nganasaniksi. Tai baarbə!