Vuonna 2014 pyrin opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Sinne haettiin X-määrällä tekstejä, jotka palautettiin viikkoa ennen kuin päätökset opiskelemaan päässeistä tehtiin. Amatöörimäiset tekstini menivät kirjailijoiden ja kirjoittajan opettajien syyniin, he arvostelivat ne ja pohtivat, olenko tarpeeksi lahjakas luovan kirjoittamisen opintoihin. En nukkunut koko tuona valintaviikkona, enkä oikeastaan kuukauteen sitä ennenkään, kun valmistelin hakemustekstejäni. Tai jos nukuin, näin painajaisia teksteistäni ja hylkäämisestäni.

Nyt on suunnilleen samanlainen fiilis.

Vyökoe on kahden ja puolen viikon päästä. Hyperventilaatio. Siellä senseit arvostelevat osaamistani ja pohtivat, olenko tarpeeksi hyvä siirtyäkseni oranssille vyölle. Veikkaan, etten nuku seuraavaan kahteen viikkoon.

Mitä pitää osata? Jotain varmaan, mutta mitä? En osaa mitään.

Suunnat? Menevät ihan vinoon. Kannattaisi varmaan muistaa, että ikkyun sisältävissä tekniikoissa suunta jatkuu sinne, minne hyökkääjä oli alkujaankin menossa. Paitsi tietysti poikkeustapauksessa eli hiusotteesta irrottautumisessa, jossa en käänny 180 astetta vaan 90 astetta.

Potkut ja lyönnit? Joo, nämä pitää varmaan osata. Muistan, miten ne tehdään, mutta en osaa. Unohdan aina käyttää keskivartaloa. Ja mawashi-geri on hullun vaikea. Siinä ja fumikomi-tekniikoissa en saa käännettyä ja palautettua jalkaani niin kuin pitäisi.

Ja miten ihmeessä muistan, mikä lukko tulee mihinkin! Muistan sentään, miltä mikin lukko näyttää ja miten se tehdään, mutta näitä ju-jutsutekniikoita on tuhat, kuka voi muistaa, mikä lukko tulee mihinkin? Muistisääntöjä? Ikkyun kanssa tulee aina lukko 2 paitsi yhdessä tekniikassa, johon tulee lukko 5; o-soto-otoshin kanssa tulee aina lukko 1 (mikä onkin suunnilleen ainoa, mitä siihen pystyisi näillä taidoilla tekemään); kotegaeshin kanssa tulee aina lukko 4. Okei, ehkä nuo voisi muistaa.

Siis jossakin utopistisessa todellisuudessa.

Veitsitorjunnoista en muista mitään, pampputorjunnoissa haparoin. Ainakin hiki-otoshini on surkea. O-soto-otoshin osaan, mutta huomaan juuri nyt, että tekniikoita, joiden yhteyteen se tulee, en osaa.

Apua. Varmaan juuri ne kysytään kokeessa.

Ju-jutsutekniikkani näyttävät juuri niiltä amatööriteksteiltä, joilla hain luovaan kirjoittamiseen. Painajaiset epäonnistuneesta vyökokeesta ovat yö yöltä kauheampia.

Ukemit. Kannattaako näistä edes puhua? No, ehkä kannattaa, koska yllättäen näitä stressaan kaikkein vähiten. Vyökatselmuksen pitäjälle on tiedotettu tasapaino-ongelmastani, ja uskallan toivoa, että ehkä viesti menee perille kokeen pitäjällekin. Olenkin stressannut ukemien epäonnistumista viime vuoden tammikuusta asti, joten ehkä nyt oli jo aikakin lakata ahdistumasta.

Niin joo, ja sellainen pitäisi muistaa, että kokeessa ei saa voivotella, jos tekniikka ei onnistukaan. Jes. Jos kirjoitan sen tähän tarpeeksi monta kertaa, niin ehkä pystyn pitämään suuni kiinni kokeessa:

Ei suju. Ei suju. Ei. Suju. Eisuju, eisuju, ei suju ei suju ei suju ei suju eisujueisujueisujueisujueisujueisujueisujueisuju

Miksi olen niin epävarma? Miksi stressaan niin hirveästi? Miksi en osaa mitään, miksi en opi, vaikka kuinka yritän ja kuivaharjoittelen?

En ehkä pysty tähän.

 

PS. Ei puhuta siitä, että pääsin opiskelemaan kirjoittamista niillä kauheilla teksteilläni. Voidaan puhua siitä sitten, jos läpäisen vyökokeen. Siis jos. Iso ja epävarma, hypoteettinen jos.