Kuten tiedämme, lasten suusta tulevat parhaat kysymykset ja toteamukset. Esikoiseni on jo siinä iässä, että kysymykset ovat joskus pitkälle mietittyjä ja useimmiten hankalia vastata. Tänään kiinnosti muun muassa, minkä ikäinen on maailman vanhin lammas ja miten kuu on syntynyt. Näitä yhteisvoimin googlailimme, koska en ole kaikkitietävä. Onneksi osaan käyttää tiedonhakua (ja lukea hakutuloksia kriittisesti ja ehkä opettaa kriittistä lukutapaa lapselle).

Kuopuksen kysymykset ovat myös hyviä. Mietitty on, miten vauva tulee äidin mahaan tai mitä paula tarkoittaa. Näitä perusjuttuja, joita kaikki lapset tietyn ikäisenä pohdiskelevat. Suunnilleen Kuopuksen ikäisenä, tai ehkä vuoden vanhempana, Esikoinen taas pohti, mitä lainasanat ovat (meillä lainasanoista puhutaan paljon, ne kun ovat keskeinen tutkimukseni kohde). Pitkän pohdiskelun jälkeen Esikoinen ei voinut muuta kuin kysyä: "Mutta äiti, koska ne lainasanat palautetaan?" (Lapsi on tietysti ihan asian ytimessä - miksi kutsumme lainasanoja lainasanoiksi, koska lainaamiseen kuuluu oleellisesti palauttaminen.)

Hauskimpia pohdintoja kautta aikojen ovat varmaan olleet lasten aikakäsityksiin liittyvät kysymykset. En yhtään ihmettele, että historian opetus alkaa vasta alakoulun viimeisillä luokilla.

Muistan omien pikkuveljieni miettineen kaikenlaista menneistä ajoista: "Äiti, kummat on vanhempia dinosaurukset vai vanhanaikaiset autot?"

Isoäitimme on myös ollut monesti ihmettelyn aiheena, ehkä siksi, koska hän on aika vanha. Pikkuveljeni kysyi isoäidiltä itseltään aikoinaan: "Isoäiti, kun sä olit lapsi, oliko silloin keskiaika?"

Isoäitini on ollut myös lapsenlapsenlapsensa pohdintojen kohteena. Olemme toki puhuneet lapsillemme elämän synnystä ja evoluutiosta (sillä tietämyksellä, jonka olemme joskus lukiossa saaneet). Yhden tällaisen keskustelun jälkeen lapsi oli pitkään mietteissään.

Sitten: "Äiti, onko isoisoäiti ollut lapsena tohvelieläin?"

En kestä. Lasten kanssa eläminen ei ole tylsää. Ikinä!